Teksti Jukka Vuorio
Kuvat Elina Penninkangas
(Juttu on julkaistu Nappi-lehden numerossa 1/2016)
Kuurona syntynyt lentopalloilija Antti Ropponen ei ole antanut minkään asettua tielleen matkalla lentopalloammattilaiseksi ja Suomen mestariksi.
On aurinkoinen maanantai-iltapäivä helmikuussa Kokkolan keskustassa. Tapaamme Antti Ropposen kahvilassa, jossa rentoihin urheiluvaatteisiin sonnustautunut nuorukainen moikkaa ensimmäisenä muutamaa kaveriaan. Sitten on vuorossa toisessa pöydässä istuva seurue, jossa istuu muun muassa Kokkolan Tiikereiden takkiin pukeutunut mies.
Täällä Antti tunnetaan. Kokkola on pieni kaupunki ja uskomattomassa voittoputkessa olevien Tiikereiden pelaajat ovat täällä julkkiksia.
”Tämä on kiva kaupunki, sopivan kokoinen. Enimmäkseen liikun täällä kodin, koulun ja joukkueemme kotihallin väliä. Joskus Tiikereiden fanit tunnistavat minut kaupungilla ja palaute on ollut aina hyvää.”
Tiikerit on hallitseva Suomen mestari. Hakkurina pelaava Antti pääsi kentälle heti ensimmäisessä finaaliottelussa, kun joukkueen ykköshakkuri Olli-Pekka Ojansivu oli sairaana.
”Hakkuri on joukkueessa se pelaaja, jonka tehtävä on tehdä pisteitä, eli iskeä ne pallot vastustajan kenttään. Vähän niin kuin jääkiekossa se on hyökkääjän tehtävä.”
Teipattu implantti
Antti ottaa kaakaota ja kertoo, että eilen illalla otetun voiton ansiosta Tiikereiden voittoputki on nyt 32 ottelun mittainen. Se on mahtava saavutus. Viime kauden pudotuspeleistä alkanut tappiottomien otteluiden putki vain jatkuu. Antin mielestä se on koko joukkueen ansiota.
”Tiikerit on niin hyvä joukkue, koska meillä on hyvä yhteishenki ja hieno huumori. Harjoittelu ja pelaaminen otetaan vakavasti, mutta muuten tuolla pukukopissa on koko ajan jotain sellaista mustaa huumoria.”
Rauhalliseksi kaveriksi itseään kuvaileva Antti pitää yllä hyvää yhteishenkeä omalta osaltaan.
”Aina ei joukkuekaverin tai omakaan peli kulje aivan täydellisesti, tulee huonoja syöttöjä tai muuta vastaavaa. Mutta en koskaan kiukuttele kentällä enkä hauku kenenkään suorituksia. Kyllä jokainen tietää oman tekemisensä tason ilman sen kertomistakin.”
Kuurona syntyneellä Antilla on oikeassa korvassaan implantti. Harjoituksissa ja peleissä hän teippaa laitteen paikalleen.
”Implantti on kyllä oleellinen juttu kommunikoinnin kannalta pelissä. Ottelussa pelataan ainakin sadasta pisteestä, ja jokaisen yksittäisen pisteen voittamiseksi pitää tietää, mitä joukkuekaverit ovat tekemässä.”
Ja kommunikointia riittää. Joukkuekavereina Antilla on pelaajia Suomen lisäksi Yhdysvalloista, Latviasta, Venezuelasta ja Japanista. Kaikki puhuvat samaa kieltä – lentopalloa. Vaikka muuten ei joka hetki yhteisiä sanoja löytyisikään, jokainen tuntee pelin ja sen säännöt.
”Toki englantia puhutaan paljon, kun kaikki ymmärtävät sitä. Meillä on monikulttuurinen joukkue ja se on hyvä. Japanin kaverilla kesti vähän aikaa päästä sisään joukkueen tapoihin, mutta nykyään hän on jo tiimin kovimpia hassuttelijoita.”
