Kuulovammaisena matkustaminen

Kategoria: Nappi-lehti

Tällä kategorialla merkitään Nappi-lehden artikkelit ja lehteä koskevat muut jutut.

Matkustaminen on monen mielestä ihanaa, mutta aiheuttaa välillä myös stressiä ja päänvaivaa. Kesälomat ovat ohi, mutta syksyn ja talven matkailusesongit ovat edessä muutaman vuoden tauon jälkeen. Napin toimitus keräsi vähän vinkkejä, joista voi olla apua perhematkaa suunniteltaessa, olitte matkaamassa sitten kotimaassa tai kaukomailla

Jos laite (tai koko lapsi) menee hukkaan?

Kuulokoje tai -prosessori saattaa kiireessä tai rantaleikeissä kadota helposti. Teipillä tai tarralla kannattaa kiinnittää yhteystiedot, jotta hukkunut laite löytyy perille. Samoin pienten lasten ranteeseen kannattaa laittaa ranneke, josta käy ilmi lapsen nimi ja vanhemman yhteystiedot ja kenties maininta myös kuulovammasta. Muista Suomen suuntanumero!

Varsinkin ruuhkaisissa tiloissa kuten juna-asemilla tai nähtävyyksillä, voi turvareppu olla hyödyksi, jolloin vanhempi voi pitää kiinni repun hihnasta. Jos kädestä pitäminen ei tunnu riittävältä varokeinolta, voi lapsen ranteen ympärille myös sitoa nauhan tai nyörin, jonka toinen pää on aikuisella. Matkaa ennen on tarpeen kerrata myös, miten silloin toimitaan, jos joku eksyy porukasta. 

Mitä mukaan?

Liikkaa ei kannata pakata mukaan. Vaippoja ja ruokaa löytyy marketeista kautta maailman ja vaatteitakin voi tarvittaessa ostaa. Jotkin asiat on hyvä kuitenkin pakata mukaan.

Jos lapsella on käytössä kuulokojeet, on hyvä pakata mukaan riittävästi paristoja tai akkuja, laturi, varaosia ja mahdollisuuksien mukaan myös varakojeet. Jos lapsella on vain yksi sisäkorvaistute, voi erityisen pitkille matkoille kysyä myös varaprosessoria. Sähkölaitteiden osalta on hyvä tarkistaa paikalliset pistokkeet ja ottaa tarvittaessa matka-adapteri mukaan. Myös mahdolliset lääkkeet ja pieni matkaensiapupakkaus sekä muutama särkylääke ei paljon laukussa paina. Vaikka apteekkeja löytyy siinä missä markettejakin, saattavat aukioloajat olla hyvin paljon rajatummat kuin Suomessa. Muutama burana ja rusinapaketti nälkäkiukun varalle auttavat pitämään lomatunnelman oikeilla urilla tiukan paikan tullen.

Ennen matkaa kannattaa myös tarkastaa myös matkavakuutus ja mahdolliset rokotukset.

Liian tiukka aikataulu kiristää hermoja

Lasten kanssa matkatessa kannattaa aikataulusta tehdä väljä ja suunnitella taukoja ja joustavia vaihtoehtoja. Myös siirtymiin paikasta toiseen on syytä varata aikaa, niin lentokentillä ja asemilla kuin kohteesta toiseen liikuttaessa. On myös mukavaa, että aikataulu mahdollistaa spontaanit piipahdukset paikallisessa leikkipuistossa tai ylimääräiset päiväunet viileässä hotellihuoneessa. 

Lentokoneessa

Nykyisten ohjeistusten mukaan turvatarkastuksesta voi kulkea kuulokojeet päässä ja sisäkorvaistute käyttäjien ei tarvitse sulkea prosessoria edes metallinpaljastimessa. Myös koneessa voin laitteita käyttää normaalisti. Koneeseen saa myös ottaa mukaan lastenruokaa ja esimerkiksi korviketta, jos ne ovat alkuperäisissä pakkauksissa.

On hyvä kuitenkin huomata, että nousun ja laskun aikana korvat saattavat mennä lukkoon, jolloin kuuleminen vaikeutuu ja korvissa voi olla ikävä paineen tunne. Siksi purkkaa on hyvä varata matkaan mukaan ja lapsen iästä riippuen kertoa etukäteen, mitä koneessa tapahtuu ja ettei lukkiutuvia korvia tarvitse pelästyä. 

Autossa

Pidemmillä auto- ja junamatkoilla lapsille on hyvä miettiä matkan ajaksi sopivaa tekemistä. Autossa takapenkille voi olla myös vaikea kuulla, joten taustapeiliä voi käyttää tukena huulion, viittomien tai vinkkien välittämisessä. Jos käytössä on FM-laite tai sisäkorvaistuteprosessorin mikrofoni, ovat ne käteviä automatkoilla. Äänikirjojen ja musiikin kuunteluun lapselle on hyvä varata hänelle sopivat kuulokkeet, jos kuulovamma on lievempi tai hyödyntää kännyköiden kanssa käytettäviä langattomia silmukoita, jotka voi voi liittää mihin tahansa äänilähteeseen ja jolloin lapsi voi kuunnella kojeen T-asennolla. Sisäkorvaistutetta käyttävä lapsi voi liittää prosessorinsa sopivilla lisävarusteilla suoraan äänilähteeseen. 

Vedessä ja auringossa

Kesällä kastumista ja vesileikkejä ei voi välttää. Jos lapsi kuulee ilman kojeita tai se on muuten turvallista, voi kojeen myös riisua raisuimpien leikkien ajaksi. Jos koje on kuitenkin välttämätön voi esimerkiksi tuubihuivi tai lippis suojaa jonkun verran kastumiselta, jos tarkoitus ei ole mennä uimaan. 

Cochlearin prosessorit ovat ladattavien akkujen kanssa roiskevedenkestäviä. Paristot tarvitsevat ilmaa toimiakseen, eivätkä siksi ole vesitiiviitä. Cochlearin ”femmalle” on saatavilla vedenpitäviä suojapusseja, joita käyttäessä lapsi voi vaikka sukeltaa prosessorit päässä. Uimalakkia tai huivia voi käyttää apuna, jotta prosessorit pysyvät päässä. Jos laitteet kuitenkin kastuvat, on matkassa syytä olla näitä tilanteita varten kuivuri.

Veden juonti ja aurinkorasva, ovat kesäaikaan välttämättömiä. Paras suoja aurinkoa vastaan ovat kevyet peittävät vaatteet niin aikuisilla kuin lapsillakin. 

Palautuminen

Hyvätkin kokemukset kuormittavat, muista varata aikaa myös palautumiseen. Elämyksellisen matkan jälkeen voi iskeä myös pieni ”matka blues”, jota voi lievittää vaikkapa muistelemalla loman parhaita hetkiä ja pohtia yhdessä sitä, mikä niistä teki niin erityisiä.

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Arlon kotona puhutaan suomea ja englantia. Uudessa kotikaupungissaan Strasbourgissa hän opiskelee myös ranskaa. Usein erityisesti vieraiden kielten opiskelu on kuulovamman kanssa hankalaa, mutta mahdotonta se ei koskaan ole.

– Kuulovamma ei vaikuta koulunkäyntiini mitenkään, kertoo 11-vuotias Arlo Juvonen.

Arlo muutti vuosi sitten perheensä kanssa vanhempien työn vuoksi Strasbourgiin Ranskaan. Perhe on kaksikielinen: isänsä kanssa Arlo puhuu englantia ja äitinsä kanssa suomea. Perheeseen kuuluu myös 14-vuotias isosisko. Eurooppa-koulussa viidennelle luokalle menevä Arlo opiskelee myös kerran viikossa ranskaa.

– Ranska on vaikeaa, koska tulee koko ajan niin paljon uutta asiaa, Arlo kertoo.

Kielten opiskelu ei kuitenkaan tuota päänvaivaa. Arlolla on keskivaikea kuulovamma ja kojeet molemmissa korvissa. Eurooppa-koulussa opettajat käyttävät FM-laitetta, eikä tekniikan kanssa ole ollut ongelmia. Suomessa Arlon suosikkiaine oli äidinkieli ja nyt Strasbourgissa englanti.

