Mitä Pipsa Possu kertoo maailmasta?

Kategoria: Nappi-lehti

Tällä kategorialla merkitään Nappi-lehden artikkelit ja lehteä koskevat muut jutut.

Teksti Jukka Vuorio. Tämä juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden numerossa 3/2019.


  • Pipsa Possun mailmassa kaikki eläimet eivät ole tasa-arvoisia (Kuva: Ylen Kuvapalvelu)

Lasten animaatiosarja Pipsa Possu on eräs vuosikymmenen suurimmista maailmanlaajuisista tv-hiteistä, joka on nähty Suomessakin jo vuosien ajan.

Pipsa Possu (Peppa Pig) esitettiin ensimmäisen kerran Britanniassa vuonna 2004, nyt saatavilla on kuusi esityskautta, joista viisi on suomennettu. Tuorein kuudes kausi esitettiin Britanniassa kuluvana vuonna.

Koska sarja on Suomessakin erittäin suosittu, ja sitä katsotaan hyvin monissa lapsiperheissä, on syytä tarkastella hieman lähemmin, mitä Pipsa ja hänen eläintoverinsa itse asiassa maailmasta katsojille kertovat.

Pipsa on ihmisenkaltainen possu, jonka perheeseen kuuluvat pikkuveli Jyri sekä Isä Possu ja Äiti Possu. On epäselvää, onko Possu heidän sukunimensä, vai kenties vain tapa ilmaista se, mihin lajiin he kuuluvat. Joka tapauksessa he tekevät hyvin ihmismäisiä asioita kuten pukeutuvat vaatteisiin, pyöräilevät, katsovat televisiota ja nukkuvat sängyissä kuten ihmiset. Possumaisuudesta muistuttaa röhkiminen etenkin possujen ollessa innoissaan ja hyvällä tuulella.

Sarjassa on myös paljon muita ihmisenkaltaisia eläimiä, kuten Pipsan kaverit Susa Seepra, Kerkko Koira, Pedro Poni ja Emilia Elefantti. Kaikki sarjan eläimet eivät ole ihmisenkaltaisia, sillä linnut ja kalat esitetään tavallisina eläiminä. Ihmisenkaltaisuus koskee siis vain nisäkkäitä ja joitakin matelijoita kuten krokotiilejä.

Kaikki eläimet eivät siis ole sarjassa tasa-arvoisessa asemassa.

On omituista, että vuonna 2017 ilmestyneessä Pipsa Possun toisessa elokuvassa Pipsa ja hänen kaverinsa vierailevat eläintarhassa. Siellä lapset katselevat kilpikonnia, pingviinejä ja perhosia. Eläintarhassa olevat eläimet ovat häkeissä ja karsinoissa, kun taas Pipsa luokkakavereineen kuljeskelee eläintarhan häkkien välillä vapaasti ja vapaaehtoisesti. Ehkä tämän on tarkoitus osoittaa, että me ihmisetkin kohtelemme eläimiä eri tavoin riippuen siitä, ovatko eläimet lemmikkejä, tuotantoeläimiä vai villieläimiä.

Eräässä kohdassa lapset luulevat hetken, että kirahvi on eläintarhassa esillä oleva eläin, mutta se onkin töissä eläintarhassa ja itse asiassa erään Pipsan luokkakaverin isä. Pääasiassa eläintarhan esittelystä vastaa leijona, joka tekee pitkin esittelykierrosta hienovaraisia vihjauksia siitä, että hän haluaisi syödä Pipsan opettajan Rouva Gasellin. Jakso on hämmentävä, ja on vaikea sanoa, mikä tämän kaiken monitulkintainen ja varmasti ristiriitaiselta tuntuva viesti katsojille on. Voi olla, että sanomalla vain herätellään aikuisia katsojia pohtimaa omaa eläinsuhdettaan.


Kuva: Ylen Kuvapalvelu

Pipsan perhe elää hyvin keskiluokkaista elämää. He asuvat kaksikerroksisessa omakotitalossa ja heillä on henkilöauto. Tavaroiden ja palveluiden ostaminen ei näytä olevan Pipsan vanhemmille minkäänlainen ongelma. Toisaalta on tavallista, että kuten perhe asioi jollakin kassalla, he saavat ostoksensa ainakin välillä ilman rahaa. Esimerkiksi huvipuistossa he saavat kassalta pääsyliput maksamatta niistä mitään.

Pipsan vanhemmista ainakin isä on työelämässä, ja uusimpien jaksojen perusteella työskentelee arkkitehtinä. Äidin ammatista annettujen vihjeiden perusteella hän voisi olla joko toimittaja, kirjailija tai muu kirjoittaja. Joka tapauksessa vanhemmilla on ohjelman perusteella paljon vapaa-aikaa, tai sitten sarjan tapahtumat sijoittuvat viikonloppuihin, loma-aikoihin tai alkuiltoihin. Töissä vanhemmat ovat harvoin, ja silloin kun ovat, ovat työpäivät lyhyitä ja helppoja.

Eräs toistuva teema läpi kausien on Isä Possun iso maha. Siihen viitataan usein pilkallisesti, ja Pipsa ja muut hahmot epäilevät Isä Possun kyvykkyyttä tehdä erilaisia asioita sen vuoksi, että hänellä on iso maha. Pipsa nauraa isälleen päin naamaa. Maha kieltämättä on iso, mutta ei tässä ainakaan kovin kehopositiivista kuvaa olla levittämässä. Isä Possu onneksi osoittaa aina uudelleen hänen kehoonsa kohdistuneet epäilyt turhiksi, ja on usein niin mainio uimahyppääjä, juoksija kuin koripalloilijakin.

Kun Pipsa tai hänen pikkuveljensä Jyri sairastuvat, on perheellä varaa pyytää lääkäri kotikäynnille, joka tuleekin vielä saman päivän aikana.

Sarjassa syödään usein lounasta tai retkieväitä. Niihin kuuluvat usein suklaakakku, spagetti, pitsa, leivät kuten patonki, juustot ja salaatti. Toistaiseksi en ole huomannut Pipsan perheen syövän liharuokia, tai jos pitsassa lihaa onkin, sitä ei ole mainittu suoraan. Saattaa olla, että Pipsa Possun perhe ja kenties laajempikin joukko maailman hahmoja on kasvissyöjiä.

Vuosina 2015 ja 2016 brittiläiset ja amerikkalaiset lehdet kirjoittivat useampia juttuja siitä, että monet lapset ovat kieltäytyneet syömästä sianlihaa, koska ”he eivät halua syödä Pipsaa”.

Osa Pipsa Possun jaksoista on tehty osittain uudelleen, koska alkuperäisissä jaksoissa Possujen perhe ei autoillessa käyttänyt turvavöitä ja Pipsa ja kaverit eivät pyöräillessään käyttäneet pyöräilykypäriä. Kun näistä aiheista nousi kritiikkiä, päättivät sarjan tekijät lisätä jaksoihin pyöräilykypärät ja turvavyöt.

Huhtikuussa Pipsa Possun virallisella Twitter-tilillä kerrottiin lyhyen animaatiopätkän kera, että uusimmalla tuotantokaudella sarjaan tuodaan mukaan pyörätuolia käyttävä hiirihahmo, englanninkieliseltä nimeltään Mandy Mouse. Hän on ensimmäinen sarjan liikuntavammainen hahmo. Muilla hahmoilla ei tiettävästi ole sarjassa aiemmin ollut liikunta-, kehitys- tai aistivammoja.

Sarjan kehittäjä Mark Baker sanoi Teen Voguen haastattelussa, että Mandy Mouse tuotiin sarjaan, koska Pipsa Possu ”perustuu lasten todellisiin kokemuksiin, ja vammaisuus on eräs niistä”.

Somessa ilmoitus uudesta hahmosta kirvoitti heti ristiriitaisen vastaanoton. Moni uutista kommentoinut henkilö kiitti Pipsa Possun tekijöitä siitä, että sarjaan saadaan vihdoin liikuntavammainen hahmo. Osa puolestaan kritisoi sarjan tekijöitä siitä, että Mandy Mousen käyttämä pyörätuolimalli oli hyvin vanhanaikainen, eikä edustanut nykyisiä helppokäyttöisiä ja käteviä pyörätuoleja, joiden avulla käyttäjä voi liikkua hyvin itsenäisesti.

Koska Mandy Mousen myötä ovi erilaisille vähemmistöryhmille on nyt avattu, ehkä sarjassa voidaan joskus nähdä myös viittomakielinen tai kuulokojetta tai implanttia käyttävä hahmo.

Pipsa Possua voi seurata muun muassa Pikku Kakkosesta, Yle Areenasta, Netflixistä ja Youtubesta.

Seuraava sivu »
Keilailu on viittomakielisen kuuron Krista Paloposken elämäntapa.

Lietolainen Krista Paloposki, 27, on harrastanut keilaamista jo viisitoista vuotta. Tosin on vaikea sanoa, missä tarkkaan ottaen kulkee harrastamisen ja elämäntavan ero, sillä viittomakielisen kuuron Kristan elämä limittyy keilaamisen kanssa hyvin kokonaisvaltaisesti.

– Lapsena minulla oli tukihenkilönä kuuro nainen, joka harrasti keilailua. Taisin olla 12-vuotias, kun hän vei minut Kupittaan keilahallille. Silloin koetin keilaamista, ja huomasin, että se on tosi kiinnostava laji. Ryhdyin käymään hallilla hänen kanssaan, ja siitä se lähti.

Aivan alussa Krista mietti, onko laji kovin vaikea ja uskaltaako hän edes yrittää sitä.

