Kesäpäivillä Suomessa

KLVL:n Kesäpäiviä vietettiin vuonna 2018 Piispalassa 29.6.-1.7 . Kesäpäiville osallistui myös 12-vuotias saksalainen Sarah Schilling, joka kirjoittaa ohessa viikonlopun tunnelmista.

Osallistuimme kesäpäiville, jotka järjestettiin Piispalassa. Majoituimme leirikeskukseen, jossa oli useita rakennuksia. Lähellä oli myös järvi, rannassa oli laituri ja lämpötilakin oli juuri sopiva uimiselle. Leiripaikassa oli myös iso halli, jossa oli tekonurmi. Halli muistutti isoa telttaa.

Metsikössä rakennusten välissä pystyi rakentamaan kivistä pieniä ”linnoja”. Koko leiri sijaitsi metsän keskellä. Isossa telttahallissa järjestettiin yhtenä päivänä leiriolympialaiset. Kaksi-kolme perhettä muodosti aina yhden joukkueen, joka yhdessä ratkaisi erilaisia tehtäviä. Yhtenä tehtävänä oli esimerkiksi keksiä joukkueelle nimi ja tehdä lippu. Toinen tehtävä oli esimerkiksi rakentaa mahdollisimman korkea paperitorni.

Minulle oli uutta, että Suomessa on erilaisia liikennemerkkejä. Ja tietysti sauna ja uiminen järvessä. Melkein kaikki perheet saunoivat ja uivat. Muiden lasten kanssa vierailimme yhtenä päivänä lähellä olevalla maatilalla.

Opin muutaman sanan suomea, mutta enimmäkseen puhuin englantia tai käytimme käsiä ja jalkoja.

Kesäpäivillä oli tosi kivaa ja odotan jo, että tapaan suomalaisia perheitä tulevana kesänä Hessenissä Saksassa FEPEDAn perheleirillä! Siihen asti lähetämme tekstiviestejä.

Sarah Schilling, 12 v.