– Suomessa musta tuntui, että mun englanti on tosi huonoa, mutta nyt se on kehittynyt todella paljon, Arlo pohtii.

Kielten osaamiseen vaikuttaa varmasti myös Arlon rakkaus lukemiseen.

– Olen lukenut varmaan tuhat Aku Ankka -pokkaria. Suosikkihahmoni ovat Tupu, Hupu ja Lupu.

Liikuntatunneilla Ranskassa muun muassa melotaan, mutta Arlon suosikkilaji on koripallo, sillä sitä hän harrasti Suomessa. Strasbourgissa harrastuksille ei ole ollut tarvetta ja läksyihin käytetään enemmän aikaa kuin Suomessa.

– Suomessa saa joka päivälle muutaman helpon tehtävän, kun täällä taas saa jonkun isomman ja haastavamman tehtävän, mutta sen tekemiseen on viikko aikaa. Se toimii minusta paremmin niin.  

Kesä ja kaverit

Kesäloma kului matkustaessa Suomeen ja muutaman viikon Arlo vietti myös Englannissa sukuloimassa. Englannissa parasta ovat karkkikaupat, joissa on valtava valikoima.

Suomesta Arlo kaipaa eniten kavereita ja heidän näkemisensä oli kesäloman paras asia. Suomessa Arlo vietti puolitoista kuukautta. Kesään kuului myös mökkeilyä ja uimista. Suomesta Arlo kaipaa myös ruokaa.

– Kouluruoka ei täällä Strasbourgissa ole niin hyvää. Jos on vaikka tavallisia lihapullia, niin niissä on outo kastike. Siskon mielestä kasvisruoassa on huonompi valikoima.

Ranskassa parasta on taas kesäinen sää.

– Täällä saattaa kesällä olla välillä jopa 40 astetta lämmintä. Eikä se ole tukalaa, sillä siihen tottuu nopeasti.

Suomessa kalastus ei kuulu Arlon harrastuksiin, mutta magneettikalastusta Arlo on kokeillut. Strasbourgin joesta hän sai ylös kerran kokonaisen pyörän.

– Se oli varmaan ollut siellä kauan. Se oli ihan rämä, todella ruosteinen ja huonossa kunnossa.

Pingiksen peluuta Strassbourgissa
Starsbourgissa pingiksen peluuta perheen kanssa.

Ulkomaille muuttaminen jännitti

Uuteen kouluun vaihtaminen on aina jännittävää, mutta kun Arlo vuosi sitten muutti Ranskaan perheensä kanssa, muuttui koko arki.

– Oli se aika stressaavaa, mutta kaikki on mennyt tosi hyvin.

Arlon koulu alkaa Suomen kouluihin verrattuna muutamaa viikon myöhemmin. Vaikka Arlo viihtyy koulussa, olisi lomaa voinut viettää vieläkin pidempään.

Ensimmäisen kerran Arlo asui ulkomailla noin kolmen vanhana, kun perhe asui Sri Lankassa. Nuoresta iästään huolimatta hän on jo kokenut ja matkustanut paljon.

– Voisi olla hauskaa matkustaa vaikka Japaniin. En tiedä vielä mikä minusta tulee isona, mutta mieluiten asuisin Suomessa.

Suomessa odottavat iso osa ystävistä, mutta arki uudessa maassa on löytänyt uomansa ja Arlo on löytänyt oman ystäväpiirin myös Ranskasta.

Strasbourgissa Arlon paras ystävä on kotoisin Bulgariasta. Ystävykset puhuvat keskenään englantia ja pelaavat lautapelejä.

– Pelaamme erilaisia pelejä ja olen esitellyt hänelle esimerkiksi Afrikan tähden.

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Hukkavaarojen perhe on ollut mukana KLVL:n toiminnassa jo pitkään. Helsinkiläisen perheen kuulovammaisella esikoisella, kohta seitsemänvuotiaalla Alvarilla, oli vanhempien lisäksi mukana myös pikkuveli Adrin.

Perheen äiti Christina kertoi, kuinka on ollut pääosin tyytyväinen Alvarin kuulon kuntoutukseen.

– Kaikki on aina sujunut hyvin ja laitteet on korjattu heti, jos ovat menneet rikki ja varalaitteet on saatu nopeasti käyttöön. Alvar ei alkanut puhumaan ihan niin nopeasti kuin oli odotettu, mutta en usko sen olleen riippuvainen kuntoutuksesta.

Yhteistyö moniammatillisen tiimin kanssa lähti alusta asti hyvin liikkeelle.

– Alusta asti on ollut luottavainen olo, että tässä on meidän tiimi, ja he kohtaavat Alvarin kokonaisuutena. Alvarilla on ollut haasteita muidenkin aistien kanssa eikä aina tiedetä, mikä liittyy mihin tai onko taustalla jotain muutakin. Lapsen etua on pohdittu monista eri näkökulmista, eikä olla tuijotettu pelkkää kuulokäyrää. 

Parannettavaa kuntoutuksesta kuitenkin löytyy.

– Saimme viittomakielenopetusta vasta, kun Alvar oli kolmevuotias, vaikka pyysin sitä jo aiemmin. Jostain syystä sitä ei haluttu sairaalassa tukea. Kun opetus vihdoin saatiin, lähti Alvarin puhekehitys myös aivan uudella tavalla liikkeelle. Olisi varmasti pitänyt osata vaatia enemmän, mutta luotin siihen, että ammattilaiset osaavat. Opetusta saatiin, kun kuntoutusohjaaja oli käynyt kotona ja nähnyt kuinka haastavaa kommunikointi oli ilman yhteistä kieltä. Lapset ovat kuitenkin kaikki niin erilaisia, eivätkä samat neuvot auta kaikkia, Chistina pohtii. 

Alvar malttoi juuri ja juuri pysähtyä poseeraamaan kesken leikkien.
« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Kirjoittaja on vieraileva tutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Yhdenvertaisuus-yksikössä sekä väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöskirjan aiheena on kulttuuriharrastusten yhteydet terveyteen, hyvinvointiin ja elinikään.

Tukimuskarissa istuu vierekkäin kaksi pientä tyttöä: toinen pienempi, toinen jo vähän isompi, oma tyttöni. Pienemmällä on sisäkorvaistute ja kuulolaite, jotta hän kuulisi musiikin. Isommalla on vastamelukuulokkeet, jotta hän ei ylikuormittuisi kovista äänistä. Huomaan ajattelevani, että vähän tasaisemminkin olisi kuuloresurssit voinut syntymässä jakaa. Iloinen odottava tunnelma ja helpotus molemmille sopivien apuvälineiden löytymisestä kuitenkin vie voiton harmitukselta.

Muskari alkaa. Pieni tyttö riisuu kuulolaitetta, koska kuuleminen vielä hämmentää ja jännittää. Isompi on mukana niin innoissaan, ettei malttaisi pitää kuulokkeitaan. Moninainen musikanttijoukko laulaa lauluja, tanssahtelee rytmirinkulasta kiinni pitäen, kokeilee erilaisia soittimia. Osa vanhemman sylissä, osa omalla tuolilla ja välillä vähän lattiallakin.

Tapaamisten edetessä alkaa tapahtua ihmeitä. Pieni tyttö ei enää säikähdä musiikkia. Hän katsoo soittimeen päin, taitaa hymyilläkin. Isompi innostuu musiikin ohella muskarissa käytettävistä viikonpäiväväreistä ja tukiviittomista. Hänen puheensa alkaa olla vivahteikkaampaa, lauserakenteet pitempiä ja moninaisempia.

Musiikilla näyttää olevan voimakas kuntouttava vaikutus molempiin.