– Kokeiltuani kuitenkin totesin heti, että se on täydellisesti oma lajini. Ja kun harjoittelee paljon, tulee tosi hyvä fiilis. Olen kokeillut muitakin lajeja kuten koripalloa ja taitoluistelua, mutta en halunnut jäädä niiden pariin.

Kristan mukaan keilailu tuntui heti alusta saakka suorastaan sydämen asialta.

– Aloittaessani tuntui kuin jotain olisi loksahtanut paikalleen. Voisin kuvitella, että keilaan vielä 80-vuotiaana.

Krista kertoo, että laji sopii kaikenikäisille ja harrastajien skaala on hyvin laaja. Keilaaminen on kova laji, mutta ei silti vaadi fyysistä kuntoa aivan samalla lailla kuin esimerkiksi jääkiekko.

Edistyneelle keilaajalle onnistunut keilapallon valinta on tärkeää.

Nyt laji on edelleen tiiviisti mukana Kristan elämässä. Kristan perhe on aina ollut mukana harrastuksessa, ja esimerkiksi Kristan isä on vuosien ajan kuljettanut Kristaa kilpailuihin autolla niin kotimaassa kuin joskus ulkomaillekin.

– Perheeseeni kuuluvat kaksostyttöni, poikaystävä sekä omat vanhempani ja kolme sisarustani. Omien lapsieni kanssa en ole vielä koettanut keilailua, pitäisi joku päivä yrittää. He ovat tosi liikunnallisia, joten luulen, että he voisivat tykätä lajista.

– Nyt esimerkiksi pikkuveljeni on kiinnostunut keilailusta, ja olen yrittänyt kannustaa häntä. Tulevaisuudessa koetan ottaa häntä mukaan omiinkin harjoituksiin. Mukavaa, että hän on ottaa minusta mallia.

Kristan äiti Sari ja sisko Petra tunnetaan KLVL:n parissa esimerkiksi kansainvälisessä Fepeda-verkostossa tekemästään työstä.

Krista keilasi aiemmin kuurojen keilaseura Valppaassa, mutta vaihtoi jokin aika sitten kuulevien keilaseura TuUL:n jäseneksi. Hän harjoittelee edelleen Kupittaan keilahallilla, eli paikassa, josta kaikki alkoi 15 vuotta sitten.

– Kun olin pieni, kehityin tosi nopeasti. Olin 17-vuotiaana ensimmäistä kertaa mukana kuurojen maajoukkueessa, jolloin matkustimme Taiwaniin kuurojen olympialaisiin. Vaikka pelit eivät menneet kauhean hyvin, oli kisamatka kuitenkin mahtava kokemus.

Välillä maajoukkuetoimintaan tuli taukoja raskauden ja lasten syntymän johdosta. Kuurojen maajoukkueessa on useita jäseniä, mutta ulkomaille suuntautuville kisareissuille mukaan pääsee yleensä vain muutamia keilaajia.

– Elokuussa olin maajoukkueen matkassa jälleen Taiwanissa kisailemassa samassa paikassa kuin kymmenen vuotta sitten, tällä kertaa kyseessä oli kuurojen MM-kisat.

Koulunkäynnin ohjaajaksi vuonna 2016 valmistunut Krista työskentelee kouluohjaajana Hannunniitun koulussa Turussa. Koulu tunnettiin aiemmin C.O. Malmin kouluna ja Turun kuurojen kouluna, jossa Krista itsekin kävi peruskoulun.

Työn, perheen ja harrastuksen yhdistäminen on aina haastavaa. Töiden jälkeen Kristalla on tavallista lapsiperhearkea, eli ruuanlaittoa lapsille ja heidän viemistään harrastuksiin.

Myös Krista joutuu miettimään tarkkaan ja aikatauluttamaan menojaan löytääkseen aikaa keilaamiselle.

– Onneksi minulla on tosi hyvä tukiverkosto. Esimerkiksi vanhempani hoitavat mielellään lapsiani, että pääsen treenaamaan. Yritän päästä noin 1-3 kertaa viikossa harjoittelemaan, ja siihen vielä tietysti kilpailut päälle. Erilaisia kilpailuja, sekä paikallisia että valtakunnallisia, olisi tarjolla aika paljon, mutta voin itse päättää, mihin niistä osallistun. Käyn sekä kuurojen että kuulevien kisoissa.

Keilailu on liikunnan lisäksi myös erittäin sosiaalinen harrastus. Krista kertoo saaneensa keilailun kautta paljon hyviä kavereita.

– Olen tutustunut moniin kuuleviin ihmisiin ja sulautunut kuulevien maailmaan. Olen vieläkin yhteyksissä niihin kuuleviin, joiden kanssa olen keilannut monta vuotta sitten. Pystymme kommunikoimaan hyvin, vaikka paikalla ei olisikaan tulkkia. Kännykkää voi käyttää apuna kommunikaatiossa monin tavoin.

Palkintojen lisäksi Krista on saanut keilailusta kavereita ja elämänkokemusta.

Lajin pariin pääsee helposti, alussa omia varusteita tai palloja ei tarvita, vaan kaiken voi vuokrata keilahallista. Aivan alkuun riittävät hallin vuokrakengät ja -pallo.

Jos laji alkaa tosissaan kiinnostaa, hankkii harrastaja tosin monenlaista asiaankuuluvaa varustetta.

Niihin kuuluvat esimerkiksi keilakassi, kilpailuvaatteet, omat pallot, erilaisia teippejä sormia varten, pallojen peukalotapit ja osalla myös rannetuki, eli onhan niitä loppujen lopuksi monenlaisia. Kilpatasolla ei yleensä pidetä myöskään monta vuotta samoja palloja, itsekin vaihtelen palloja. Keilahalleilla työskentelevät ihmiset ovat yleensä parhaita asiantuntijoita kertomaan, että minkälainen pallo kenellekin sopii.

Krista kannustaa kaikkia ja kaikenikäisiä Napin lukijoita keilaamisen pariin.

– Rohkeasti vain kokeilemaan, laji on tosi kiva. Etukäteen ei kannata jännittää, ja yleensä pian huomaa, ettei se olekaan niin vaikeaa. Suosittelen keilaamista lämpimästi kaikille

Keilailu

  • Suosituimmassa keilailumuodossa keiloja on kymmenen kappaletta ja ne sijaitsevat 18,3 metrin mittaisen keilaradan päässä, symmetrisessä kolmiossa keilapöydällä.
  • Kullakin pelaajalla on kaksi heittoyritystä kaataa keilapatteri keilapallolla. Tarkoitus on oikeakätisellä keilaajalla osua hieman kärkikeilan oikealle puolelle niin sanottuun taskuun, jonka muodostavat keilat yksi ja kolme. Vasenkätisellä vastaavat keilat ovat yksi ja kaksi.
  • Mikäli ensimmäisellä yrityksellä pelaaja kaataa kaikki kymmenen keilaa, hän tekee kaadon.
  • Maksimipistemäärä kymmenen keilan keilailussa on 300 pistettä, joka voidaan saavuttaa heittämällä 12 kaatoa yhteen sarjaan.

Teksti Jukka Vuorio | Kuvat Elina Penninkangas. Tämä juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden numerossa 3/2019.

Seuraava sivu »
Hakemalla Instagramista kuvia ja videoita aihetunnisteella #viittomakieli moni meistä on nopeasti törmännyt Ida Hellstenin videoihin, joissa hän viittoo suomalaisia musiikkikappaleita suomalaiselle viittomakielelle.

Nappi-lehti otti yhteyttä Idaan, ja pyysi Instassa tunnetuksi tullutta ahkeraa viittojaa haastatteluun. Selvisi muun muassa, että Ida on perheenäiti, viittomakielen ohjaaja ja innokas bloggaaja.

Instagramissa on useita viittomiasi lauluja. Miten idea tähän syntyi?

– Meillä kuului aikoinaan opintoihin kurssi, jossa meidän piti kääntää valitsemamme laulu viittomakielelle ja se sitten nauhoitettiin. Innostuimme ystäväni kanssa tästä niin, että myöhemmin esiinnyimme lauluja viittoen koulun juhlissa, ja kerran meidät kutsuttiin myös viittomakielisten kokoukseen. Äitini yritti saada meitä osallistumaan myös Talent –kilpailuun, mutta olen niin kova jännittämään, että se jäi tekemättä.

– Laulujen julkinen viittominen oli monta vuotta tauolla, kunnes Haloo Helsingiltä tuli Hulluuden Highway-kappale. Huomasin viittovani sitä yksikseni ja lopulta päätin kuvata sen yksityiselle insta-sivulleni. Ystäväni innostuivat videosta niin, että päätin kuvata lisää ja lopulta minun oli perustettava julkinen tili videoilleni.

Miten valitset viittomasi laulut? Ovatko jotkut tietyt esiintyjät sinulle erityisen tärkeitä?

– Tykkään kotimaisista artisteista. Monesti viitotuksi päätyy laulu, joka on jäänyt päähäni pyörimään ja jota alan automaattisesti kääntää viittomakielelle. Joskus viiton myös seuraajieni pyytämiä kappaleita. Muun muassa Ellinooralta on tullut viitottua useampikin kappale. Cheekin tuotanto houkuttelee, mutta räppi on niin käsittämättömän nopeaa, että sen viittominen on jäänyt vähän vähemmälle, vaikka sitäkin löytyy!

Harjoitteletko paljon ennen videon nauhoittamista ja sen Instagramiin laittamista?

