Teksti Marjatta Takala, Helsingin yliopisto ja Helena Sume, Jyväskylän yliopisto
Kuvitus Elina Penninkangas
(Juttu on julkaistu Napin numerossa 1/2016)
Tutkimushankkeessa Kuuleeko koulu? selvitettiin, miten yleisopetuksen opettajat kokevat kuulovammaisten oppilaiden opetuksen, millaisia tukitoimia on tarjolla ja toteutuuko kuulovammaisen oppilaan osallisuus yleisopetuksessa. Selvitys tehtiin Helsingin ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä, Opetus- ja Kulttuuriministeriön rahoituksella 2014–2015.
Kuurojen ja huonokuuloisten lasten opetus on muuttunut paljon viime vuosina. Tähän on monia syitä, kuten sisäkorvaistutteen yleistyminen ja lähikouluperiaate. Niinpä tuli tarpeelliseksi katsoa, miten kyseisten lasten opetus yleisopetuksessa sujuu.
Kuuleeko koulu? -tutkimukseen vastasi yleisopetuksesta 109 opettajaa, jotka kertoivat yhteensä 90 oppilaasta.
Opettajat ja koulut olivat eri puolilta Suomea, eniten Etelä- ja Länsi-Suomesta. Yläkoulun opettajia oli 49 ja alakoulun 59 sekä yksi esikoulun opettaja.
Oppilaista 64 oli esi- tai alakoulussa, yläkoulussa puolestaan oli 26 oppilasta. Heistä kuuroiksi viittomakielen käyttäjiksi oli merkitty viisi, muut olivat huonokuuloisia. Istutteen käyttäjiä oli opettajien mukaan 24 ja heidät luokiteltiin huonokuuloisiksi, jos puhe oli merkitty ensisijaiseksi kommunikaatiotavaksi.
Suurimmalla osalla oppilaista oli jokin kuulokoje. Tavallisin vaihtoehto oli, että oppilaalla oli yksi tai kaksi kuulokojetta tai 1-2 istutetta. Yhteensä 14:sta oppilaalla ei ollut mitään laitetta. Opettajista 9 ei tiennyt, onko ja millainen kuulokoje kuulovammaisella oppilaalla on käytössään.
Lisäksi tutkimuksemme oppilaista 15 %:lla oli jokin lisävamma. Yleisimmät lisävammat olivat kehitysvamma, näkövamma ja sydänvika.
Vain muutamalla oppilaalla oli pidennetty oppivelvollisuus. Koko aineistossa tulkki mainittiin tukimuotona alakoulussa kolmella oppilaalla, yläkoulussa ei kenelläkään. Avustaja juuri kuulovammaista oppilasta varten oli alakoulussa 13 %:lla ja yläkoulussa ei kenelläkään.
Kysyimme myös, miten opetusta muutetaan, jos luokassa on kuuro tai huonokuuloinen oppilas. Opettajista noin puolet muutti opetustaan jonkin verran. Erityisesti kuunteluolosuhteisiin kiinnitettiin huomiota.
Kaikkien vastausten perusteella voi sanoa, että opettajat eivät kokeneet joutuvansa paljonkaan huomioimaan oppilasta tuntien suunnittelussa tai aikana.
Yleisin tapa opettajalla oli kommunikoida samalla tavalla kuin kaikkien oppilaiden kanssa, mikä tarkoitti tässä puhetta. Alakoulussa puheella kommunikoivat 80 % opettajista ja yläkoulussa 91 % opettajista. Seuraavaksi käytetyin tapa kommunikoida oli puheen ja huuliltalukemisen yhdistelmä ja sitten tukiviittomien ja seuraavaksi viittomakielen tulkin käyttö. Kuvia käytettiin lähinnä niiden lasten kanssa, joilla oli jokin lisävamma.
Kun kuuro tai huonokuuloinen lapsi opiskelee yleisopetuksen koulussa, voidaan puhua inkluusiosta. Tavoitteena on oppilaan täysi osallistuminen ja tasa-arvo. Paras tapa edistää oppilaan osallisuutta oli opettajien mielestä asiasta keskusteleminen ja tasa-arvoinen kohtelu.