Musiikin aivoja kuntouttavia ja kielen kehitystä tukevia vaikutuksia on tutkittu ja todettu myös tieteellisesti. Musisoinnin on havaittu lisäävän lasten sanojen erottelua ja äänteiden käsittelyä. Aivovamman saaneet aikuiset taas ovat kuntoutuneet nopeammin musiikin avulla. Väestötasolla on todettu musiikin ja muidenkin kulttuuriharrastusten ennustavan parempaa terveyttä ja pidempää elinikää. Oikea-aikaisella kuulon kuntouttamisella ja tarvittavien apuvälineiden ja keinojen löytämisellä voidaan tukea kuulovammaisen lapsen tai nuoren osallisuutta näihin harrastuksiin. 

Suomeen on valmisteltu kansallinen lapsistrategia. Sen myötä hallitus sitoutuu arvioimaan päätösten lapsivaikutuksia, vahvistamaan lasten hyvinvoinnin tietopohjaa sekä edistämään lapsibudjetointia ja lasten ja nuorten osallisuutta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteuttaa strategian osahankkeita muun muassa yhdenvertaisen saavutettavuuden ja syrjinnän ehkäisyn osalta. 

Kulttuuriharrastuksesta osalliseksi pääseminen voi innostaa ja johtaa jopa ammattiin. Olen ilolla seurannut kuuron räppärin Signmarkin ja näyttelijä Silva Belghitin menestystä omilla taiteenaloillaan. Kuulon kuntouttamisen ohella saavutettavuus ja syrjivien rakenteiden sekä asenteiden poistaminen on ensiarvoisen tärkeää kuurojen tai kuulovammaisten lasten ja nuorten kannalta.

Toivon, että tuleva kesä on lämmin, osallistava ja sopivasti kulttuurintäyteinen meille kaikille!

Tellervo Nenonen

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Hyvä mielenterveys on hyvinvoinnin perusta. MIELI ry:n asiantuntija Arja Taipale kertoo siitä, miten arjessa voi tukea koko perheen hyvinvointia ja opettaa lapsille tärkeitä mielenterveystaitoja.

Mielenterveydestä puhutaan yhä enemmän. Varsinkin mielenterveyden ongelmista ollaan tietoisempia kuin koskaan. Myös korona-aika on tuonut esiin huolen niin nuorten kuin vanhuksienkin jaksamisesta haastavassa tilanteessa. Työssä uupuminen ja esimerkiksi masennus eivät ole enää tabuja kuten muutama sukupolvi sitten. Kun mielenterveyden riskeistä ja haasteista puhutaan unohtuu usein pohtia sitä, mitä tarkoitetaan hyvällä, terveellä mielellä.

Arja Taipale työskentelee MIELI ry:n asiantuntijana ja pitää koulutuksia neuvolan terveydenhoitajille siitä, miten perheissä voidaan tukea hyvää mielenterveyttä.

– Mielenterveys vaihtelee elämän aikana, toisinaan mielenterveyttä voi kokea olevan enemmän, toisinaan vähemmän. Vaikka henkilöllä olisi todettu mielenterveyden häiriö,se ei poissulje mielenterveyttä. 

Mutta millainen on terve mieli? Taipale nostaa esiin WHO:n (2013) määritelmän: ”Mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.”

Tiiviiseen määritelmään mahtuu niin myönteinen käsitys itsestä, omasta potentiaalista ja pärjäämisestä kuin kyvystä tehdä työtä, leikkiä ja oppia. Siihen sisältyy myös erilaisten selviytymiskeinojen ja arjessa tarvittavien taitojen hyödyntäminen, sekä kokemusjoukkoon kuulumisesta erilaisissa yhteisöissä. Pienistä asioista ei ole siis kyse. Onneksi mielenterveyttä voi silti vahvistaa ja ylläpitää pienillä arkisilla teoilla.

Vanhempien huomioitava myös itsensä

Taipaleen järjestämissä koulutuksissa mielenterveyttä tarkastellaan voimavaranäkökulmasta. Koulutuksissa käsitellään mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä sekä perehdytään keinoihin, joiden avulla ammattilainen voi ottaa mielenterveyteen liittyviä teemoja puheeksi perheiden kanssa. Koulutukset tarjoavat ammattilaisille keinoja, joiden avulla perheet voivat vahvistaa hyvää mielenterveyttä.  

– Neuvoloissa on vahvasti terveyttä ja hyvinvointia edistävä näkökulma, kun taas esimerkiksi akuutissa hoitotyössä näyttäytyvät enemmän mielenterveyden haasteet. On paljon myös ammattilaisten omasta mielenkiinnosta kiinni, kuinka paljon he kiinnittävät vastaanotoilla huomiota juuri mielen hyvinvointiin, Taipale kertoo.

Lapsen mielenterveyden edistäminen ei voi kuitenkaan tapahtua vanhempien kustannuksella.  Kun vanhemmat voivat hyvin niin lapsella on paremmat mahdollisuudet hyvinvointiin.

– Kun puhutaan lasten mielenterveyden edistämisestä, toteutuu se pitkälti vanhempien kautta. Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä enemmän vaikuttaa se, miten vanhemmat itse voivat, millaisia valintoja he arjessaan tekevät ja miten lapsen kanssa toimivat.

Lapsi omaksuu perheensä tavat, tottumukset. sekä arvot ja asenteet ja lähtee toteuttamaan niitä kasvaessaan ja lopulta aikuisuudessa.

– On tärkeää pohtia sitä, miten perheessä huolehditaan jokaisen perheenjäsenen hyvinvoinnista. Mikäli perheessä on esimerkiksi erityistarpeinen lapsi, tulee vanhempien muistaa huolehtia myös omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Tällöin hän jaksaa paremmin neuvoa ja ohjata lasta arjen tilanteissa sekä olla lapsen tukena ja turvana.  

 Yhteisiä hetkiä

Hyvinvoivilla vanhemmilla on voimavaroja olla läsnä sekä kiinnostua lapsen asioista.  

– Vanhemman pitäisi jaksaa selittää asioita lapselle ikätasoisesti ja arjessa tulisi olla aikaa rauhallisille keskusteluilla.

– Olisi tärkeää pysähtyä pohtimaan sitä, mitä juuri oma perhe tarvitsee voidakseen hyvin. Millaisia tarpeita itse kullakin, lapsella, nuorella ja vanhemmalla on, ja miten näihin tarpeisiin voidaan vastata.

Jokaisella meistä on elämässä vastuita ja velvollisuuksia ja usein arjen eri palasten yhteensovittaminen tuo haasteita.

– On hyvä pohtia yhdessä perheen kanssa minkälaisista asioista päivä koostuu, millainen päivärytmi on, ja miten elämän eri osa-alueet ovat tasapainossa keskenään ja miten niille tarvittaessa löytyisi  enemmän aikaa.

Yksi tapa hahmottaa arjen erilaisia mielenterveyttä tukevia osa-alueita on jakaa ne osioihin kuten uni ja lepo, ravinto ja ruokailu, ihmissuhteet ja tunteet, liikkuminen ja kehon kuuntelu, vapaa-aika ja luovuus. Apuna voi käyttää Mielenterveyden kättä.

Mielenterveyden käsi on hyvä työväline, kun perheessä pohditaan onko arki tasapainossa.

Eri osien tasapainoa voi hahmottaa vaikka niin, että pisteyttää eri osa-alueita ykkösestä vitoseen, sen mukaan, miten hyvin ne arjessa toteutuvat. Silloin on helppo huomata, jos jollekin asialle, kuten vapaa-ajalle tai levolle tarvittaisiin enemmän aikaa.

– Jos huomaa, että jokin asia on arjessa rempallaan, on hyvä pohtia, miten tilanne olisi mahdollista korjata paremmaksi – mitä se vaatisi itseltä, toisilta tai ympäristötekijöiltä. Arjen eri osa-aluieden tulisi olla tasapainossa niin, että ihminen itsee kokee voivansa hyvin 

Tyypillisesti kiireisessä arjessa nipistetään juuri niistä asioista, jotka tukevat jaksamista. Yksi nipistää unesta, toinen ruokailuhetkistä, kolmas liikkumisesta tai sosiaalisista suhteista. Joku vähän kaikesta.  