– Yleensä valitsemani biisi soi minulla taustalla muutaman päivän, jotta opin sen ulkoa. Etsin myöskin sanat netistä, jotta kaikki tulee varmasti oikein. Ja koska video vaatii yhtenäisen suorituksen, niin harvoin se ihan ensimmäisellä kuvaamisella menee putkeen. Hehe!

Minkälaista palautetta olet saanut? Keneltä sitä tulee? Mitä se sinulle merkitsee?

– Palautetta on aina mukava saada. Tämä on minulle harrastus, asia, jonka tekemisestä nautin, mutta on aina mukava kuulla muidenkin pitävän aikaansaannoksistani. On ollut myös kiva kuulla, että opettajat ovat näyttäneet videoitani kouluissa ja muun muassa puheterapeutti on näyttänyt niitä lapsille. Videoillani on merkitystä muille ja se tuntuu tietysti hyvältä. Viittomakieli tulee tutuksi myös heille, jotka eivät sitä ole koskaan käyttäneet ja olen yksi esimerkki siitä, mihin viittomakielellä pystyy.

Olet viittomakielen ohjaaja? Työskenteletkö siis tässä ammatissa? Minkälaista se on?

– Olen vuonna 2005 opintonsa aloittanut viittomakielen ohjaaja ja valmistuin 2008. Olen 10 vuoden aikana työskennellyt yksityishenkilöllä kotona avustajana/hoitajana, ollut C.O. Malmin koululla pari vuotta koulunkäyntiavustajana ja lisäksi useammassakin päiväkodissa niin ryhmä-, kuin henkilökohtaisenakin avustajana. Joskus työhöni on kuulunut viittomakielen käyttöä, joskus ei. Työ on siis vaihtelevaa, ja olen itse keskittynyt eri ikäisten lasten kanssa työskentelyyn.

Mistä on syntynyt intohimo viittomakieleen? Mitä viittomakieli sinulle merkitsee?

– Päädyin opiskelemaan viittomakieltä melkeinpä vahingossa. Äitini näki lehdessä ilmoituksen, jossa ilmoitettiin lisähausta viittomakielisen ohjauksen perustutkintoon. Minun piti alun perin mennä lukioon, mutta päätin hakea Turun kristilliselle opistolle. Hakutilaisuus kesti kokonaisen päivän, ja jo seuraavana päivänä sain ilmoituksen kouluun pääsystä.

– Viittomakieli oli alusta asti minulle helppo kieli oppia. En ole koskaan erityisemmin loistanut englannissa tai ruotsissa, mutta viittomakieli on ihan oma juttunsa. Se on visuaalinen kieli ja siinä on mielestäni helposti ymmärrettävä logiikka!

– Tutustuin opintojeni aikana rohkeasti viittomakielisiin nuoriin ja kiitän heitä suuresti! He ottivat meidät vasta viittomakieltä opettelevat ennakkoluulottomasti joukkoonsa ja vaikuttivat paljon ainakin omaan osaamiseeni. Toki koulutuksen osaltakin viittomakielen opetus oli laaja-alaista ja sen lisäksi meillä oli kursseja erilaisista kommunikaatiomenetelmistä. Yksi opettajistani totesi minun olleen edellisessä elämässäni varmasti kuurosokea, koska taktiiliviittominen sujui minulta niin hyvin.

– Viittomakieli merkitsee minulle paljon muutakin kuin yhtä kieltä. Se on tuonut elämääni ihania ihmisiä, uuden kulttuurin ja uuden tavan ilmaista itseäni. Olen ylpeä viittomakielen osaamisestani. Jokaisen tulisi olla!


Ida Hellsten ja kissa

Kirjoitat myös blogia? Kerro siitä. Mistä tykkäät kirjoittaa? Kenelle kirjoitat?

– Olen kirjoittanut blogeja jo yli kuusi vuotta. Nykyistä Näissä neliöissä- blogiani olen kirjoittanut parisen vuotta ja vuoden verran se on ollut oman nimensä alla, poissa suuresta blogiyhteisöstä. Blogissa kirjoitan kaikesta maan ja taivaan välillä. Perhe-elämästä, yhteiskunnan asioista, höpsötyksistä. Olen ollut avoin myös omasta ahdistuneisuushäiriöstäni ja saanut siitä paljon kiitosta. Se on aihe, josta saan eniten yhteydenottoja ja olen neuvonut muita, sekä ollut vertaistukena.

Kerrot blogissasi, että perheeseenne kuuluu lisäksesi mies, kaksi lasta ja kissa. Mitä voit kertoa lukijoillemme perheestänne?

– Olemme mieheni kanssa olleet pian yhdessä 10 vuotta ja siitä naimisissa 8 vuotta. Meillä on 4- ja 7-vuotiaat tytöt, sekä 10 vuotta täyttävä maatiaiskissa. Olen hyvin perhekeskeinen ihminen, ja minulla perhe menee aina kaiken muun edelle. Asumme tällä hetkellä maaseudulla, Turun lähellä.

– Lapsemme osaavat viittomia ja ovat innokkaita oppimaan. He kyselevät sanoille viittomia ja minä sitten näytän aina pyydetyn viittoman. Esikoisemme oppi aikoinaan maito-viittoman ennen kuin oppi puhumaan. Välillä harmittelen sitä, etten lastemme vauva-aikoina ottanut enempää viittomia käyttöön.

→ https://www.instagram.com/ida_viittoo/
→ https://naissanelioissa.wordpress.com/



Teksti Jukka Vuorio | Kuvat Ida Hellsten. Tämä juttu on ilmestynyt ensimmäisen kerran KLVL ry:n julkaisemassa Nappi-lehdessä keväällä 2019.

Seuraava sivu »

Kaikki sai alkunsa yhdestä nopeasti someen heitetystä kuvasta.

Porista kotoisin oleva, nykyään Hämeenlinnassa asuva Jenni Ahtiainen oli vain vähän aiemmin saanut ensimmäiset kuulokojeensa, joita suunnittelijana ja yrittäjänä työskentelevä nainen päätti hieman tuunata.

– Sain maanantaina kuulokojeet ja lauantaina tein niihin ensimmäiset korut. Heitin kuvaan Facebookiin juuri ennen saunaa, enkä ajatellut siitä seuraavan mitään erikoista. En yrittänyt myydä tai markkinoida mitään, lähinnä halusin kertoa asiakkaille ja tutuille, että minulla on nyt kojeet. Ja että halusin tehdä niistä enemmän itseni näköiset.

Kuvaan tuli kaikkiaan 220 000 tykkäystä tai jakoa.

Somehuomio tarkoitti, että lyhyessä ajassa Ahtiainen sai runsaasti yhteydenottoja.

Kyselyjä ja kommentteja tuli etenkin kuulovammaisilta. Ensimmäinen toimittaja laittoi viestiä jo samana iltana.

– Yksi tyttö laittoi minulle viestiä, kun oli kävelemässä kuulopolilta ensimmäistä kertaa kuulokojeiden kanssa. Hän kirjoitti minulle, että tuntuu kuin kaikki tuijottaisivat, ja haluan että tehdään näille laitteille jotain.

– Toinen tyttö kirjoitti minulle, että hänkin haluaisi ajaa tukan sivuilta pois, mutta häpeää jotenkin kuulokojeitaan. Vastasin hänelle, että tule tänne niin teen sinulle korut ja ajan samaan hintaan tukankin. Tehdään sinusta sinun itsesi näköinen. Niin tehtiin ja sovittiin tapaaminen.

Deafmetaliksi nimetty kuulokojemallisto oli syntynyt.


Jenni Ahtiaisen suunnittelemaa Deafmetal-kuulokojemallistoa.

Vaate- ja korusuunnittelijana työskentelevä Ahtiainen on vaatettanut useita linnanjuhlien vieraita sekä lisäksi monia kotimaisia ja ulkomaisia rocktähtiä. Mustanpuhuvaa ja nahkansävyttämää tyyliä hän suosii myös omassa pukeutumisessaan.

Deafmetalin myötä hänellä on yhtäkkiä aivan uusi ja kansainvälinen asiakaskunta.

– Se on ammatillisesti mahtavaa ja suunnittelijana koen tekeväni nyt merkityksellisempää työtä kuin koskaan. Tietenkin se tuntuu hyvältä.

Vaikka Ahtiainen on koulutukseltaan suunnittelija, hän sanoo olevansa sielultaan enemmän ”porilainen hitsari” ja käsityöläinen. Muotimaailman kekkereihin Ahtiainen kertoo olevansa kyllästynyt, ja että kuulokojekorut ovat huomattavasti enemmän häntä omaa itseään.

– Olen touhunnut reilut kymmenen vuotta muotimaailman mukana. Se maailma on niin täynnä pinnallisuutta, jolla ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa. Ei mitään. Siksi tämä on niin paljon merkityksellisempää.


Jenni Ahtiainen

Eräs yhteydenottajista oli Kuuloliitto, jonka kanssa syntyi nopeasti Mitä?-kampanja.

Kampanjassa haastetaan kaikki osallistumaan sosiaalisessa mediassa ja jakamaan oma kuva tai video, jossa kuulon merkitys korostuu. Ahtiaisen kautta mukaan kampanjaan lähtivät myös muusikot Michael Monroe, Tomi Joutsen (Amorphis) ja Esa Kuloniemi (Honey B & the T-Bones).

Kampanja korostaa, miten tärkeää on välttää liiallista melualtistusta ja hakeutua kuulontutkimuksiin riittävän ajoissa. Kampanjan tarkoituksena on myös vähentää ennakkoluuloja kuulokojeita ja kuulovammaa kohtaan.