Kouluissa on hyvä miettiä, miten järjestetään se, että kuulovammainen oppilas tulee joka tilanteessa huomioiduksi ja saa saman opetuksen kuin muut. Tietoa oppilaan kuulovammasta oli jaettu etupäässä opettajien kokouksissa lukuvuoden alussa. Muutama opettaja kertoi kuntoutusohjaajan käynnistä luokassa.
Tutkimuksemme mukaan liki puolet kuulovammaisista oppilaista ei saanut mitään tukea ja oppilaista vähän yli puolet selvisi ilman erityistä tukea. Vaikka tutkimuksessa mukana olleet oppilaat olivat lähinnä huonokuuloisia, näyttää oppilaiden saama tuki vähäiseltä.
Opettajat eivät kokeneet kuuroa tai huonokuuloista oppilasta kovin haasteellisena luokassaan. Opettaja kykenee mukauttamaan opetustaan ja huomioimaan olosuhteita niin, että opetus saadaan sujumaan. Aina opettaja ei muuta mitään opetuksessaan. Kuulovammainen oppilas on opettajan mielestä melko hyvin osallinen, mukana kaikessa missä muutkin, joten inkluusio on onnistunut.
Kiinnostavaa oli, että omia opetusmenetelmiä ei erityisesti muuteta, kun kuulovammainen saadaan oppilaaksi. Kuitenkin moni opettaja kiinnittää huomiota omaan puhetapaansa sekä luokkatilan fyysisiin ominaisuuksiin. Useat opettajat arvelivat, että heidän opetustapansa huomioi kaikki oppilaat. Jos jotain kuitenkin muutetaan, on se enemmän teknistä ja ulkoista. Se ei aina riitä. Tarvitaan myös pedagogisia muutoksia ja ohjelmia.
Jotta opetus olisi kaikille sopivaa, tarvitaan esteetön ympäristö sekä riittävät resurssit. Ympäristön fyysinen esteettömyys on haaste etenkin vanhoissa koulurakennuksissa. Psyykkinen esteettömyys lienee kuitenkin vielä suurempi haaste. Se sisältää arvot, asenteet, uskomukset ja psyykkisen mielentilan. Näistä esteettömyyden edellytyksistä osa näytti toteutuvan jo nyt tutkimuksemme perusteella, osa on vasta kehittymässä. Ulkoiset ja tekniset seikat oli tiedostettu hyvin. Ryhmätilanteet ja kielen oppimisen haasteet eivät näkyneet vastauksissa. Kenties niitä ei ollut tai sitten niitä ei saatu lomakkeellamme esiin.
Uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korotetaan uudenlaisia oppimisympäristöjä, puhutaan yhteistoiminnallisesta oppimisesta ja yhteisöllisestä tiedon rakentamisesta. Myös työtapojen vaihtelua ja tutkivaa oppimista korostetaan. Nämä ovat hyviä linjauksia. Kuulovammainen oppilas on kuitenkin monen haasteen edessä, jos kuunteluympäristö muuttuu usein, eivätkä kuunteluolosuhteet ole kohdallaan. Tällöin hän ei voi optimaalisesti käyttää kaikkia kykyjään.
Nyt saatujen tulosten perusteella voidaan olla varovaisen tyytyväisiä yleisopetuksessa opiskelevien kuulovammaisten oppilaiden tilanteeseen. Erityisiä pedagogisia menetelmiä ei tutkimuksessamme löytynyt, eikä myöskään kielen kehityksen tukemiseen tähtääviä toimia, ellei opettajan selkeä artikulaatio ole sellainen. Oppimisympäristöön ja omaan puheeseen sekä pedagogiikkaan huomion kiinnittäminen olivat yleisimpiä tapoja toimia.
Kun opettaja kiinnittää huomiota oppimisympäristöön ja omaan opetukseensa ja ilmaisuunsa, hyötyy kuulovammainen oppilas tästä paljon. Rauhallisesta, meluttomasta ja selkeästä oppimisympäristöstä sekä monikanavaisesta opetuksesta hyötyvät myös kaikki muut oppilaat.
Näin menetellen kuuro tai huonokuuloinen oppilas voi opiskella siellä missä muutkin ja olosuhteet tukevat hyvää oppimista. Tämän tutkimuksen perusteella toteamme, että jatkossa on tarpeen kysyä kuulovammaisilta oppilailta itseltään sekä heidän perheiltään koulunkäynnin sujumisesta. Lisäksi oppimistuloksia on syytä tutkia.