– Esimerkiksi ruokailun osalta tulisi muistaa, ettei kyse  ole vain energiansaannista, vaan ruokailu tarjoaa myös yhdessäolon hetkiä. Ruokapöydän ääressä voidaan vaihtaa kuulumisia, sekä jakaa ilonkokemuksia ja harmituksen aiheita.  

Tasapainoisessa arjessa rutiineilla on iso merkitys. Siten voidaan vähentää stressiä, ja aikaa jää enemmän elämän merkityksellisille ja iloa tuottaville asioille. Kun perheessä on selkeät rutiinit, säästytään arjessa myös monelta kinalta.

Mielenterveystaidot

Sujuva arki muodostuu monista eri palasista. Rutiinin lisäksi arkea voidaan sujuvoittaa mielenterveystaidoilla.

– Mielenterveystaidoilla tarkoitetaan muun muassa vuorovaikutus- ja tunnetaitoja, itsetuntemusta, omien vahvuuksien tunnistamista ja hyödyntämistä. Sen lisäksi puhutaan arjenhallinta- ja ongelmanratkaisutaidoista sekä siitä, että osataan pyytää apua ja tukea. Jaksamisen näkökulmasta on tärkeä tunnistaa, milloin omat voimat eivät riitä. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta tai huonommuutta.

Myös stressinhallinta on tärkeä osa arjen sujuvuutta. Siihen liittyy haitallista stressiä aiheuttavien tekijöiden tunnistaminen sekä pyrkimys vähentää stressin lähteitä. Lisäksi siihen liittyy suotuisien palautumista edistävien keinojen tunnistaminen.  

Tavallinen arki tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet mielenterveystaitojen harjoitteluun ja vahvistamiseen sekä aikuiselle että lapselle.  

– Lapsihan oppii paljon mallista ja toistojen kautta. Mielenterveystaitojen, kuten tunnetaitojen opettelussa aikuisella on tärkeä rooli, sillä aikuinen sanoittaa lapselle erilaisia tunteita, selittää syitä tunteiden heräämiselle ja auttaa lasta ymmärtämään tunteiden herättämiä ajatuksia, kehotuntemuksia ja käyttäytymistä. Aikuisen avulla lapsi oppii säätelemään tunteitaan ja sovittamaan ne erilaisiin tilanteisiin sopiviksi. 

Lisäksi vanhemman olisi tärkeää antaa kehuja, kannustusta ja kiitosta, kun lapsi toimii toivotulla tavalla, jotta huomiota ei saisi vain toimimalla ei-toivotulla tavalla.

Perheenjäsenten tarpeet tulee huomioida niin lasten kuin aikuistenkin osalta. Monilapsisessa perheessä kaikkien tarpeisiin ei aina pystytä vastaamaan heti. Aikuiselta vaaditaan arjen tilanteissa kykyä asettua lapsen asemaan, arviointikykyä ja kärsivällisyyttä. Kaikkiin tarpeisiin ei tarvitse reagoida heti.

– Tietenkin vaaratilanteeseen pitää puuttua välittömästi, samoin vauvan viesteihin, mutta on tärkeää, että lapsi oppii myös odottamaan omaa vuoroaan. Aikuisen tulee arvioida, mitkä lapsen tarpeista voivat odottaa tai millaisia keskusteluja niistä tulisi käydä lapsen kanssa ja onko kaikkia toiveita ja tarpeita aina tarpeen täyttää.

Mistä saan voimaa

Mielenterveystaitoihin kuuluu myös se, että tunnistaa asioita, jotka rentouttavat ja tuovat iloa ja hyvää mieltä velvollisuuksien ja suoritettavien tehtävien lomassa. Palautumisen ja rentoutumisen ei pitäisi ajoittua vain lomapäiviin vaan rauhoittumisen hetkiä tulisi ripotella myös pitkin jokaista arkipäivää. ’

– Kun tunnistaa mitkä tilanteet arjessa ovat erityisen kuormittavia on helpompi tehdä palautumista mahdollistavia valintoja.. Esimerkiksi jos lapsi joutuu päivän aikana olemaan paljon hälyisessä ympäristössä ja pinnistelemään kuuloaan, kannattaa kotona kiinnittää huomiota siihen, ettei ärsyketulva ole jatkuvaa. Onko televisio turhaa päällä tai meneekö vapaa-aika videopelejä pelatessa tai kännykällä? Tai ovatko päiväkoti- tai koulupäivän jälkeiset harrastukset kuormittavia vai virkistäviä? Eli millaisten omien valintojen kautta kuormittumista on mahdollista vähentää ja palautumista lisätä.   

Mielenterveys on tietoa, taitoja ja myönteistä asennetta. Se on myös omien voimavarojen tunnistamista ja niiden hyödyntämistä arjessa. Omaa arkea voi aika-ajoin arvioida ja miettiä tukeeko se kaikkien hyvää oloa.

– Ei pidä pelästyä ja ajatella, että olisi liian myöhäistä opettaa lapselle taitoja huolehtia mielestään. Mielenterveystaitoja opetellaan koko elämän halki. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, Taipale kannustaa.

MIELI ry

  • MIELI Suomen Mielenterveys ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. MIELI ry on maailman vanhin mielenterveysalan kansalaisjärjestö.
  • MIELI ry:n sivuilta www.mieli.fi, löytyy paljon materiaaleja ja koulutuksia mielen hyvinvoinnin tueksi.
« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Lapualainen Mico on saanut aina olla juuri sellainen kuin on. Pienellä paikkakunnalla kuulokavereista on pulaa, mutta vahva tukiverkosto tuo turvaa ja joustoa arkeen. 

Milla Luoma ei ollut kuullutkaan mikrotiasta ennen poikansa Micon syntymää. Alkuun diagnoosi tuli shokkina, mutta huoli helpotti sitä mukaa, kun Luoma löysi aiheesta lisää tietoa.

– Olen alusta asti ollut avoin ja kertonut Micon mikrotiasta ja kuulon haasteista. Olemme olleet todella onnekkaita siinä, miten hyvin kaikki läheisemme ovat ottaneet Micon vastaan juuri sellaisena kuin hän on, Luoma kertoo.

Nyt kuusivuotias Mico käy esikoulua ja uusioperheeseen kuuluvat myös Luoman mies sekä kolmevuotias pikkusisko Milea. Micon ensimmäisinä vuosina äiti ja poika olivat kuitenkin kahden.

– Olin silloin yksinhuoltaja, Micon isä ei ollut kuvioissa. Onneksi kuitenkin Taysista (Tampereen yliopistollinen sairaala) osattiin alusta asti neuvoa ja kertoa kaikki tarvittava. Silloinkin kun johonkin ei heti osattu vastata, tieto kyllä etsittiin. 

Myös muun muassa KLVL:n kurssien ja tapahtumien kautta perhe on saanut lisää tietoa ja vertaistukea. Luoma toimi myös pitkään KLVL:n Pohjanmaan jäsenyhdistyksessä. 

Kamppailua oikeuksista

Ensimmäisen kerran Mico sai kuulokojeen toiseen korvaansa puolivuotiaana. Myöhemmin kojeita alettiin käyttää molemmissa korvissa. Kieli alkoi kehittyä hyvin puheterapian tuella ja aiemmin käytetyt apuviittomat ovat jääneet pois. 

– Puheterapia jatkuu edelleen. Micon puhe on kyllä selkeää, mutta ärrien ja ässien kanssa vielä treenataan. 

Kotona ilman taustahälyä Mico kuulee hyvin, vaikka välillä asioita joutuu toistamaan ja pitkät fraasit saattavat tuottaa hankaluuksia. Kodin ulkopuolella menevä eskarilainen ei aina ehdi keskittymään. 

Vilkas ja seurallinen Mico sai vuosi sitten ADHD-diagnoosin. Diagnoosin saaminen mahdollisti oikean lääkityksen saamisen, mikä on helpottanut perheen arkea. 

– Mico on aina hyvällä tuulella ja nauttii seurasta ja huomiosta. ADHD:n kanssa on toki hyviä ja huonoja päiviä, mutta koskaan hän ei ole kärttyinen.