Deafmetal lähti käyntiin niin yllättäen, että Ahtiainen kärsii nyt kroonisesta aikapulasta. Kalenteria on täytynyt suunnitella uudelleen ja työtehtäviä priorisoida, sillä menestyksestään huolimatta Deafmetal ei ole Ahtiaisen ainoa työ. Viime aikoina hän on muun muassa suunnitellut valaisimia.

– Tekisi mieli suunnitella lisää kuulokojemalleja, mutta heti kun teet yhden uuden, siitä tulee taas uusia tilauksia. Ja pitäisi saada ensin vanhatkin tilaukset valmiiksi.

Marraskuussa 2018 Deafmetal palkittiin Suomen Kädentaidot –messujen vuoden uutuustuotteena.

Käsityöläiset voivat valloittaa uusia alueita ja tämä tuotemallisto on siitä erinomainen esimerkki. Mallistossa on hyvin todistettu se, että kuulokoje voi olla myös koru, ja tuote on kohderyhmälle hyvin mietitty. Tuote voi myös madaltaa kynnystä hankkia kuulokoje ja ottaa se ylpeästi käyttöön, kuvaa raadin edustaja, valitsijaraati kuvasi perusteluissaan.



Huonoon kuuloon Ahtiainen on tottunut jo hyvin nuoresta saakka.

– Minulla on lapsesta saakka ollut toisessa korvassa huono kuulo. Oikeassa korvassani kuuloluu ei ole kunnolla kehittynyt. Ongelmat alkoivat oikeastaan vasta vuonna 2014 tai 2015, kun toinen korvani puhkesi keskellä yötä aivastaessani.

Puhjennut korva vuosi verta, mikä tietysti herätti epäilykset siitä, olisiko kyseessä joku vakavampikin asia.

– Olin jo menossa leikkaukseen, jossa tärykalvo piti rakentaa uusiksi. Sitten viimeisessä tsekkauksessa näkyikin, että korva voisikin parantua itsekseen, vaikka oli reikäinen.

Ahtiainen jäi odottamaan paranemista, jota ei koskaan tapahtunut. Samalla toisenkin korvan kuulo huononi.

– Sitten kuuloni meni sellaiseksi, että pienessäkin hälyssä oli vaikea saada toisen puheesta selvää, etenkin jos ei nähnyt puhujan suuta. Tuntui jo nololta mennä aina ihmisten eteen kysymään, että mitä sinä sanoit.

– Olen aina ollut sosiaalinen ihminen, joka mielellään ottaa osaa keskusteluihin ja argumentoi. Mutta se ei enää ollutkaan mahdollista, kun en saanut toisten puheesta selvää. Harmitti ajautua ulkopuoliseksi.

Kun lääkäri keväällä 2018 sanoi Ahtiaiselle tämän tarvitsevan kuulokojeet, se ei enää tullut yllätyksenä.

– Isoäidilläni on huono kuulo ja äidilläni on kuulokoje, ja tiesin korvieni ongelmista. Mutta silti kun joku lääkäri sanoo sen sinulle asian jonka tavallaan jo tiedät, niin silloin se asia vasta konkretisoituu. Jouduin käymään omassa päässäni läpi sen asian, että elämäni tulee olemaan riippuvainen apuvälineistä.

Aluksi Ahtiainen ei edes ajatellut kuulokojeiden koristelua.

– Se tuli aivan hetken mielijohteesta. En missään nimessä ajatellut, että nytpä rupean suunnittelemaan tämmöistä mallistoa.



Sosiaalinen media on Ahtiaiselle luonnollisin tapa ja paikka kertoa tarinoita tuotteidensa synnystä sekä markkinoida tuotteitaan.

– Facebook, Instagram ja Youtube, siinä ne ovat. Olisihan niitä muitakin kanavia, mutta nuo riittävät ainakin nyt minulle. Perinteinen sanomalehti-ilmoittelu ei ole minua tai tuotteitani varten.

Kun Ahtiainen kertoi Facebookissa saavansa kuulokojeet, yllättävän moni tuttava kysyi häneltä neuvoja, että minne voisi mennä tutkituttamaan oman kuulonsa.

– Selvisi, että monella tuttavalla oli jotain ongelmia kuulonsa kanssa. Nämä ovat vain sellaisia asioita, jotka yleensä eivät kuulevien parissa tule puheeksi, vaan niistä puhutaan ehkä vain omien perheenjäsenten kanssa.

Nyt Ahtiainen haluaakin tehdä tunnetuksi ajatusta siitä, ettei kuulokoje ole sen kummallisempi apuväline kuin vaikkapa silmälasit. Kuulosta voi ja kannattaa puhua avoimesti kaikkien kanssa.

Ahtiainen järjestää aikuisille ja lapsille Deafmetal-kuulokojekorupajoja. Niissä suunnitellaan ja tehdään omiin kuulokojeisiin sopivat korut yhdessä toisten kuulokojeita käyttävien kanssa. Pajoissa tapaa uusia ihmisiä, saa jakaa omia ideoitaan ja voi inspiroitua muiden tekemistä malleista. Tavoite on kertoa myös, miten omia kuulolaitteitaan voi tuunata itsenäisesti. Ahtiainen lupaa tarvittaessa järjestää pajoja yhteistyössä kiinnostuneiden järjestöjen ja paikallisyhdistysten kanssa.

Katso lisää Jenni Ahtiaisen Deafmetal-kuulokojemallistosta tästä linkistä.

–
Teksti Jukka Vuorio | Kuvat Elina Penninkangas | Tuotekuvat Jenni Ahtiainen. Tämä juttu on ensimmäisen kerran julkaistu KLVL ry:n julkaisemassa Nappi-lehdessä 1/2019.

Seuraava sivu »
Imatran kylpylässä riitti vilskettä, kun Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liiton perinteiset Kevätperhepäivät polkaistiin käyntiin lauantaina 4.5.2019. Osallistujia oli paljon: perheitä oli yhteensä 23, joista lapsia peräti 43.

Tapahtuma alkoi lounaan jälkeisellä esittelytilanteella Ukonniemen salissa, jossa oli kaunis näkymä Saimaan rannoille. Perheiden puheenvuorosta ilmeni, että paikalle oli tultu ympäri Suomea ja erilaisista kuulotaustoista. Lastenohjaajat saapuivat myöhemmin hakemaan lapset hoitoonsa, mutta sitä ennen hekin esittelivät itsensä. Monilla oli omakohtaista kokemusta kuulovammasta tai viittomakielestä sen lisäksi, että heillä oli ammattitaitoa ja valmiuksia toimia lasten parissa.

Kun lapset lähtivät ohjaajiensa matkassa puuhailemaan erilaisten harrastustoimintojen kanssa, aikuiset jäivät saliin kuuntelemaan Nuorisotutkimusseuran tutkijan Sami Myllyniemen luentoa lasten harrastuksista. Runsaasti tilastoja sisältävä luento kertoi nuorisobarometrin tuloksista harrastuksen näkökulmasta. Näitä tuloksia ei ollut edes vielä virallisesti julkaistu, joten tutkimustieto oli taatusti tuoretta!

Lapsille oli harrastusrata, jossa päästiin kokeilemaan sormivirkkausta, frisbeenheittoa, valokuvasuunnistusta, leivontaa ja vieläpä sirkustemppuja imatralaisen Sirkuskoulu Soihdun johdolla. Viimeksi mainitussa päästiin kokeilemaan jonglöörausta ja akrobatiaa – ehkäpä sieltä tarttui taitoja näytettäväksi kotonakin. Paikalla vierailivat myös kuulokoirat Miki ja tämän eläkkeelle jäänyt koirakollega Domi. Illalla Imatran kylpylän monipuolinen allasosasto tarjosi virikettä koko perheelle.



Sunnuntaina aikuiset kerääntyivät KLVL:n liittokokoukseen. Lapsille rakennettiin liikuntasaliin temppurata, jossa sai kiipeillä ja tasapainoilla mielin määrin. Perheiden kuulovammaiset lapset pääsivät kertomaan unelmistaan ja haaveistaan Vamlasin eli Vammaisten Lasten ja Nuorten tukisäätiön Lohikäärmeen ystäväkirja –projektissa, jota veti Elina Mäkikunnas. Isoille papereille sai piirtää ja kirjoittaa lempipaikoistaan, tärkeistä ihmisistä ja unelmien päivästään.



Lapsille ja nuorille oli myös järjestetty pieni yllätys: Taivalkosken Vapaapalokunta kävi vierailulla Imatran kylpylän pihassa ja esitteli paloautoa ja muuta kalustoa monille uteliaille silmäpareille. Vapaapalokunnan työntekijät jakoivat lapsille omat kypärät ja tehtäväkirjat.



Näillä kevään perhepäivillä päästiin ajanvietteen lisäksi kohtaamaan ihmisiä oman elämänpiirin ulkopuolelta ja lapset saivat kuulokavereita. Kotiinlähtö ei ollut kaikille helppo, sillä joillakin pienimmillä vaikutti olleen niin hauskaa, että eivät olisi edes halunneet lähteä.



–
Teksti: Elina Ortamo

Seuraava sivu »

Teksti: Jussi Kumpulainen

Ehdin kirjoittaa tätä tekstiä noin kaksi riviä, kun keittiöstä kuului pahaenteinen ääni. Muutaman sekunnin kuluttua kohta kaksivuotias tyttäreni juoksi keittiöstä hämmentynyt ilme kasvoillaan.

”Rikki”, hän huudahti.

Ja näytti samalla kyseisen sanan myös viittomakielellä.

Sillä hetkellä harmitusta aiheutti tieto siitä, että joutuisin kohta siivoamaan ja imuroimaan rikkoutuneen pikkulautasen sirpaleet keittiön lattialta. Mutta enimmäkseen olin iloinen.

