Keilailu on viittomakielisen kuuron Krista Paloposken elämäntapa.

Lietolainen Krista Paloposki, 27, on harrastanut keilaamista jo viisitoista vuotta. Tosin on vaikea sanoa, missä tarkkaan ottaen kulkee harrastamisen ja elämäntavan ero, sillä viittomakielisen kuuron Kristan elämä limittyy keilaamisen kanssa hyvin kokonaisvaltaisesti.

– Lapsena minulla oli tukihenkilönä kuuro nainen, joka harrasti keilailua. Taisin olla 12-vuotias, kun hän vei minut Kupittaan keilahallille. Silloin koetin keilaamista, ja huomasin, että se on tosi kiinnostava laji. Ryhdyin käymään hallilla hänen kanssaan, ja siitä se lähti.

Aivan alussa Krista mietti, onko laji kovin vaikea ja uskaltaako hän edes yrittää sitä.

– Kokeiltuani kuitenkin totesin heti, että se on täydellisesti oma lajini. Ja kun harjoittelee paljon, tulee tosi hyvä fiilis. Olen kokeillut muitakin lajeja kuten koripalloa ja taitoluistelua, mutta en halunnut jäädä niiden pariin.

Kristan mukaan keilailu tuntui heti alusta saakka suorastaan sydämen asialta.

– Aloittaessani tuntui kuin jotain olisi loksahtanut paikalleen. Voisin kuvitella, että keilaan vielä 80-vuotiaana.

Krista kertoo, että laji sopii kaikenikäisille ja harrastajien skaala on hyvin laaja. Keilaaminen on kova laji, mutta ei silti vaadi fyysistä kuntoa aivan samalla lailla kuin esimerkiksi jääkiekko.

Nyt laji on edelleen tiiviisti mukana Kristan elämässä. Kristan perhe on aina ollut mukana harrastuksessa, ja esimerkiksi Kristan isä on vuosien ajan kuljettanut Kristaa kilpailuihin autolla niin kotimaassa kuin joskus ulkomaillekin.

– Perheeseeni kuuluvat kaksostyttöni, poikaystävä sekä omat vanhempani ja kolme sisarustani. Omien lapsieni kanssa en ole vielä koettanut keilailua, pitäisi joku päivä yrittää. He ovat tosi liikunnallisia, joten luulen, että he voisivat tykätä lajista.

– Nyt esimerkiksi pikkuveljeni on kiinnostunut keilailusta, ja olen yrittänyt kannustaa häntä. Tulevaisuudessa koetan ottaa häntä mukaan omiinkin harjoituksiin. Mukavaa, että hän on ottaa minusta mallia.

Kristan äiti Sari ja sisko Petra tunnetaan KLVL:n parissa esimerkiksi kansainvälisessä Fepeda-verkostossa tekemästään työstä.

Krista keilasi aiemmin kuurojen keilaseura Valppaassa, mutta vaihtoi jokin aika sitten kuulevien keilaseura TuUL:n jäseneksi. Hän harjoittelee edelleen Kupittaan keilahallilla, eli paikassa, josta kaikki alkoi 15 vuotta sitten.

– Kun olin pieni, kehityin tosi nopeasti. Olin 17-vuotiaana ensimmäistä kertaa mukana kuurojen maajoukkueessa, jolloin matkustimme Taiwaniin kuurojen olympialaisiin. Vaikka pelit eivät menneet kauhean hyvin, oli kisamatka kuitenkin mahtava kokemus.

Välillä maajoukkuetoimintaan tuli taukoja raskauden ja lasten syntymän johdosta. Kuurojen maajoukkueessa on useita jäseniä, mutta ulkomaille suuntautuville kisareissuille mukaan pääsee yleensä vain muutamia keilaajia.

– Elokuussa olin maajoukkueen matkassa jälleen Taiwanissa kisailemassa samassa paikassa kuin kymmenen vuotta sitten, tällä kertaa kyseessä oli kuurojen MM-kisat.