Vaikka Mico on aurinkoinen lapsi haasteitakin löytyy.  Luoma on yli vuoden kamppaillut Lapuan sosiaalitoimen kanssa saadakseen omaishoidon tukea. Tuki evättiin, mutta Luoma sai ystävän kautta vinkin ottaa yhteyttä juristiin, jonka avulla Luoma valitti päätöksestä. Valitus käsitellään Vaasan käräjäoikeudessa. 

– Juristin apu oli onneksi alle 18-vuotiaalle ilmainen. Taistelen kynsin hampain saadaksen haluamani päätöksen. Micolla on kuitenkin monia haasteita ja hän täyttää edellytykset minimituen saamiseksi. 

Vahva tukiverkosto auttaa jaksamisessa

Pienellä paikkakunnalla ei ole lähistöllä muita kuulovammaisia lapsia, mutta omanikäistä leikkiseuraa löytyy kylältä, jonne on parinkymmenen kilometrin matka. 

– Esikoulussa on onneksi muita lapsia seurana ja olemme muuttamassa Kauhavalle lähemmäs keskustaa, josta löytyisi toivottavasti enemmän kavereita. Tällä hetkellä seuraksi kelpaavat vanhemmat ukot joiden traktorin kyytiin Mico saattaa joskus päästä ajelulle. 

Pikkusisko ei kelpaa Micolle leikkikaveriksi. Vahvatahtoiset sisarukset ottavat kotona paljon yhteen ja vanhempien on vähän väliä puututtava lasten kahnauksiin. 

– Onhan se välillä raskasta puuttua jatkuvasti leikkeihin. Milea osaa leikkiä itsekseenkin, mutta Mico kaipaisi jatkuvasti seuraa ja huomiota. Kerran kuukaudessa Mico viettää viikonlopun tukiperheessä. Micon tukiperheessä ei ole muita lapsia, joten molemmat lapset saavat nauttia yhtenä viikonloppuna kuukaudessa aikuisten jakamattomasta huomiosta. 

Perheen hyvinvointia ja jaksamista ylläpitää hyvä tukiverkko. Isovanhemmat, vanhemmat ja sisarukset ovat lähellä ja valmiina auttamaan.

– Saamme mieheni kanssa joustavasti kahdenkeskistä aikaa, sillä lastenhoitoapu on lähellä. Olemme todella onnekkaita.  

Luoma kertoo olevansa onnekas monessa suhteessa.

– Micoa ei ole koskaan kiusattu ja hänet on otettu vastaan juuri sellaisena kuin on. On hienoa, että tänä päivänä erilaisuudesta ja yksilöllisistä tarpeista puhutaan avoimesti ja olen itse halunnut samalla tavalla olla avoin. 

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

TV:stä ja KLVL:n toiminnasta tuttu Juha Miguel kertoo muun muassa siitä, jännittääkö työskentely kameroiden edessä ja millainen merkitys vertaistoiminnalla on hänelle on ollut. 

Olen Juha-Miguel Peltomaa, 24-vuotias jyväskyläläinen nuori mies. Tutummin Miguel tai Migu.

Työkseni juonnan viittomakielistä Pikku Kakkosta. Lisäksi teen juontokeikkoja esimerkiksi paneeleissa, erilaisissa livestream-lähetyksissä ja -tilaisuuksissa. Tämän ohella olen toiminut musiikin tuottajana VisualVoice-nimiselle yhtyeelle. Opiskelen myös toimintaterapeutiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta. Tähänastiset opinnot ovat olleet mielekkäät ja erittäin kiinnostavat! 

Olen kaksikielinen, toisen äidinkieleni ollessa suomalainen viittomakieli. Arjen erilaiset hetket rullaavat kohdallani molemmilla kielillä vaivatta. Musiikki on ollut pienestä pitäen harrastukseni. Pääinstrumenttini ovat olleet rummut, joiden soiton olen aloittanut neljän vuoden iässä. Teini-iässä kiinnostuin musiikin tuottamisesta, jota teen tälläkin hetkellä. Harrastan myös vapaa-ajallani valokuvausta. Erityisesti olen kiinnostunut ihmisten kuvaamisesta ja muodista. 

Lisäksi rakkauteni urheiluun ja monipuoliseen liikuntaan näkyy arjessani aktiivisena salilla ja lenkillä käymisenä. Olen erityisesti mieltynyt kestävyyslajeihin. Pitkillä juoksu- ja pyörälenkeillä on upeaa heittää kaikki kiireet hetkeksi romukoppaan. 

Millainen oli kesäsi ja mikä oli sen kohokohta?

Kesäni oli hyvin rauhallinen ja tarjosi elämää parhaimmillaan kiireisen ja hektisen kevään jälkeen. Oli hienoa Saada viettää useampi hetki pelkästään näkemällä ystäviä, nauttimalla jäätelöstä ja hyvistä keleistä veden äärellä. 

Kesäni ehdoton kohokohta oli kuitenkin jo vuosia haaveilemani pyöräreissun toteutuminen. Ajoimme isäni kanssa pyörillä halki Keski-Suomen. Täytin samoihin aikoihin 24-vuotta. Kaksi päivää ja 240 kilometriä. Kymmenen jokaista elettyä vuotta kohden. Reitti kulki halki sukumme juurien sisältäen upeita tarinoita ja kohtaamisia. 

Olet Pikku-Kakkosen juontaja, mikä on monelle varmasti unelma-ammatti. Millainen on oma polkusi television kameroiden eteen?

Kotivideoiden ja muiden kotialbumidokumentaatioiden perusteella uskallan veikata, että minussa on asunut pieni esiintyjä pienestä pitäen. Järjestimme siskoni kanssa erilaisia konsertteja vanhemmillemme olohuoneessamme. Muistan erityisesti, että olimme tyytymättömiä siihen siskoni kanssa, että isämme nukahti aina kesken esityksen sohvalle. Yleensä taisimme sitten varoen herättää hänet, sillä esitys oli vielä monesti kesken. Muistoja, jotka saavat hymyilemään joka kerta. 

Tästä huolimatta olen pienenä ollut hyvin ujo lapsi ja ihmisten ilmoilla oleminen jännitti useasti jo ihan arjessakin. Esimerkiksi kauppareissut olivat minulle yhtä tuskaa.

Veikkaan, että huono kuuloni, etninen ulkonäköni ja sen tuoma epävarmuus pienenä 2000-luvun alun Suomessa ovat vaikuttaneet tähän. 

Ensimmäistä kertaa rohkenin nousta kunnolla lavalle 14-vuotiaana viittomakielisenä artistina ja performanssiesiintyjänä Käet Ylös -kollektiivin kanssa. Sen jälkeen olenkin ollut monissa erilaisissa proggiksissa mukana niin lavalla, kuin sen laidallakin hääräämässä.

Teimme myös Ylen tyyppien kanssa minisarjan Elina Kynsijärven kirjoittamista katurunoista, jotka käänsin ja tulkitsin suomalaiselle viittomakielelle. Kuvasimme sarjaa Tampereella osittain samojen tyyppien kanssa, jotka tekevät Pikku Kakkostakin. Se taisi olla ensimmäinen kosketukseni varsinaisiin televisiotuotantoihin. Onnistunut yhteistyö jäi kaikille mieleen useaksi vuodeksi. 

Millaista juontaminen on, millaisia ovat työpäiväsi?

Juontaminen on ihanaa. Meillä on upea ja erittäin rautaisella ammattitaidolla varustettu työyhteisö Tampereella. Olen monesti ihastellut kuinka valtava määrä Suomen parhaimmistoon kuuluvaa osaamista, mutta myös suurta lämminhenkisyyttä porukkaamme mahtuu. Työpäivämme venyvät usein pitkiksi, mutta usein se unohtuu hyvässä seurassa! 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Pikku Kakkonen/Yle

Jännittääkö kameralle esiintyminen? Mikä on mielestäsi tärkein taito juontajalle?