Iloinen siitä, että lapseni oli käyttänyt juuri spontaanisti ja oma-aloitteisesti viittomakieltä.

Siitä on puolitoista vuotta, kun viimeksi kirjoitin samasta aiheesta: kuinka kasvattaa kuulevan perheen kuuleva lapsi niin, että hän oppisi viittomakielen. Tyttäreni oli tuolloin puolivuotias.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen huomannut, että viittomakielen opettaminen on vaikeaa, jos sitä ei luonnostaan käytetä ympärillä. Välillä menee päiviä, ettei talossa käytetä yhtään viittomaa. Se harmittaa, sillä kaksi päivää on kaksivuotiaan mittakaavassa ikuisuus. Onneksi kerran opitut viittomat eivät heti unohdu.

Olen onnistunut tavoitteessani sikäli, että tyttäreni osaa varmasti kolminumeroisen määrän eri viittomia. Sanaston opettaminen ei ole vaikeaa, sen olen huomannut nopeasti. Lapsi yllättää kerta toisensa jälkeen kaivamalla jostain viikkojen takaa kerran hänelle näytetyn viittoman. Pienen ihmisen muisti on ihmeellinen.

Mutta se, että lapsi käyttäisi viittomakieltä oma-aloitteisesti, on harvinaista. Sen takia olinkin riemuissani, kun lapsi ilmoitti lautasen rikkoutumisesta myös viittomakielellä.

Ylipäätään olen huomannut, että lapsi viittoo spontaanisti silloin, kun pelissä on vahvoja tunteita: itkua, naurua tai uhmaikäisen tahtoa.

Hän käyttää viittomakieltä ikään kuin vahvistaakseen viestejään, jotka yleensä ovat vaatimuksia:

Kauppaan! Ulos! Nukkumaan! Syömään!

Tai sitten on tilanteita, joissa lautanen putoaa, ja lapsi hämmentyy eikä ensin saa sanaa suustaan. Viittomakielestä on tullut meillä vahvojen tunteiden kieli. Jos viesti ei muuten mene perille, otetaan toinen kieli tueksi.

Miksi tämä kaikki sitten on tärkeää?

Ensinnäkin toki siksi, että veljeni, siis lapseni setä on syntyperäinen kuuro. Ne ovat hienoja hetkiä, kun lapsi viittoo sedälleen sanan tai pari. Eihän siinä isoja viestejä välity, mutta merkitykseltään nekin viittomat ovat valtavia.

Yhteinen kieli on iso asia. Sen huomaa silloin, jos se puuttuu. En halua, että niin käy.

Ehkä kyse on myös lapsen tutustuttamisesta uuteen maailmaan ja kulttuuriin. Usein sanotaan, että se mitä ei tunneta, sitä pelätään. Tai vähintään vierastetaan. En halua, että niinkään käy.

Olkoon viittomakielen ensiaskeleiden opetteleminen ikään kuin kurkistusikkuna uuteen, viittomakieliseen kulttuuriin. Sitä paitsi kaksikielisyys itsessään on rikkaus.

Paljon puhutaan myös siitä, kuinka viittomakieli edesauttaa lapsen puheen oppimista. En tiedä, onko väitteellä perää. Mutta tämän yhden lapsen kokemuksella voin sanoa, että ei siitä haittaakaan ole ollut, että lapsi oppi jo hyvin varhaisessa vaiheessa ilmaisemaan itseään ymmärrettävästi.

–
Kirjoittaja on syntyperäisen kuuron kuuleva pikkuveli, joka yrittää opettaa kuulevalle lapselleen viittomakieltä.

Seuraava sivu »

(Tämä teksti on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden 2/2018 pääkirjoituksena)

 

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Kuva: Valokuvaamo Lehtinen

Lapsi on aina lapsi

Teksti Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

 

Kun tapaan lapsia, en tapaa vammaisia, maahanmuuttaja, koululaisia, päiväkotilaisia – tapaan alleviivatusti lapsia.

Tämän ymmärtäminen on tärkeää, jotta tulemme aikuisina ajatelleeksi, että jokaisella lapsella on samat perustarpeet riippumatta mistään muusta hänen yksilöön liittyvästä piirteestä tai tekijästä. Muutoin me aikuiset antaudumme olettamiin: tämä lapsi on tuollainen, koska hän on tällainen. Teemme helposti omia päätelmiämme ihmisen tuntemisen sijaan.

Samaan aikaan annan arvoa tutkimukselle, joka nostaa erityiskysymyksiä tarkasteluun. Suomessa joka toinen vuosi tehtävä Kouluterveyskysely selvittää toimintarajoitteistenkin lasten ja nuorten hyvinvointia. Kouluterveyskyselyssä toimintarajoitteet liittyvät seuraaviin: näkeminen, kuuleminen ja liikkuminen sekä kognitiiviset tiedonkäsittelyyn liittyvät toiminnot (muistaminen, oppiminen ja keskittyminen). Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn aineistossa 8. ja 9. luokan oppilaista vaikeuksia kuulla on 1,5 prosentilla oppilaista.

Toimintarajoitteisilla lapsilla ja nuorilla on muita enemmän syrjinnän kokemuksia ja tyytyväisyys omaan elämään on heikompaa kuin muilla nuorilla. Toimintarajoitteisista 8. ja 9. luokan oppilaista ja toisen asteen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista elämäänsä tyytyväisiä oli noin puolet, kun muista nuorista tämä luku oli noin 80 prosenttia. Ero tyttöjen ja poikien välillä on voimakas tyttöjen heikomman hyvinvoinnin kokemuksen puolelle sekä toimintarajoitteisissa että kaikissa vastaajissa.

Toimintarajoitteiset lapset ja nuoret kokevat muita huomattavasti useammin syrjivää kiusaamista – todennäköisyys on lähes kolminkertainen. Kolmannes toimintarajoitteisista pojista (32 %) ja tytöistä (34 %) oli kohdannut syrjivää kiusaamista, muiden osalta pojista 15 ja tytöistä 17 prosenttia. ´

Lapsiasiavaltuutettuna joudun toteamaan, että olemme alkutaipaleella, jotta lasten ja nuorten kokemukset otetaan tosissaan. Tämä vaatii uutta ajattelua niin kodeilta, varhaiskasvatukselta ja perusopetukselta, toiseen asteen koulutukselta kuin lapsilta ja nuorilta itseltäänkin. Toivon, että lasten ja nuorten kanssa käydään aina läpi osana yhteisöllistä oppilas- ja opiskelijahuoltoa Kouluterveyskyselyn tuloksia. Meidän on ymmärrettävä syvällisemmin lasten ja nuorten aina yksilöllisiä kokemuksia, joissa on yleisempiäkin piirteitä ja ilmiöitä.

Lapsi on aina lapsi. Lapsella on oikeus kieleen ja kulttuuriin. Siksi toimintarajoitteisten lasten ja nuorten kokemuksia on kunnioitettava. Annettava niille tilaa ja arvoa, toimittava kielteisten kokemusten ja ilmiöiden poistamiseksi. Yhä enemmän yhteiskunnan on puolustettava lapsen monikielisyyttäkin – esimerkiksi viittomakieli ja sisäkorvaistute eivät saisi olla toisiaan pois sulkevia.

Yksi huomio vielä keskusteluista lasten ja nuorten kanssa. He tarvitsevat puolustajia, puolesta puhujia. Tämä vaatii herkkyyttä, sillä ylipuhujia he eivät tarvitse. Erityislasten sisarusten kuulemisessa viime vuonna nämä lapset kertoivat tilanteista, joissa vanhemmat puolustivat monissa tilanteissa vammaista sisarusta. Pyrkimys oli hyvä. Lapsista tilanne näytti kuitenkin siltä, että me vanhemmat saatoimme vain korostaa tiettyä erityisyyttä. Pidetään mielessä.

Lapsella on oikeus olla lapsi, ei tietyn erityisryhmän edustaja.

 

Lähde: Kanste, Outi; Sainio, Päivi; Halme, Nina; Nurmi-Koikkalainen, Päivi (2017): Toimintarajoitteisten nuorten hyvinvointi ja avun saaminen – Toteutuuko yhdenvertaisuus? Kouluterveyskyselyn tuloksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017.

 

Seuraava sivu »

Pelikulttuuri on osa nykyistä lapsuutta, sanoo pelikasvattaja.
Pelikulttuuri on osa nykyistä lapsuutta, sanoo pelikasvattaja.

Teksti Jukka Vuorio

Kuvitus Elina Penninkangas

Kuva Emilia Lounela

 

Pelikasvattaja Mikko Meriläinen puhuu pelaamisen puolesta ja haluaa vanhempien tutustuvan lastensa pelien maailmaan. Meriläisen mukaan pelit kuuluvat nyky-yhteiskunnassa lasten kulttuuriin.

 

Kasvatustieteilijä Mikko Meriläinen työskentelee parhaillaan tutkijana Tampereen yliopistolla. Samaan aikaan hän viimeistelee väitöskirjaa Helsingin yliopistoon, väitöskirjan aiheina ovat pelaaminen, pelihaitat ja pelikasvatus.

Koulutukseltaan Meriläinen on opettaja ja hän on työskennellyt myös Ehkäisevän päihdetyön Ehyt ry:llä pelihaittojen ehkäisytyössä.

Ehkä keskeisin kysymys lasten pelaamiseen liittyen on, täytyykö pelaamista ylipäätään rajoittaa. Meriläisen mukaan perheet, lapset, vanhemmat ja tilanteet ovat hyvin yksilöllisiä, ja yleistäminen on vaikeaa.