Koulunkäynnin ohjaajaksi vuonna 2016 valmistunut Krista työskentelee kouluohjaajana Hannunniitun koulussa Turussa. Koulu tunnettiin aiemmin C.O. Malmin kouluna ja Turun kuurojen kouluna, jossa Krista itsekin kävi peruskoulun.

Työn, perheen ja harrastuksen yhdistäminen on aina haastavaa. Töiden jälkeen Kristalla on tavallista lapsiperhearkea, eli ruuanlaittoa lapsille ja heidän viemistään harrastuksiin.

Myös Krista joutuu miettimään tarkkaan ja aikatauluttamaan menojaan löytääkseen aikaa keilaamiselle.

– Onneksi minulla on tosi hyvä tukiverkosto. Esimerkiksi vanhempani hoitavat mielellään lapsiani, että pääsen treenaamaan. Yritän päästä noin 1-3 kertaa viikossa harjoittelemaan, ja siihen vielä tietysti kilpailut päälle. Erilaisia kilpailuja, sekä paikallisia että valtakunnallisia, olisi tarjolla aika paljon, mutta voin itse päättää, mihin niistä osallistun. Käyn sekä kuurojen että kuulevien kisoissa.

Keilailu on liikunnan lisäksi myös erittäin sosiaalinen harrastus. Krista kertoo saaneensa keilailun kautta paljon hyviä kavereita.

– Olen tutustunut moniin kuuleviin ihmisiin ja sulautunut kuulevien maailmaan. Olen vieläkin yhteyksissä niihin kuuleviin, joiden kanssa olen keilannut monta vuotta sitten. Pystymme kommunikoimaan hyvin, vaikka paikalla ei olisikaan tulkkia. Kännykkää voi käyttää apuna kommunikaatiossa monin tavoin.

Lajin pariin pääsee helposti, alussa omia varusteita tai palloja ei tarvita, vaan kaiken voi vuokrata keilahallista. Aivan alkuun riittävät hallin vuokrakengät ja -pallo.

Jos laji alkaa tosissaan kiinnostaa, hankkii harrastaja tosin monenlaista asiaankuuluvaa varustetta.

Niihin kuuluvat esimerkiksi keilakassi, kilpailuvaatteet, omat pallot, erilaisia teippejä sormia varten, pallojen peukalotapit ja osalla myös rannetuki, eli onhan niitä loppujen lopuksi monenlaisia. Kilpatasolla ei yleensä pidetä myöskään monta vuotta samoja palloja, itsekin vaihtelen palloja. Keilahalleilla työskentelevät ihmiset ovat yleensä parhaita asiantuntijoita kertomaan, että minkälainen pallo kenellekin sopii.

Krista kannustaa kaikkia ja kaikenikäisiä Napin lukijoita keilaamisen pariin.

– Rohkeasti vain kokeilemaan, laji on tosi kiva. Etukäteen ei kannata jännittää, ja yleensä pian huomaa, ettei se olekaan niin vaikeaa. Suosittelen keilaamista lämpimästi kaikille

Keilailu

• Suosituimmassa keilailumuodossa keiloja on kymmenen kappaletta ja ne sijaitsevat 18,3 metrin mittaisen keilaradan päässä, symmetrisessä kolmiossa keilapöydällä.
• Kullakin pelaajalla on kaksi heittoyritystä kaataa keilapatteri keilapallolla. Tarkoitus on oikeakätisellä keilaajalla osua hieman kärkikeilan oikealle puolelle niin sanottuun taskuun, jonka muodostavat keilat yksi ja kolme. Vasenkätisellä vastaavat keilat ovat yksi ja kaksi.
• Mikäli ensimmäisellä yrityksellä pelaaja kaataa kaikki kymmenen keilaa, hän tekee kaadon.
• Maksimipistemäärä kymmenen keilan keilailussa on 300 pistettä, joka voidaan saavuttaa heittämällä 12 kaatoa yhteen sarjaan.

Teksti Jukka Vuorio | Kuvat Elina Penninkangas. Tämä juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden numerossa 3/2019.