Kameroille esiintyminen ja erilaiset kuvaustilanteet ovat olleet itselleni aina melko luontevia. Tosin harjoittelen myös kotonani paljon kameroille esiintymistä ja muita esiintyessä huomioitavia asioita.

Mielestäni juontajan tärkein taito on luoda juontamaansa ohjelmaan haluttu tunnelma. Lisäksi juontajan tärkeä taito on myös kuljettaa ohjelmaa mutkattomasti alusta loppuun sekä toki viihdyttää katsojaa. Myös kameroiden kanssa sujuva työskentely on luonnollisesti televisiojuontamisessa tärkeää. 

Mikä on työssäsi haastavinta ja mikä taas parasta? 

haastavinta työssäni on ehdottomasti se, että viittomakielisiä – etenkin lapsille suunnattuja  – televisiojuontoja ei ole vielä tehty hirveästi. Viittomakieli on kielenä ainutlaatuinen, visuaalinen, kolmiulotteinen ja ikoninen kieli, joka merkitsee sitä, että viittomakielessä on aivan omanlainen kerrontatyyli ja tapa ilmaista asioita. Monesti kerrontatyyli on vahvasti kuvaileva ja monien asioiden kuvailuun käytetään enemmän aikaa kuin puhutuissa kielissä.  Tämä vaikuttaa siihen, että joudumme jatkuvasti piirtämään uusia raameja ja ratkaisemaan kielellisesti sekä kuvausteknisesti kysymyksiä, joihin ei välttämättä ole olemassa valmista vastausta. Se on kuitenkin samalla älyttömän mielenkiintoista! 

On ollut ehdottoman upeaa saada tuoda vihdoin ja viimein viittomakieli suomalaiseen lasten televisiotuotantoon. Tämä yhdenvertaistaa viittomakielisiä lapsia vahvasti ja antaa heille mahdollisuuden olla osa lähes kaikkien suomalaisten lasten kollektiivista kokemusta Pikku Kakkosesta. On ollut hienoa huomata, kuinka kaivattuja ja tärkeitä viittomakieliset lastenohjelmat ovat olleet monelle. Parasta onkin ollut tietenkin se, että olen saanutviestejä, kuvia ja kirjeitä lapsilta ja heidän vanhemmiltaan. Liikutun joka kerta siitä ilosta ja merkityksellisyydestä, jota ohjelmat ovat heidän kertomansa mukaan antaneet parhaimmillaan koko perheelle. Se on tämän työn paras osuus ehdottomasti. 

Onko sinusta joskus tuntunut siltä, ettet usko omiin kykyihisi? Mikä silloin on auttanut sinua eteenpäin?

Monestikin. Oikeastaan tunnen joskus näin vieläkin. Olen kuitenkin tajunnut, että välillä pitää olla itselleen armollinen. Sen oppiminen on auttanut monessa hetkessä! Olen pyrkinyt kääntämään itseäni aiemmin häirinneet asiat omiksi vahvuuksiksi.

Kun uskot itseesi ja kannat ylpeästi itseäsi juuri sellaisena kuin olet  – vain taivas on rajana. 

Olet monelle tuttu myös KLVL:n toiminnasta, kuinka kauan olet ollut mukana, ja mikä on siinä parasta?

Arvelen, että olen ollut KLVL:n toiminnassa mukana niin kauan kuin muistan. Ensin itse lapsena, sittemmin apuohjaajana ja ohjaajana. Viime vuosina olen toiminut leirien johtajana ja kurssien vastaavan ohjaajan roolissa lasten ja nuorten leireillä -ja kursseilla. Kurssit ja leirit ovat aina mielettömän hauskoja, jonne veri vetää aina uudelleen vuodesta toiseen. 

KLVL:n toiminnassa parasta on mahdollisuus antaa ja saada vertaistukea. Olen tavannut sanoa aina, että vertaistuki on monesti mittaamattoman tärkeässä osassa kuulovammaisen lapsen identiteetin ja minäkäsityksen muodostumista. Arvelen myös, että vertaistuki vaikuttaa positiivisesti käsitykseemme omasta pystyvyydestämme. On tärkeää nähdä muita samankaltaisessa tilanteessa olevia ja jakaa heidän kanssa kokemuksia, ajatuksia arjesta, naurut ilot ja surut. Aikoinaan ollessani pieni, olen itse solminut leireillä ja kursseilla ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet tähän päivään asti. Ne ovat olleet hyvin merkittäviä itsetuntoni vahvistumisessa näin jälkeenpäin ajateltuna. 

Haluan omalta osaltani olla mahdollistamassa tätä heille, jotka ovat nyt ala- ja yläkouluiässä tai lukiossa. Kohdallani KLVL:n toiminnassa sydän on aina mukana. 

Mikä on suurin unelmasi ja miten aiot saavuttaa sen?

Suurin unelmani on, että saan tulevaisuudessa tehdä television, musiikin ja viihteen parissa töitä niin kauan, kuin saappaat pysyvät jalassa. Hartain toiveeni on, että voin ilahduttaa ihmisten arkea omalla työlläni saaden heidät ilahtumaan, nauramaan ja hyvälle mielelle. 

Olet tällä hetkellä monen lapsen ja nuoren esikuva, millaiset terveiset haluaisit antaa Napin lukijoille?

Olet arvokas juuri sellaisena kuin olet! Se, minkä joku saattaa nähdä heikkoutenasi saattaa olla juuri suurin vahvuutesi. Hyvää ja lämminhenkistä upeaa syksyä kaikille!  Kun tavataan, niin moikataan! 

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Kielten osaaminen mahdollistaa tutustumisen uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Kielitaito avaa myös uusia ovia työelämässä.

Englannin kielellä on maailmalla dominoiva asema ja englannin osaamista pidetään jo lähes itsestäänselvyytenä. Viittomakielisistä kuitenkin harvempi osaa amerikan viittomakieltä (ASL), joka on maailman käytetyin viittomakieli. Amerikan viittomakieltä käytetään ensisijaisena viittomakielenä Yhdysvalloissa, Kanadassa, osissa Meksikoa ja sen murteita käytetään joissain Länsi-Afrikan maissa sekä osassa Kaakkois-Aasiaa.

Vaikka puhuttu kieli luonnistuisikin, sitä ei voi kaikissa tilanteissa käyttää. Esimerkiksi kovassa metelissä, kriisitilanteissa tai vaikka sukeltaessa on tärkeää pystyä kommunikoimaan. Amerikan viittomakieltä käytetään maailmalla englannin kielen tapaan lingua francana, kielenä, joka opetellaan oman äidinkielen lisäksi.

Kieliopintoja helposti verkossa

Suomessa on iltapäivä, kun Kanadassa vasta heräillään uuteen aamuun. Markus ja Joy Jarva antavat haastattelun Napille Zoomin kautta. Pariskunta tapasi aikanaan työn merkeissä ja vaikka työkuviot eivät Suomen ja Kanadan välisen aikaeron vuoksi järjestyneetkään, lensi Markus lopulta rakkauden perässä Kanadaan. Nyt pariskunta omistaa All About Sign Language -yrityksen, jonka kautta opetetaan amerikan viittomakieltä.

– Mielestäni on hyvin tärkeää, että suomalaiset viittomakieliset osaisivat myös vierasta viittomakieltä. Se tuo aivan erilaista itsevarmuutta esimerkiksi matkusteluun ja lisää myös turvallisuutta, kun hätätilanteessa pystyy kommunikoimaan, Markus toteaa.

Markuksen ja Joyn yritys tarjoaa myös ASL:n opetusta verkossa. Verkkosivuilla on myös lyhytkursseja ja kieltä voi opiskella, milloin ja missä tahansa omaan tahtiin. Opettajina toimii kansainvälinen joukko viittomakielisiä, jotka rakastavat opettamista. Keskeistä opetuksessa on oppimisen ilo. Opetuksen tarkoituksena ei ole saavuttaa tiettyjä sertifikaatteja tai osaamistasoja, vaan rohkaista vuorovaikutukseen.

Kommunikaatiotaidot ovat tärkeässä roolissa kaikilla elämän aloilla, työelämästä perhesuhteisiin. 

