Syysperhepäivät 2021

Syysperhepäivät kokoaa yhteen kaikkien kuulovammaisten lasten perheet ympäri Suomen viettämään mukavaa vertaisperheviikonloppua. Syysperhepäivien teemana on tänä vuonna uni ja rentoutuminen.

Kenelle tapahtuma on suunnattu?

Perhepäiville ovat tervetulleita kaikki kuulovammaisten lasten perheet lähipiiriä myöten. Tapahtuma on avoin kaikille eikä osallistumista ole rajoitettu minkään kuulovamman, iän tai kommunikaatiotavan perusteella. Viikonloppu pitää sisällään perheen yhteistä tekemistä ja erillistä ohjattua ohjelmaa lapsille, nuorille ja aikuisille.

Perhepäiviä järjestetään kevät- ja syysliittokokouksien yhteydessä, joten osallistumalla pääsee tutustumaan paremmin liiton toimintaan.

Milloin ja missä?

30.-31.10.2021 Pajulahti, Nastola

Ohjelma

Tapahtuma järjestetään Pajulahden liikuntaopistolla Nastolassa, jossa on paljon mahdollisuuksia mukavalle yhteiselle tekemiselle! Lauantaina koko perhe pääsee osallistumaan Halloween -seikkailuun ja illalla on mahdollisuus viettää yhteistä aikaa saunoen, uiden tai pelaillen liikuntasalissa.

Aikuisille on ohjelmassa luento unen merkityksestä erityisesti lapsille ja nuorille, nuoren kokemuspuheenvuoro ja vertaiskeskustelu. Luennoitsijaksi on tulossa kuulovammaisten lasten ja nuorten parissa pitkään työskennellyt psykologi Kristiina Laakso. Sunnuntaiaamupäivällä pidetään syysliittokokous, jossa keskustellaan liiton toiminnasta ja tavoitteista, mutta paikan päälle saa tulla ihan vain kuuntelemaankin.

Lapsille on ohjelmassa temppurata, pelailua, liikuntaleikkejä sekä laavuretki. Nuoret pääsevät tutustumaan toisiinsa TeamRace -kisailussa lauantaina ja sunnuntaina vuorossa on seinäkiipeilyä sekä rentoutustuokio.

Syysperhepäivät alkavat lauantaina 30.10.2021 klo 10.30 ja päättyvät sunnuntaina 31.10.2021 n. klo 13.30.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu tapahtumaan viimeistään 26.9.2021. Ilmoittautumisajan jälkeen voit kysyä mahdollisia peruutuspaikkoja laittamalla viestin KLVL:n toimistolle toimisto(at)klvl.fi.

Maksaminen ja peruutusehdot

Hinta: KLVL ry:n ja sen jäsenyhdistysten jäsenet 80 € / aikuinen, 10 €/lapsi. Ei-jäsenet 100 €/aikuinen, 12,50 €/lapsi. Kuulovammaiset lapset maksutta.

Hinta sisältää viikonlopun ohjelman, majoituksen ja täysihoidon (aamupalan, kaksi lounasta, välipalan, päivällisen ja iltapalan), joiden yhteisarvo on noin 250 €/hlö)

Mahdolliset osallistumisen peruutukset tulee tehdä mahdollisimman pian KLVL ry:n toimistolle: toimisto@klvl.fi. Osallistumisen peruuttaminen tulee tehdä viimeistään 14 päivää ennen kurssia. Mikäli peruuttaminen tehdään tämän jälkeen, veloitamme kurssin omavastuuosuuden. Sairastapauksissa omavastuuta ei peritä, mutta silloin tulee esittää lääkärintodistus.