– Rajoittamisen tarpeellisuus riippuu monesta tekijästä. Jos vanhemmat katsovat rajoittamisen tarpeelliseksi, silloin voi rajoittaa. Jotkut lapsethan eivät pelaa muutenkaan kovin paljon, jolloin rajoittamisellekaan ei ole suurta tarvetta. Mutta mitä pienempiä lapsia ajatellaan, niin heidän pelien- ja mediankäyttöään ylipäätään on syytä pitää silmällä.

Nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa eletään tilanteessa, jossa lähes kaikki lapset ja nuoret enemmän tai vähemmän pelaavat. Onko lapsella siis jonkinlainen oikeus pelaamiseen, että hän pysyisi mukana siinä, mitä hänen ympärillään tapahtuu?

– Se on hyvä kysymys. Ehkä voisi sanoa, että jonkinlainen oikeus pelaamiseen on. Lapsella on oikeus elää omaa lapsuuttaan, eikä vanhempiensa lapsuutta tai vanhempiensa käsitystä siitä, minkälainen lapsuuden tulisi olla. Tämän päivän yhteiskuntaan ja lapsuuteen pelit ja digitaalinen media kuuluvat. Jos lapsi haluaa niitä käyttää, ja pelit eivät ole haitallisia tai vaarallisia, pitäisi vanhemmalla silloin olla hyvin voimakkaat perusteet pelien poisrajaamiselle.

Meriläinen muistuttaa, että lähtökohtaisesti pelit eivät ole lapsille haitallisia tai vaarallisia.

– Nimenomaan näin. Pelaaminen itsessään ei ole haitallista, mutta siihen voi liittyä haittapuolia. Eräs haitta esimerkiksi on, että jos pelien äärellä istuu kauan, niin istuminen ei tee fyysiselle terveydelle hyvää. Tai jos lapsi saa epäsopivasta pelistä painajaisia, sekin on tietenkin selkeä haitta.

– Pelaamisesta käytetään mediassa usein päihderinnastuksia, ja sitä kyllä karsastan. Ei pelaaminen kuitenkaan aiheuta sellaisia negatiivisia fyysisiä vaikutuksia, kuin mitä päihteet voivat aiheuttaa.

Meriläisen mukaan on tärkeää, että lapsilla on paljon muutakin tekemistä kuin pelien ja median kuluttaminen.

Pelaamisen rajoittaminen tuntiin päivässä tai tuntiin viikossa voi toimia joissain tapauksissa, mutta Meriläinen varoo tekemästä yleisluontoisia ohjeistuksia.

– Meillä on puhuttu pitkään kahden tunnin ruutuaikasuosituksesta, mutta viime vuosina asiantuntijat Suomessa ja maailmalla ovat siirtyneet siihen suuntaan, että puhutaan mieluummin tapauskohtaisuudesta kuin yleistyksistä. Kaikki lapset ovat kuitenkin erilaisia, ja myös pelit ovat keskenään hyvin erilaisia.

– Hyvin selkeät ohjeet olisivat tietysti helppoja vanhemmille, mutta mielestäni siinä tyydytään liian helposti vain tottelemaan ohjeita, eikä perehdytä asiaan.

Tietokonepelejä pelattiin runsaasti jo Meriläisen omassa lapsuudessa 1980-luvulla. Pelikasvattajan mukaan pelien haitoista on puhuttu periaatteessa yhtä kauan, kun pelaaminen on ollut yleistä.

– Sinänsä haitoista puhuminen tai peleistä huolestuminen ei ole mikään uusi ilmiö. Pelien väkivaltaisuudesta on puhuttu 1970-luvulta saakka. Kun videopelihallit olivat vielä suosittuja, kirjoiteltiin lehdissä huolestuneeseen sävyyn siitä, viettävätkö lapset niissä liikaa aikaa. Samalla on tietenkin totta, että pelaaminen on voimakkaasti kasvanut ja yleistynyt tällä vuosikymmenellä entisestään.

– Pelaaminen ei ole enää mikään marginaalijuttu, vaan erittäin yleistä. Samalla kulttuurinkäyttötavat ovat teknologisoituneet ja media digitalisoitunut. Älypuhelimien myötä pelata voi nyt missä tahansa.

Meriläinen on kiinnostunut tietokonepelien kehityksestä ja trendeistä, ja pelaa aktiivisesti edelleen.

– Oma pelihistoriani taisi alkaa viisivuotiaana, kun pelasin yhdessä isoveljieni kanssa. Siitä se on jatkunut tähän päivään saakka, eli 30 vuotta. Tietokonepelien lisäksi olen aina ollut kiinnostunut myös erilaisista roolipeleistä ja lautapeleistä.

Tietokonepeleissä on ikärajamerkintä, joka kertoo pelin sopivuudesta eri ikäryhmille. Joskus voi käydä niin, että peli olisi ikärajan mukaan lapselle sopiva, mutta syystä tai toisesta peli saattaa silti epäilyttää vanhempaa. Silloin vanhemman on syytä käyttää omaa harkintaa yli ikärajamerkinnän.

– Vanhemman kasvatusvastuu ja -valta ovat aina merkityksellisempiä kuin peleihin merkitty ikäraja. Kannattaa toki miettiä, että miksi peliä ei katsota sopivaksi. Jos peli on vaikka niin jännä, ettei lapsi uskalla sitä pelata, tai näkee pelin vuoksi painajaisia, on vanhemman tietenkin huolehdittava siitä, ettei peliä pelata.

Meriläisen mukaan Pokémon Go:n kaltaiset pelit, jotka edellyttävät käyttäjältään fyysistä liikuntaa, ovat mukavia sivuvaikutuksia, mutta eivät määrittele sitä, onko peli hyvä tai huono.

– Hyödyllisyys on eri asia kuin se, onko joku peli hyvä tai huono. Emmehän me arvioi esimerkiksi elokuviakaan sen perusteella, että opimmeko niistä jotakin uutta tietoa.

Mikko Meriläinen. (Kuva: Emilia Lounela)
Mikko Meriläinen. (Kuva: Emilia Lounela)

Jotkut pelit voivat lisätä myös sosiaalisen vuorovaikutuksen määrää.

– Itsekin pelasin jossain vaiheessa Pokémon Go:ta aika paljon. Läheisessä puistossa oli samaa peliä pelaavia 10-12-vuotiaita lapsia, joiden kanssa jäin puolisoni kanssa keskustelemaan pelin tapahtumista. Kun pelasin sitä peliä, puhuin niinä aikoina ventovieraille ihmisille enemmän kuin koskaan ennen. Se oli aika virkistävää, ei täällä Helsingin arjessa nyt kovin usein muuten tule puhuttua ihmisille, joita ei tunne.

Mikä sitten voisi olla hyvän pelin tunnusmerkki?

– Yksi tunnusmerkki hyvälle pelille on se, että lapsi tykkää pelistä. Lapsen oma mielipide kannattaa aina huomioida tarkasti. Kannattaa miettiä, että mitkä ovat ne kriteerit, jotka tekevät pelistä hyvän. Minun on todella vaikea antaa niitä kriteerejä, koska taas tullaan siihen, että lapset ja perheet ovat niin yksilöllisiä. Jonkun lapsen mielestä joku simppeli klikkailupeli voi olla maailman paras, mutta aikuisen mielestä typerä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi huono.

– Minecraftia on kehuttu valtavan paljon siitä, että se antaa mahdollisuuksia omatoimiseen rakenteluun ja suunnitteluun.

Varsinaiset opetuspelit ovat aina kärsineet siitä, että lapsia on usein vaikeampi saada pitkäaikaisesti kiinnostumaan niistä verrattuna muihin peleihin.

– Tämä on ikuinen haaste. Tietysti tässäkin asiassa kehitystä on tapahtunut, mutta edelleen moni opetuspeli kamppailee kiinnostavuuden kanssa. Lähtökohtaisesti pelaaminen on vapaaehtoista ja hauskuuteen pyrkivää, ja sitä on usein vaikea yhteensovittaa oppimisen kanssa. Opetuspelejä myös tehdään paljon pienemmillä budjetilla kuin kaupallisia pelejä. Toisaalta nykyään opetuspeleinä käytetään myös sellaisia pelejä, joita ei alkujaan ole siihen tarkoitettu.

Entä mitä pelikasvattajan mukaan pitäisi ajatella siitä, jos lapsi saa raivokohtauksen, jos peliaika tulee täyteen ja peliohjain otetaan pois tai laitteesta katkaistaan virta?

– Jos pelit ovat vanhemmille kovin vieraita, voi näitä tilanteita ja niihin johtaneita syitä olla vaikeampi tulkita. Toisaalta raivarit jossain määrin kuuluvat lapsuuteen, lapsihan voi hermostua kovasti mistä vain. Eihän lapsi hallitse tunteitaan siinä määrin kuin aikuiset. On toki niin, että jos lapsi on pelannut pitkän pätkän vaikka jotakin tiukkatunnelmaista räiskintäpeliä, on sen jälkeen vähän aikaa varmasti ylikierroksilla. Raivarit ovat varmasti vanhemmille epämiellyttävä tilanne, mutta eivät sinänsä välttämättä kovin ihmeellinen reaktio.

– Vaikka vanhempi hoitaisi kaikki pelikasvattajan vastuunsa täydellisesti, sekään ei vielä takaa, ettei pelaamisesta tulisi koskaan lapsen kanssa mitään konfliktia.

 

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Nappi-lehden numerossa 2/2018.

Seuraava sivu »

Asiointia Kelassa. Kuva Annika Söderblom / Kela.