– Kielen osaaminen mahdollistaa myös uusia ihmissuhteita. Sitä voi löytää vaikka oman puolison, Markus hymyilee.

Lue lisää verkkosivuilta: www.allaboutsignlanguage.com

Tiedotustilaisuudet opiskelusta Zoomilla ke 6.10.2021 klo 19.00 Suomen aikaa ja ke 13.10.2021 klo 19.00 Suomen aikaa.

Luvassa rento tiedotustilaisuus, jossa voi kysellä amerikkalaisen viittomakielen opiskeluun liittyvistä asioista.

Zoom-linkit ilmeistyvät All About Sign Language www-sivuilla ja Facebookissa lähiaikoina.
Amerikkalaisen viittomakielen opiskelut alkavat lokakuun lopulla 2021!

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Olen Iita Hyvönen ja täytän toukokuussa 20 vuotta. Minulla on molemmissa korvissa sisäkorvaistutteet. Asun Jyväskylässä avopuolisoni ja koirani kanssa. Kun aloitin vuonna 2017 opinnot Kuopiossa viittomakielen ohjaajaksi, olin motivoitunut oppimaan uutta. Ajattelin, että olin päässyt kiusaamisesta eroon. Näin ei kuitenkaan käynyt. Koko ammattikoulun ajan minua kiusattiin.

Sain tukea koulusta erityisopettajalta ja käyttööni apuvälineet, jotka minulla ovat edelleen. Alkuun se oli haasteellista, mutta nyt tuntuu, että olen jo konkari kela- ja pankkiasioissa. Olen hoitanut omat kuuloasiani vuodesta 2016 ja 2017, kun muutin pois kotoa. Kotoa muuttaminen ja omista asioista huolehtiminen tarkoittavat minulle itsenäistymistä. 

Olen asunut nyt neljä vuotta omillani. Äiti ei vieläkään ole tullut pesemään astioitani tai siivoamaan jälkiäni  –  ne pysyvät todellakin siinä mihin olen itse jättänyt. Mielestäni parasta itsenäistymisessä on se, kun voi itse määritellä kotiintulo- ja nukkumaanmenoajan sekä sen, mitä syön viikolla ja viikonloppuna. 

Haastavinta itsenäistymisessä on  ollut suunnitella rahankäyttöä siten, että rahaa riittää  tasaisesti koko kuulle. Olen tehnyt päiväkodeissa sijaisuuksia, mikä on tuonut helpotusta. Samalla on täytynyt kuitenkin muistaa ilmoittaa  Kelaan tulomuutokset. 

Korona-aika on omalla tavallaan vaikuttanut myönteisesti opintoihini. Sain tehdä rauhassa loppuun omat kurssini ja näyttöni. Mahdollisuus suorittaa opintoja etänä oli hyödyllistä, koska asuin kaukana koulusta. Valmistuin ammattikoulusta joulukuussa 2020. 

Minulla on kohta kaksivuotias kultainennoutaja, joka on tuonut arkeen sisältöä, eikä sisälle ole tarvinnut jäädä yksin nököttämään. Oman haasteensa tuo kuitenkin se, etteiomaa perhettä näe yhtä usein kuin silloin kun asuin kotona. Pian en ole nähnyt perhettäni puoleen vuoteen. 

Tulevaisuudeltani odotan, että pääsisin jatkamaan opintojani ammattikorkeakouluun ja perustamaan perheen. Kevään yhteishaussa hain ammattikorkeakouluun. Toivon perheeni asuvan  omakotitalossa toisen että kolmannen noutajan kanssa. 

Vinkkini nuorille, jotka miettivät kotoa muuttoa: 

  • Älä ota asioita laskulle tai osamaksulla, jos et ole varma siitä voitko maksaa ne takaisin.
  • Aloita työt opintojen ohella jos mahdollista, jotta opintojen jälkeinen työttömyys olisi turvattu säästöillä.
  • Aina saa pyytää apua. Ei ole tyhmiä kysymyksiä!
  • Ruokakaupoilla on omat sovellukset, joista näkee paljonko rahaa menee ostoksiin. Hyödynnä ilta-alennukset ja tarjoustuotteet. 
« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Pia Penttala on työskennellyt lasten ja perheiden kanssa lähes 30 vuotta. Penttala tunnetaan televisiosta Supernannynä, mutta hän on myös erityisnuorisotyöntekijä, ylemmän erityistason psykoterapeuttiyrittäjä ja työnohjaaja.

Lapsi koettelee rajojaan ja itsenäistyy pikkuhiljaa. Miten tukea lapsen itsenäistymistä ja samalla asettaa rajoja esimerkiksi alle kouluikäiselle uhmaikäiselle? Nappi haastatteli Penttalaa lasten uhmaiästä ja siitä selviytymisestä. 

“Itse kannatan pehmeitä arvoja ja sitä, että lapsia tuetaan ja kannustetaan positiivisen kautta, niin kauan kuin se on mahdollista. Silti, jos joka asiasta käydään jatkuvaa juupas-eipäs-keskustelua, vanhemmilta on saatava se viesti, että nyt tehdään, niin kuin minä sanon. 

Jos lapsi on hyvin voimakastahtoinen ja vanhemmista tuntuu, että joka asiasta riidellään ja taistellaan, vanhempien pitää asettaa lapselle hyvin selkeitä rajoja. Ennakoivuus ja oikeudenmukaisuus ovat ehdottoman tärkeitä asioita. Oli lapsi minkä ikäinen tahansa, hänet tulisi oikeana hetkenä pysäyttää ja sanoittaa se, miltä lapsen käytös vanhemman näkökulmasta näyttää. 

Tarkoitus ei ole moittia, vaan kertoa siitä, että tällaisia hetkiä tulee, mutta vanhemmat ovat tukena. Lapselle voi kertoa ikätason mukaisesti, kuinka hän voi koko ajan oppia ja tulla entistä viisaammaksi.“

Mikä uhmaikä oikeastaan on?

“Uhmaikä liittyy tarpeeseen irtautua vanhemmista.Tarve syntyy  jo pienellä lapsella. Lapsella on tahto päättää itseään koskevista asioista ja määräillä myös muita, mutta kykyjä siihen hänellä ei vielä ole. 

Koska osaamista ja kykyjä ei vielä ole, saattaa lapsi olla tyytymätön ja huonotuulinen. Lapsi saattaa kokea, että hänen pitäisi jatkuvasti olla varuillaan ja puolustamassa itseään hallitakseen ympäristöään. Lapselle syntyy “pakene tai taistele” -reaktio.

Lapselle voi kertoa, että vaikka sydämessä tuntuu nyt pahalta tai aivot eivät vielä kaikkea osaa, sitä varten vanhemmat ovat auttamassa. Se tarkoittaa myös sitä, että vanhemmat kertovat, miten eri tilanteissa toimitaan. 

Kiukuttelu ja turhautumisen puuskat näkyvät perheissä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, mutta kaikilla jonkin verran.”

Ennakointi ja selvät säännöt helpottavat arkea

“Sääntöjen kanssa on oltava aina johdonmukainen ja muistuttaa siitä, mitä on sovittu. Kun asioista kertoo etukäteen, lapsi tietää, mitä on tulossa ja tilanteet tuntuvat oikeudenmukaisemmilta. Lapsen on huomattavasti helpompi olla, kun hän tietää, mitä mistäkin seuraa  – jos hanskoja ei laiteta käteen, ei mennä ulos. Säännöt on tehtävä selväksi, kun tilanne on sopiva ja lapsen kanssa voi rauhassa keskustella. 

Ennakointi on hyväksi myös vanhemmalle, sillä pinnan kiristyessä sanktiotkin kiristyvät. On selvää, että jos samoista asioista vain käännetään ja väännetään ja kiukunpuuskat kuuluvat naapuriin asti, kuormittuu koko perheen pinna. Kilpahuuto ei  auta, vaan vanhemmalla on oltava työkaluja ja ennakkonäkemys siitä, miten tilanteissa edetään. 

