Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto ry (KLVL) on tarkoitettu kaikille perheille, joissa on kuulovammainen lapsi tai nuori. Tarjoamme vertaistukea ja tapahtumia ympäri Suomen sekä tietoa ja edunvalvontaa.
Vertaistoimintaa
Vertaistoiminnan tavoitteena on tiedon, vertaistuen ja voimavarojen antaminen kuulovammaisten lasten perheiden arkeen, perheiden sosiaalisten verkostojen vahvistaminen sekä kuulovammaisten lasten perheiden tukeminen elämän nivelvaiheissa kuten varhaiskasvatuksen ja koulun aloituksessa. Perheitä autetaan sopeutumaan kulloiseenkin elämäntilanteeseen sekä tuetaan kuulovammaisten lasten ja nuorten osallisuutta, itsetuntoa ja identiteetin kehitystä. Vertaistoiminnalla mahdollistetaan kuulovammaisten lasten perheiden kohtaaminen, vertaisuuden kokemukset ja tiedon jakaminen.
Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto järjestää monipuolisesti vertaistoimintaa ympäri Suomen – vertaisperheviikonloppuja ja tapahtumia koko perheelle sekä leirejä lapsille ja nuorille. Vertaistoimintaa järjestetään myös yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa tarjoten näin kuulovammaisten lasten perheille kattavasti erilaisia vertaiskohtaamisen mahdollisuuksia. Lisää vertaistoiminnastamme voit lukea täältä: https://www.klvl.fi/vertaistuki/
Avoin kaikille
Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liiton toiminta on avointa kaikille, eikä jäsenyys ole edellytys tapahtumiin ja kursseille osallistuakseen. Jäsenyydessä on kuitenkin monia etuja, kuten Nappi-lehti kotiin toimitettuna neljä kertaa vuodessa. Tutustu Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liiton jäsenyyteen täällä.
Mistä saan lisätietoa kuulovammoista?
Sivuiltamme löydät lyhyen tiivistelmän yleisimmistä kuulovammoista ja niiden hoitomuodoista/apuvälineistä, mutta Kuuloavain.fi on portaali, jonka puoleen suosittelemme kääntymään. Sinne on kerätty tietoa ja tukea kuulovammaisten lasten vanhemmille. Oli kyse sitten koulunkäynnin aloittamisesta, sisaruudesta tai työelämästä, löydät kaikesta näistä tietoa Kuuloavaimesta.