Tässä verkkojutussa käsitellään Kelan vammaistukea, alle 16-vuotiaan vammaistukea sekä Kelan vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelua.

KLVL ry:n toimittajan Jukka Vuorion kysymyksiin vastaavat yhteistuumin Kelan asiantuntijat Elina Kontio ja Hanna Hyytiäinen-Sederholm.

 

Jos tukihakemuksen tekeminen tuntuu vaikealta tai askarruttaa muuten, auttaako Kelan toimipiste hakemuksen tekemisessä? Tarvitseeko viittomakielinen silloin paikalle tulkin?

”Vammaistukihakemus voidaan täyttää yhdessä Kelan palveluneuvojan kanssa. Aika hakemuksen täyttämistä varten kannattaa varata etukäteen, sen voi varata joko toimistoon tai puhelinpalveluun. Ajan voi varata verkossa, puhelimitse tai toimistossa. Ohjeita löytyy Kelan verkkosivuilta osoitteesta http://www.kela.fi/ajanvaraus.
Jos asiakas tarvitsee viittomakielen tulkin, hän voi itse tilata tulkin Kelan toimistoon. Asiakas voi myös ottaa yhteyttä Kelan vammaisten tulkkauspalvelun etäpalveluun ja hoitaa asian etätulkkausta hyödyntäen.
Asiakas voi hakea Kelasta oikeutta vammaisen henkilön tulkkauspalveluun. Kelan vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelujen sivuilta löytyy lisää tietoa muun muassa siitä, miten tulkkauspalvelu järjestetään.”

Jokainen vammaistuen päätös tehdään tapauskohtaisesti. Jättääkö se siis jokaiseen tapaukseen Kelan virkailijalle paljon tulkinnanvaraa, jolloin esimerkiksi kahden lapsen päätökset eivät keskenään ole vertailukelpoisia?

”Alle 16-vuotiaan vammaistuen myöntäminen edellyttää, että lapsella on asianmukaisesti todettu sairaus tai vamma, joka aiheuttaa tavanomaista suurempaa rasitusta ja sidonnaisuutta vähintään puolen vuoden ajan. Diagnoosi ei yksin ratkaise oikeutta vammaistukeen. Tarkempaa tietoa alle 16-vuotiaan vammaistuesta saa Kelan verkkosivuilta osoitteesta http://www.kela.fi/vammaistuki-lapselle.
Oikeus vammaistukeen arvioidaan hakemustietojen ja lääkärinlausunnon perusteella. Siksi on tärkeää, että lapsen tilanne esitellään hakemuksessa ja lääkärinlausunnossa kattavasti ja hyvin.
Vammaisetuuksien yhdenmukaista ratkaisukäytäntöä varmistetaan Kelan yhtenäisellä etuusohjeistuksella sekä valtakunnallisilla koulutuksilla Kelan asiantuntijalääkäreille ja ratkaisutyötä tekeville.”

Voiko vammaistuen päätöksistä valittaa? Miten? Mitkä ovat valitusten käsittelyajat? Mitä valituksessa tulisi huomioida?

”Jos asiakas on tyytymätön saamaansa vammaistukipäätökseen, hän voi valittaa siitä. Alle 16-vuotiaan vammaistuessa valitus tehdään kirjallisesti ja valituksen laatimisessa apuna voi käyttää Kelan lomakepohjaa. Valituksen voi myös tehdä vapaamuotoisesti, jolloin ohjeet valituksen laatimiseen kannattaa katsoa Kelan verkkosivuilta. Valituksen tekeminen verkossa ei ole mahdollista alle 16-vuotiaan vammaistuessa.
Valitus tulee toimittaa Kelaan 37 päivän sisällä päätöksen postituspäivästä. Postituspäivä näkyy päätöksessä. Jos päätös on virheellinen, Kela oikaisee päätöksen. Jos päätöstä ei Kelan mielestä voida oikaista asiakkaan haluamalla tavalla, Kela lähettää valituksen edelleen sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Muutoksenhakulautakunnan päätöksestä voi valittaa vakuutusoikeuteen, joka on ylin valitusaste. Muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus antavat asiasta kirjalliset päätökset. Muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus eivät peri asian käsittelystä maksuja.
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta ilmoittaa sivuillaan, että muutoksenhakulautakunnan keskimääräinen käsittelyaika joulukuussa 2017 oli noin 10 kuukautta. Yksittäisen muutoksenhaluasian käsittelyaika saattaa kuitenkin poiketa keskimääräisestä käsittelyajasta.
Vakuutusoikeus puolestaan ilmoittaa sivuillaan, että asiat käsitellään pääsääntöisesti niiden saapumisjärjestyksessä ja uusien vireille tulevien asioiden osalta odotettavissa oleva käsittelyaika on 10-15 kuukautta. Huomioitava on, että yksittäisen asian käsittelyaika voi poiketa edellä mainitusta.
Lisää tietoa etuuspäätöksestä valittamisesta saa Kelan verkkosivuilta osoitteesta http://www.kela.fi/paatoksesta-valittaminen.”

Miksi alle 16-vuotiaan vammaistuen hakemusta ei voi tehdä verkossa?

”Toisen puolesta asiointia verkossa keitetään Kelassa, mikä on edellytys esimerkiksi alle 16-vuotiaan vammaistuen verkkohakemiselle. Hakemispalveluja uudistetaan lähivuosina asteittain ja samalla on tarkoitus mahdollistaa verkkohakeminen niihin etuuksiin, joissa se ei vielä ole mahdollista. Tavoitteena on siis mahdollistaa myös alle 16-vuotiaan vammaistuen hakeminen verkossa tulevina vuosina.”

Vammaisen henkilön tulkkauspalvelua voi käyttää ”asiointiin, harrastamiseen ja virkistykseen”. Eikö tämä ole tulkittavissa hyvin laaja-alaisesti? Kuka tekee tulkinnan siitä, mikä on ”asiointia, harrastamista ja virkistymistä”, ja mikä ei?

”Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelun tarkoituksena on edistää puhevammaisten, kuulovammaisten ja kuulonäkövammaisten henkilöiden mahdollisuuksia toimia yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Näin ollen tulkkauspalvelua järjestetään laaja-alaisesti asiakkaan tavanomaiseen elämään liittyviin toimiin. Asiakas itse määrittelee, millä elämän alueella hän tulkkauspalvelua haluaa käyttää. Tulkkauspalvelua järjestetään sellaisiin asiakkaan tiedossa oleviin vuorovaikutustilanteisiin, joissa asiakas vammansa vuoksi tarvitsee tulkkausta. Lisätietoa tulkkauspalvelun järjestämisestä ja muun muassa siitä, mikä ei tulkkauspalveluun kuulu, voi lukea Kelan vammaisten tulkkauspalvelun verkkosivuilta.”

Tulkkitilaus pitäisi tehdä ”hyvissä ajoin”, mielellään jo viikkoja etukäteen. Mutta elämähän ei useinkaan ole tällä lailla ennakoitavissa. Kuinka spontaania tulkkia tarvitsevan ihmisen elämä voi olla?

”Asiakkaiden tulkkaustilausten tekemiselle ei ole asetettu aikarajaa. Tulkkeja etsitään tilauksiin lyhyelläkin varoitusajalla, tavoitteena mahdollistaa myös spontaanit tulkkaustarpeet. VATU-keskuksen aukioloajat toki rajoittavat sitä, milloin tulkkeja etsitään. VATU-keskus palvelee asiakkaita arkisin klo 7.30-20 ja lauantaisin klo 8-15 välillä. Vuoden 2018 alusta sunnuntain palveluajasta luovuttiin, koska sille oli vain vähän kysyntää.
Tulkkaustilaus on aina hyvä tehdä heti, kun asiakas tietää tarvitsevansa tulkkausta. Erityisesti useamman päivän kestoisiin yhtäjaksoisiin tilauksiin, kuten ulkomaanmatkoille tai leireille, tulkkaustilaus on tarpeen tehdä ajoissa. Näin tulkin saatavuus voidaan varmistaa koko ajalle ja myös tulkin mahdollisten matkajärjestelyjen tekemiselle jää riittävästi aikaa. Lisätietoja tulkin tilaamisesta saa kela.fi –sivuilta.
Sopivan tulkin löytymiseen asiakkaan tilaukseen vaikuttaa myös, miten Kelan sopimuskumppaneiden tulkkeja on saatavilla asiakkaan tarvitsemana ajankohtana. Jos asiakkaan tilaus tulee kovin lyhyellä varoitusajalla, ei tilaukseen välttämättä löydy enää vapaata tulkkia. Kela seuraa sopimuskumppaneiden tulkkien ajallista saatavuutta ja pyrkii varmistamaan asiakkaiden palvelun.
Vuonna 2017 kuulovammaisten asiakkaiden tilauksista 97%:iin löytyi tulkki. Puhevammaisten tilauksista 88 %:iin ja kuulonäkövammaisten tilauksista 98%:iin löytyi tulkki. Tarkempia tilastotietoja tilausten välityksestä löytyy Kelan tiedotteesta.”

 

Kelan sivuilta poimittua hyödyllistä lisätietoa:

 

Mistä tietää, onko lapsella oikeus vammaistukeen?

Nämä huoltajalle tarkoitetut Kelan esimerkkikysymykset voivat auttaa selvittämään, voisiko lapsi saada alle 16-vuotiaan vammaistukea:

-Onko lapsella diagnosoitu vamma tai sairaus?
-Käykö lapsi säännöllisesti lääkärissä?
-Tarvitseeko lapsi ikäistään enemmän apua tai valvontaa

*päivittäisissä toimissa, kuten ruokailussa, pukeutumisessa tai peseytymisessä

*liikkumisessa

*näkemisessä, kuulemisessa tai puhumisessa

*sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kuten itsensä ilmaisussa, leikkimisessä tai suhteissa muihin ihmisiin?

