Tällä kyselyllä kerätään tietoa vammaisten ihmisten omista kokemuksista arkisissa tilanteissa, sekä siitä, miten he näkevät vammaisten oikeuksien yleisesti toteutuvan 2020-luvun alun Suomessa.
Suomessa astui 10.6.2016 voimaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimus (vammaissopimus). Tällä hetkellä valmistellaan toista toimintaohjelmaa vammaissopimuksen täytäntöön panemiseksi kaudella 2024–2027.
Kysely on suunnattu vammaisille henkilöille. Niissä tapauksissa, joissa henkilö tarvitsee apua kyselyyn vastaamiseen ja/tai omista kokemuksista kertomiseen, tutkimukseen voivat osallistua myös avustavat henkilöt, esimerkiksi vammaisten lasten huoltajat.
Kysely on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kysymykset koskevat vastaajan henkilökohtaisia kokemuksia oikeuksien toteutumisesta arjessa. Toisessa osiossa kysytään vastaajan näkemyksiä vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumisesta yleisesti Suomessa. Voit halutessasi vastata joko vain ensimmäiseen osioon tai kyselyn molempiin osioihin. Ensimmäiseen osuuteen vastaaminen vie noin 15–30 minuuttia.
Kysely on osa Helsingin yliopiston Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa -tutkimushanketta. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön alaisen Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan (VANE), ja siinä kerätyn tiedon pohjalta kirjoitetaan suomenkielinen raportti, jota hyödynnetään kansallisen toimintaohjelman valmistelussa. Lisäksi aineistosta kirjoitetaan muutamia tieteellisiä, vertaisarvioituja julkaisuja. Vastaajat eivät ole tunnistettavissa kyselyaineistosta kirjoitettavista julkaisuista. Tarkempaa tietoa henkilötietojen käytöstä tässä tutkimuksessa löytyy tietosuojaselosteesta.