
Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto tarjoaa nuorille ja opiskelijoille mahdollisuuden kartuttaa työkokemustaan ja ansaita palkaa lastenohjaajana. Haku vuoden 2019 kursseille ja tapahtumiin on auki!
Tapahtumissamme tarvitaan yhteensä kymmeniä lastenohjaajia ympäri vuoden ja ympäri maan. Koska valtaosa rekrytoitavista on nuoria, heidän yhteystietonsa ja elämäntilanteensa muuttuvat joskus useampaankin kertaan vuoden aikana. Siksi pidämme tärkeänä, että uusimme haun vuosittain. Näin meillä on aina uusin tieto ja innokkaat ohjaajat käytettävissämme.
Mikä on haastavinta lastenohjauksessa? Entä parasta?
Haastavinta on ehkä se asetelma, jossa lähdetään viettämään aikaa yhdessä. Tapahtumissa on niin paljon erilaisia lapsia, joilla on erilaiset tarpeet ja myös hyvin erilaiset luonteet. Joku saattaa pitää vauhdikkaista hippaleikeistä ja toinen saattaa taas haluta istua ja lukea kirjaa. Täytyy aina pitää mielessä, ettei lapsia voi laittaa samaan muottiin.
Parhaimpia ovat hetket, jolloin näkee, että lapsella on aidosti hauskaa tai lapsi on oikeasti saanut tapahtumasta jotain. KLVL:n tapahtumissa on upeaa se, kun lapset näkevät toisia kuulovammaisia ja uskaltavat leikkiä ja olla omia itsejään. Erityisen palkitsevaa on se, kun ujokin lapsi on saatu rohkaistua mukaan leikkimään.
Sallamaari Lasanen Nappilehdessä 2/2018. Häntä haastatteli Jukka Vuorio.
Hyvä lastenohjaaja on luotettava ja vastuullinen. Hänellä on positiivinen asenne, ja hän pystyy joustamaan tarpeen niin vaatiessa. Hyvä lastenohjaaja miettii jo etukäteen kivoja, iänmukaisia leikkejä tiedossa oleville ohjattavilleen ja huolehtii yhdessä toisten ohjaajien kanssa, että jokaisella lapsella on turvallinen ja hyvä ilmapiiri.
Mikäli innostuit lastenohjauksesta, lue lisätiedot tältä sivulta ja täytä hakemuslomake – me otamme sinuun yhteyttä!