Vaikka Antti on viittomakielinen, hän myös puhuu suomen kieltä aivan kuten kuka tahansa normaalikuuloinen. Viime aikoina hän on päässyt käyttämään viittomakieltä harmittavan vähän.
”Kokkolassa en ole vielä törmännyt muihin viittomakielisiin. Varmaan heitä on, mutta en ole tavannut. Olisi kiva jutella viittoen useammin. Viittomakieliset kaverini asuvat vähän ympäri Suomea, joten näen heitä kasvotusten nykyään aika harvoin.”
Sosiaalisessa mediassa Antti on tuonut kuurouttaan esille muun muassa tukemalla muita kuuroja huippu-urheilijoita, joita on nähty esimerkiksi tenniksen ja amerikkalaisen jalkapallon huipulla. Jonkin verran Antti käyttää somea myös fanien kanssa jutusteluun.
”Netissä tulee joskus palautetta. Aina se on muistaakseni ollut positiivista, esimerkiksi että pelasit tänään tosi hyvin ja sellaista. Kyllä minä suoraan minulle laitetut palautteet luen ja usein niihin jotain vastaankin.”
Perheelle kiitos
Matkallaan lentopallomestariksi ja maajoukkueeseen Antti on saanut tukea monelta taholta, mutta eniten omalta perheeltään. Isä, äiti ja isosisko ovat kukin auttaneet useilla eri tavoilla. He ovat pelanneet ja harrastaneet yhdessä, kuljettaneet Anttia peleihin ja treeneihin sekä keskustelleet ja tsempanneet aina kun sille tarvetta on ollut.
”Todella suuri kiitos koko perheelle. He ovat olleet niin suurena tukena ja innostajina koko ajan, että en tiedä mitä tästä olisi ilman heitä tullut.”
Kun Antilla ei ole harjoituksia tai otteluita, hän lukee lukion koulukirjoja.
Kirjat ja koulunkäynti eivät tosin ole Antin mukaan kovin paljon nuorta miestä kiinnostaneet, mutta hän lupaa kuitenkin yrittää parhaansa, jotta valmistuisi aikanaan Kokkolan lukiosta. Sen jälkeen voi ainakin muutaman vuoden keskittyä pelkästään lentopallon pelaamiseen.
”Täytyy nyt yrittää tuo koulu selvittää, kun olen sen äidille luvannut.”
Lukion Antti aloitti Kuortaneen urheilulukiossa, jossa urheilun ja opiskelemisen yhteensovittaminen meni ihanteellisesti. Kokkolassa on ollut haasteellisempaa, mutta Antti ei syytä siitä yhtäkään opettajaa.
Äidinkielensä viittomakielen Antti on jo suorittanut ylioppilaskirjoituksissa hyväksytysti.
Kuulovamma ei ole ollut opiskelun esteenä tai edes hidasteena. Antin oma suuntautuneisuus on vain painottunut erittäin vahvasti urheiluun. Lentopallon lisäksi esimerkiksi pesäpallo ja keihäänheitto ovat edelleen suurena kiinnostuksen kohteena.
”Tykkään kummastakin edelleen. Mielellään tekisin kaikkea, mutta noin 14-vuotiaana tein lajivalinnan, että keskityn lentopalloon.”
Maajoukkueiden ja seurajoukkueenkin kanssa Antti on päässyt pelaamaan kovita otteluita myös ulkomailla. Lentopalloilijana Antti voisi harkita tulevaisuutta myös monissa eurooppalaisissa sarjoissa, mutta ei ole vielä uhrannut asialle montaakaan ajatusta.
”No katsotaan ulkomaita sitten joskus, jos siihen on aihetta. Siellähän on älyttömän kova taso, vielä pitää kehittyä pelaajana. Eikä olisi pahitteeksi kehittää siinä samalla englannin kielen taitoakin.”
Antti Ropponen
*Syntynyt vuonna 1995.
*Ammattilaislentopalloilija, pelaa Kokkolan Tiikereissä.
*Lentopallon SM-kultaa 2015.
*Valittiin lentopallon miesten A-maajoukkueeseen joulukuussa 2015.
*Valittu vuoden kuuroksi urheilijaksi 2014.