*sairautensa hoidossa, kuten lääkkeiden ottamisessa tai verensokerin mittaamisessa?

-Onko lapsella päivähoidossa tai koulussa erityisjärjestelyitä tai tukitoimia, kuten henkilökohtainen avustaja tai erityisopetusta?
-Saako lapsi kuntoutusta, kuten fysioterapiaa, psykoterapiaa, puheterapiaa tai toimintaterapiaa?

Jos vastasit kolmeen tai useampaan kohtaan kyllä, lapsella voi olla mahdollisuus saada alle 16-vuotiaan vammaistukea. Jokainen vammaistuen päätös tehdään kuitenkin aina tapauskohtaisesti, joten nämä Kelan esimerkkikysymykset ovat vain suuntaa antavia.

 

Kun päätät hakea alle 16-vuotiaan vammaistukea, hakemusta ei voi tehdä verkossa, vaan hakemus ja liitteet tulee lähettää postitse tai viedä Kelan toimipisteeseen.

Tulostettava hakemus löytyy osoitteesta http://www.kela.fi/documents/10192/3861304/EV258.pdf ja hakemuslomakkeen voi myös noutaa Kelan toimipisteestä.

Liitä hakemukseen lääkärinlausunto C, joka ei saa olla vanhempi kuin 6 kuukautta. Jos sinulla ei ole lääkärinlausunto C:tä, tai se on yli 6 kk vanha, käy lääkärissä pyytämässä lausunto.

Hakemuksen oikean postitusosoitteen löydät täältä http://www.kela.fi/postiosoitteet

 

Alle 16-vuotiaan vammaistuki on porrastettu kolmeen tasoon.

*Perusvammaistuki on 92,14 e/kk. Sitä voi saada, jos lapsen vammasta tai sairaudesta aiheutuva hoidontarve on viikoittaista.

* Korotettu vammaistuki on 215 e/kk. Sitä voi saada, jos lapsen vammasta tai sairaudesta aiheutuva hoidontarve on vaativaa tai päivittäin aikaa vievää.

* Ylin vammaistuki on 416,91 e/kk. Sitä voi saada, jos lapsen vammasta tai sairaudesta aiheutuva hoito on ympärivuorokautista.

 

Kun lapsi täyttää 16 vuotta, oikeus alle 16-vuotiaan vammaistukeen päättyy. Sen jälkeen voi hakea nuorelle ja aikuiselle tarkoitettua vammaistukea. Lisäksi 16 vuotta täyttäneelle voi hakea nuoren kuntoutusrahaa http://www.kela.fi/kuntoutusraha.

 

Kelan vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu

 

Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu uudistui vuoden 2018 alussa.

Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu edistää kuulovammaisen, kuulonäkövammaisen tai puhevammaisen henkilön mahdollisuuksia toimia yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Tulkkauspalvelu on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee vammansa vuoksi tulkkausta.

Tulkkausta saa suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Sitä saa myös suomalaisella tai suomenruotsalaisella viittomakielellä.

Kuulo- tai puhevammaisella henkilöllä on oikeus saada tulkkausta 180 tuntia vuodessa ja kuulonäkövammaisella henkilöllä 360 tuntia vuodessa. Jos tarvitset enemmän tulkkausta, voit hakea lisätunteja.

Tulkkauspalvelua voi käyttää

*työssä käymiseen

*opiskeluun perusopintojen jälkeen

*asiointiin

*yhteiskunnalliseen osallistumiseen

*harrastamiseen tai virkistykseen.

 

Tulkkauspalvelun käyttö ei maksa mitään.

 

Katso lisää tuista ja niiden hakemisesta osoitteesta http://www.kela.fi/vammaistuet-pikaopas

Kela kokoaa ajankohtaisia uutisia tulkkauspalveluun liittyen osoitteeseen http://www.kela.fi/vammaisten-tulkkauspalvelu-ajankohtaista

 

Asiantuntijoiden haastattelut: Jukka Vuorio / KLVL ry

Tekstin faktatiedon lähde: www.kela.fi

Jutun linkkien toimivuus tarkistettu 28.3.2018

Seuraava sivu »

Suomen Viittomakielen Tulkit ry:n puheenjohtaja Emilia Norppa.

(Juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden numerossa 3/2017)

Teksti Jukka Vuorio

Kuva Elina Penninkangas

Suomen Viittomakielen Tulkit ry:n puheenjohtaja Emilia Norppa kertoo Suomessa olevan noin 700 ammattitutkinnon suorittanutta tulkkia, joista tällä hetkellä tulkkina työskentelee 450 ammattilaista. Tulkkausala on varsin naisvaltainen, Norppa arvioi SVT:n noin 600 jäsenestä noin 20:n olevan miehiä.

”Osa tulkeista opiskelee itselleen uutta ammattia. Se on ollut viime vuosina kasvava trendi. Se ei johdu pelkästään tästä uusimmasta kilpailutuksesta, vaan 2000-luvulla olleista kilpailutuksista. Työehdot ovat huonontuneet koko ajan.”

Moni tulkeista kokee työehtojen muuttuneen niin paljon, että jotkut kokevat jo toimeentulonsa vaarantuneeksi.

”Kyselyssämme selvisi, että alle 30 prosenttia tulkeista ei ollut suunnitellut alan vaihtoa.”

Ongelmista huolimatta vuosittain valmistuu noin 40 uutta viittomakielen tulkkia. Emilia Norpan mielestä siinä on ainakin puolet liikaa.

”Kaksikymmentäkin tuntuu olevan tällä hetkellä liikaa. Onneksi määrää on hieman laskettu, ja esimerkiksi Humak ei tänä syksynä perusta Kuopioon uutta tulkkiluokkaa.”

Norppa sanoo kuitenkin, ettei tilanteesta voi syyttää oppilaitoksia.

”Oppilaitosten on vaikea tehdä muutoksia nopealla aikataululla, eikä tilanne tietenkään ole opiskelijoidenkaan syytä. Se nyt kuitenkin on selvää, että uusia opiskelijoita ei tulisi houkutella tulkkipulalla ja varmalla työpaikalla, kuten joskus menneisyydessä on tehty.”

Tulkki kohtaa työssään sekä aikuisia että lapsia.

”Lasta voi jännittää, tai voi olla, ettei hän muuten jaksa keskittyä tulkkaukseen. Kyse on kontaktin saamisesta.”

 

Maahanmuuton ja kansainvälistymisen lisääntyminen näkyy myös tulkkien työssä, etenkin pääkaupunkiseudulla. Nyt yleistyvä tilanteet, joissa suomalaisen viittomakielen osaaminen ei välttämättä riitä.

”Nykyään tulkit kohtaavat työssään entistä useammin muualta kuin Suomesta kotoisin olevia, kielettömiä asiakkaita. Näissä tilanteissa olisi eduksi kaksi tulkkia, joista toinen olisi kuuro, siis natiivi viittomakielen puhuja.”

Eri maiden viittomakielet poikkeavat toisistaan siinä missä eri maiden puhututkin kielet.

“Erilaisissa kulttuureissa eleissäkin on eroja, joten viittomissa on vielä suurempia eroja. Sama viittoma voi eri kielissä tarkoittaa aivan eri asioita. Väärinymmärrysten mahdollisuus on valitettavasti todella suuri.”

 

Kesällä 2017 kuuloalan järjestöjen keskuudessa kuohutti Kelan päätös kilpailuttaa järjestämänsä tulkkauspalvelut.

Kesäkuussa 2017 KLVL ry, Kuuloliitto ry, Kuurojen Liitto ry, Suomen Viittomakielen Tulkit ry, Kuurojen Palvelusäätiö sr, Suomen Kuurosokeat ry, Svenska Hörselförbundet rf ja Viittomakielialan Tulkkauspalvelun Tuottajat ry jättivät yhteisen vetoomuksen Kelan tulkkauspalveluiden kilpailuttamisen keskeyttämiseksi.

Vetoomuksessaan järjestöt toteavat tulkkauspalvelun tuottamista koskevan hankinnan olevan monin tavoin epäonnistunut. Mahdollisella neljän vuoden sopimuskaudella nähdään yhteiskunnallisesti merkittävää vaikutusta kyseisten palveluiden laadun kehittymisen, palveluita tarjoavan ammattikunnan sekä kyseisiä palveluita hyödyntävien asiakkaiden kannalta.

Nykyisessä kilpailutuksessa markkinat lukitaan tietyille palveluntuottajille, jonka seurauksena monet muut saman ammattikunnan edustajat saattavat jäädä ilman oman alan töitä jopa neljäksi vuodeksi. Lisäksi sekä hankintalaki että laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta velvoittavat ottamaan huomioon käyttäjien erityistarpeet ja kuulemisen. Järjestöjen vetoomus toteaa olevan selvää, ettei palvelunkäyttäjien kuulemista ole otettu huomioon lain edellyttämällä tavalla.

”Järjestöt ovat olleet yhteydessä Kelaan sekä yhdessä että yksittäin. Kelan näkemyksen mukaan lähitulevaisuudessa tarvittaisiin useampi sata kokoaikaista tulkkia vähemmän kuin nykyään. Kelan laskelmat eivät voi olla realistisia.”

 

Suomen Viittomakielen Tulkit ry:n verkkosivuilta löydät lisätietoa yhdistyksen toiminnasta.

Seuraava sivu »