Jos lapsi joutuu jatkuvasti käyttämään energiaa ympärillään olevien ihmisten reaktioiden arviointiin, alkaa se vaikuttamaan myös lapsen kasvuun ja kehitykseen. Lapsi alkaa tarkastelemaan maailmaa hieman väärällä tavalla.”

 Riittävä on tarpeeksi

“Välillä vanhemmasta voi tuntua, että kaiken aikaa pitää olla kieltämässä ja asettamassa rajoja. Tällöin ollaan väärillä raiteilla, sillä vanhemman olisi tärkeää käyttää suurin osa ajastaan lapsen kehumiseen silloin, kun tämä on toiminut riittävän hyvin. Vaikka kaikki ei sujuisi juuri kuten pitäisi, lapselle pitäisi kertoa, kun tämä on oppinut ja kehittänyt toimintaansa oikeaan suuntaan. 

Kehumista voi harjoitella roolien kautta pienenkin lapsen kanssa: “Mitä voisit tehdä, kun olet niin osaava ja taitava?” Tehtävä voi olla vaikka se, että kutsuu avuksi astianpesukoneen tyhjentämiseen tai antaa lapselle rätin ja suihkepullon ja lapsi pääsee pesemään ovien kahvoja. 

Tällaiset asiat voivat hyvin toimia alle kouluikäisellä tilanteissa, joissa hän kaipaa vastuullisuutta. Lapsi pystyy osoittamaan osaamistaan ja vanhempi voi kehuillaan ohjata lapsen toimintaa parempaan suuntaan. Lapselle voi antaa roolin, jossa hän saa itsenäistä vastuuta, jonka kautta ansaitut kehut ohjaavat lasta itsenäiseen vastuunkantoon.”

Tunteiden on annettava tasaantua

“On ymmärrettävä, että kiukkupuuskan jälkeen lapsella on usein tarve miellyttää vanhempaa, mikä on lapsen tapa pyytää anteeksi. Lapsi saattaa vaikkapa tulla auttamaan vanhempaa pyykkäämisessä. Tällöin lapsi olisi hyvä ottaa mukaan pienellä tavalla  – antaa vaikkapa työntää pyykkejä rumpuun. 

Avusta kannattaa kehua, vaikka oma olo olisikin vielä vihainen ja päästää sitten lapsi jatkamaan omia puuhiaan. Tunnelma on saatu muutettua ja vastakkainasettelu purettua. Lapsen ei tarvitse tunnustella, onko hän saanut anteeksi ja kelpaako hän sellaisena kuin on.

Pieni lapsi kaipaa konkretiaa. Jos aina vaaditaan vain anteeksi-sanaa, se kokee pian inflaation.

Vanhemman omaakaan tunnetilaa ei voi muuttaa nappia painamalla. Lapsen on opittava, että omat teot vaikuttavat muihin. Jos vanhemmat kokevat lapsen teot epämiellyttävinä tai loukkaavina, ne olisi sanoitettava lapselle.

Vanhemman olisi hyvä oppia tunnistamaan omat tunnetilansa ja opetella kertomaan lapselle, että ovat vielä niin kiukkuisia, että tarvitsevat hiukan aikaa ennen kuin tilannetta voidaan purkaa. Lapselle voi kertoa, ettei ole hätää ja asia ehditään selvittämään myöhemmin, mutta vanhempi ei pysty siihen juuri nyt. 

Samalla opetetaan huomioimaan myös tarha- ja koulukavereiden tunnetiloja ja opetetaan parempaan kanssakäymiseen” 

Lapsen pitää antaa kokea pettymyksiä

“Vanhempi ei voi kokea asioita väärin, mutta on väärin, jos ei anna itselleen mahdollisuutta löytää erilaisia näkökulmia kokemuksiinsa tai yritä löytää omaan persoonaan sopivia tapoja tukea lastaan.

Meillä aikuisilla on tapana tarkastella lasta hoidon näkökulmasta ja tehdä oletuksia siitä, mihin lapsi kykenee. Lapsen oppimista ei pitäisi estää sillä, mitä itse luulemme tietävämme lapsen kyvyistä. Lapsen tulisi antaa ottaa kyvyistään itse selvää ja aikuisen tehtävänä on kestää  lapsen pettymykset. “Ai tämä ei tainnut olla meidän juttu, kokeillaan jotain muuta.” Kömmähdyksille on tärkeä myös osata nauraa.

Itselläni on esimerkki siitä, kuinka herkästi teemme oletuksia lapsen kyvyistä. Tein töitä esimurrosikää lähestyvän, 11-vuotiaan pojan kanssa, jolla oli kehitysvammadiagnoosi ja haasteita karkean- ja hienomotoriikan kanssa. Pojan intohimoksi oli muodostunut sushi. Kuuntelin hänen rakkauttaan sushia kohtaan vähän toisella korvalla, sillä omassa mielessäni olin liittänyt sushin vaikeaan syömiseen. Erityisesti puikoilla syömisen uskoin olevan  hänelle liian haastavaa. 

Kerran olimme yhteisessä ruokapöydässä, jossa oli tarjolla erilaisia ruokia, myös sushia. En voinut kuin suu auki hämmästellä, kuinka poika söi sushia puikoilla minua paremmin. Hän oli viikkorahoillaan käynyt itse syömässä sushia ja harjoittelemassa, eikä ollut saanut erityisesti tukea tähän aikuisilta. 

Oli mahtavaa nähdä, kuinka poika oli opetellut taidon, jonka eteen olin itse asettanut rajoitteita, joilla ei ollut mitään tekemistä lapsen kykyjen kanssa. Me kaikki koemme pettymyksiä. Keskeneräisyyden paljastuminen muille ei haittaa, kun ympärillämme on turvallisia ihmisiä, kuten vanhemmat, joiden kanssa käydä kokemuksia läpi.”

Olenko erilainen kuin muut?

“Tämän päivän lapset ymmärtävät oman erityisyytensä selvemmin kuin koskaan aiemmin. Maailma on niin pieni ja tietoa on runsaasti niin omasta kuin muidenkin erityisyydestä. Toisaalta se on vapauttavaa ja lisää suvaitsevaisuutta, mutta se lisää myös sen mahdollisuutta, että lapselle asetetaan ryhmässä “erilaisen” rooli. 

Erityislapsuus vaatii vanhemmilta todella paljon. Diagnoosi ei ole kuitenkaan perustelu huonolle käytökselle. Diagnoosi antaa mahdollisuuden löytää keinoja, joiden avulla pärjätä ja onnistua paremmin, mutta se ei säästä lasta. On tärkeää tuoda esiin asioita, joiden kanssa lapsi tarvitsee tukea ja etsiä yhdessä keinoja ratkaista niitä.

Oli kyseessä sitten lapsen hampaiden pitkä oikomishoito, paha astma tai kuulovamma, alkavat vanhemmat usein miettiä, mitä he itse voisivat tai olisivat voineet tehdä toisin. Tämä on hyvin inhimillistä ja normaalia. On tärkeää hakea vertaistukea ja tietoa. Vanhemman suhtautumisen perusteella lapsi alkaa itse kasvattaa identiteettiään.”

Ihan tavallisia perheitä

“Ammattilaisena minulle on hirveän tärkeää ja ihanaa kohdata erilaisia perheitä kaupungilla, liikenteessä ja julkisissa tiloissa, kuten eläintarhassa. Välillä ihan pysähdyn haltioituneena seuraamaan perheitä, joissa lapsella on esimerkiksi kuulovamma tai liikkumisrajoite. He kun ovat ihan samanlaisia perheitä kuin muutkin, vaikka usein sitä itse pohtii tilanteita kaikenlaisten haasteiden kautta. Samat ilot, surut ja kiukuttelut siellä näkyvät kuin muillakin. On minulle valtava voimavara kohdata perheitä, jotka antavat omia arvojaan lapsilleen. Se minkä haluan aina vanhemmille sanoa on, että olkaa ylpeitä teidän lapsistanne juuri sellaisina kuin he ovat.”

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »