Nappi-lehti Archives · Sivu 4 5:stä

Kaikki sai alkunsa yhdestä nopeasti someen heitetystä kuvasta.

Porista kotoisin oleva, nykyään Hämeenlinnassa asuva Jenni Ahtiainen oli vain vähän aiemmin saanut ensimmäiset kuulokojeensa, joita suunnittelijana ja yrittäjänä työskentelevä nainen päätti hieman tuunata.

– Sain maanantaina kuulokojeet ja lauantaina tein niihin ensimmäiset korut. Heitin kuvaan Facebookiin juuri ennen saunaa, enkä ajatellut siitä seuraavan mitään erikoista. En yrittänyt myydä tai markkinoida mitään, lähinnä halusin kertoa asiakkaille ja tutuille, että minulla on nyt kojeet. Ja että halusin tehdä niistä enemmän itseni näköiset.

Kuvaan tuli kaikkiaan 220 000 tykkäystä tai jakoa.

Somehuomio tarkoitti, että lyhyessä ajassa Ahtiainen sai runsaasti yhteydenottoja.

Kyselyjä ja kommentteja tuli etenkin kuulovammaisilta. Ensimmäinen toimittaja laittoi viestiä jo samana iltana.

– Yksi tyttö laittoi minulle viestiä, kun oli kävelemässä kuulopolilta ensimmäistä kertaa kuulokojeiden kanssa. Hän kirjoitti minulle, että tuntuu kuin kaikki tuijottaisivat, ja haluan että tehdään näille laitteille jotain.

– Toinen tyttö kirjoitti minulle, että hänkin haluaisi ajaa tukan sivuilta pois, mutta häpeää jotenkin kuulokojeitaan. Vastasin hänelle, että tule tänne niin teen sinulle korut ja ajan samaan hintaan tukankin. Tehdään sinusta sinun itsesi näköinen. Niin tehtiin ja sovittiin tapaaminen.

Deafmetaliksi nimetty kuulokojemallisto oli syntynyt.

Jenni Ahtiaisen suunnittelemaa Deafmetal-kuulokojemallistoa.

Vaate- ja korusuunnittelijana työskentelevä Ahtiainen on vaatettanut useita linnanjuhlien vieraita sekä lisäksi monia kotimaisia ja ulkomaisia rocktähtiä. Mustanpuhuvaa ja nahkansävyttämää tyyliä hän suosii myös omassa pukeutumisessaan.

Deafmetalin myötä hänellä on yhtäkkiä aivan uusi ja kansainvälinen asiakaskunta.

– Se on ammatillisesti mahtavaa ja suunnittelijana koen tekeväni nyt merkityksellisempää työtä kuin koskaan. Tietenkin se tuntuu hyvältä.

Vaikka Ahtiainen on koulutukseltaan suunnittelija, hän sanoo olevansa sielultaan enemmän ”porilainen hitsari” ja käsityöläinen. Muotimaailman kekkereihin Ahtiainen kertoo olevansa kyllästynyt, ja että kuulokojekorut ovat huomattavasti enemmän häntä omaa itseään.

– Olen touhunnut reilut kymmenen vuotta muotimaailman mukana. Se maailma on niin täynnä pinnallisuutta, jolla ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa. Ei mitään. Siksi tämä on niin paljon merkityksellisempää.

Eräs yhteydenottajista oli Kuuloliitto, jonka kanssa syntyi nopeasti Mitä?-kampanja.

Kampanjassa haastetaan kaikki osallistumaan sosiaalisessa mediassa ja jakamaan oma kuva tai video, jossa kuulon merkitys korostuu. Ahtiaisen kautta mukaan kampanjaan lähtivät myös muusikot Michael Monroe, Tomi Joutsen (Amorphis) ja Esa Kuloniemi (Honey B & the T-Bones).

Kampanja korostaa, miten tärkeää on välttää liiallista melualtistusta ja hakeutua kuulontutkimuksiin riittävän ajoissa. Kampanjan tarkoituksena on myös vähentää ennakkoluuloja kuulokojeita ja kuulovammaa kohtaan.

Deafmetal lähti käyntiin niin yllättäen, että Ahtiainen kärsii nyt kroonisesta aikapulasta. Kalenteria on täytynyt suunnitella uudelleen ja työtehtäviä priorisoida, sillä menestyksestään huolimatta Deafmetal ei ole Ahtiaisen ainoa työ. Viime aikoina hän on muun muassa suunnitellut valaisimia.

– Tekisi mieli suunnitella lisää kuulokojemalleja, mutta heti kun teet yhden uuden, siitä tulee taas uusia tilauksia. Ja pitäisi saada ensin vanhatkin tilaukset valmiiksi.

Marraskuussa 2018 Deafmetal palkittiin Suomen Kädentaidot –messujen vuoden uutuustuotteena.

Käsityöläiset voivat valloittaa uusia alueita ja tämä tuotemallisto on siitä erinomainen esimerkki. Mallistossa on hyvin todistettu se, että kuulokoje voi olla myös koru, ja tuote on kohderyhmälle hyvin mietitty. Tuote voi myös madaltaa kynnystä hankkia kuulokoje ja ottaa se ylpeästi käyttöön, kuvaa raadin edustaja, valitsijaraati kuvasi perusteluissaan.

Huonoon kuuloon Ahtiainen on tottunut jo hyvin nuoresta saakka.

– Minulla on lapsesta saakka ollut toisessa korvassa huono kuulo. Oikeassa korvassani kuuloluu ei ole kunnolla kehittynyt. Ongelmat alkoivat oikeastaan vasta vuonna 2014 tai 2015, kun toinen korvani puhkesi keskellä yötä aivastaessani.

Puhjennut korva vuosi verta, mikä tietysti herätti epäilykset siitä, olisiko kyseessä joku vakavampikin asia.

– Olin jo menossa leikkaukseen, jossa tärykalvo piti rakentaa uusiksi. Sitten viimeisessä tsekkauksessa näkyikin, että korva voisikin parantua itsekseen, vaikka oli reikäinen.

Ahtiainen jäi odottamaan paranemista, jota ei koskaan tapahtunut. Samalla toisenkin korvan kuulo huononi.

– Sitten kuuloni meni sellaiseksi, että pienessäkin hälyssä oli vaikea saada toisen puheesta selvää, etenkin jos ei nähnyt puhujan suuta. Tuntui jo nololta mennä aina ihmisten eteen kysymään, että mitä sinä sanoit.

– Olen aina ollut sosiaalinen ihminen, joka mielellään ottaa osaa keskusteluihin ja argumentoi. Mutta se ei enää ollutkaan mahdollista, kun en saanut toisten puheesta selvää. Harmitti ajautua ulkopuoliseksi.

Kun lääkäri keväällä 2018 sanoi Ahtiaiselle tämän tarvitsevan kuulokojeet, se ei enää tullut yllätyksenä.

– Isoäidilläni on huono kuulo ja äidilläni on kuulokoje, ja tiesin korvieni ongelmista. Mutta silti kun joku lääkäri sanoo sen sinulle asian jonka tavallaan jo tiedät, niin silloin se asia vasta konkretisoituu. Jouduin käymään omassa päässäni läpi sen asian, että elämäni tulee olemaan riippuvainen apuvälineistä.

Aluksi Ahtiainen ei edes ajatellut kuulokojeiden koristelua.

– Se tuli aivan hetken mielijohteesta. En missään nimessä ajatellut, että nytpä rupean suunnittelemaan tämmöistä mallistoa.

Sosiaalinen media on Ahtiaiselle luonnollisin tapa ja paikka kertoa tarinoita tuotteidensa synnystä sekä markkinoida tuotteitaan.

– Facebook, Instagram ja Youtube, siinä ne ovat. Olisihan niitä muitakin kanavia, mutta nuo riittävät ainakin nyt minulle. Perinteinen sanomalehti-ilmoittelu ei ole minua tai tuotteitani varten.

Kun Ahtiainen kertoi Facebookissa saavansa kuulokojeet, yllättävän moni tuttava kysyi häneltä neuvoja, että minne voisi mennä tutkituttamaan oman kuulonsa.

– Selvisi, että monella tuttavalla oli jotain ongelmia kuulonsa kanssa. Nämä ovat vain sellaisia asioita, jotka yleensä eivät kuulevien parissa tule puheeksi, vaan niistä puhutaan ehkä vain omien perheenjäsenten kanssa.

Nyt Ahtiainen haluaakin tehdä tunnetuksi ajatusta siitä, ettei kuulokoje ole sen kummallisempi apuväline kuin vaikkapa silmälasit. Kuulosta voi ja kannattaa puhua avoimesti kaikkien kanssa.

Ahtiainen järjestää aikuisille ja lapsille Deafmetal-kuulokojekorupajoja. Niissä suunnitellaan ja tehdään omiin kuulokojeisiin sopivat korut yhdessä toisten kuulokojeita käyttävien kanssa. Pajoissa tapaa uusia ihmisiä, saa jakaa omia ideoitaan ja voi inspiroitua muiden tekemistä malleista. Tavoite on kertoa myös, miten omia kuulolaitteitaan voi tuunata itsenäisesti. Ahtiainen lupaa tarvittaessa järjestää pajoja yhteistyössä kiinnostuneiden järjestöjen ja paikallisyhdistysten kanssa.

Katso lisää Jenni Ahtiaisen Deafmetal-kuulokojemallistosta tästä linkistä.

–
Teksti Jukka Vuorio | Kuvat Elina Penninkangas | Tuotekuvat Jenni Ahtiainen. Tämä juttu on ensimmäisen kerran julkaistu KLVL ry:n julkaisemassa Nappi-lehdessä 1/2019.

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Imatran kylpylässä riitti vilskettä, kun Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liiton perinteiset Kevätperhepäivät polkaistiin käyntiin lauantaina 4.5.2019. Osallistujia oli paljon: perheitä oli yhteensä 23, joista lapsia peräti 43.

Tapahtuma alkoi lounaan jälkeisellä esittelytilanteella Ukonniemen salissa, jossa oli kaunis näkymä Saimaan rannoille. Perheiden puheenvuorosta ilmeni, että paikalle oli tultu ympäri Suomea ja erilaisista kuulotaustoista. Lastenohjaajat saapuivat myöhemmin hakemaan lapset hoitoonsa, mutta sitä ennen hekin esittelivät itsensä. Monilla oli omakohtaista kokemusta kuulovammasta tai viittomakielestä sen lisäksi, että heillä oli ammattitaitoa ja valmiuksia toimia lasten parissa.

Kun lapset lähtivät ohjaajiensa matkassa puuhailemaan erilaisten harrastustoimintojen kanssa, aikuiset jäivät saliin kuuntelemaan Nuorisotutkimusseuran tutkijan Sami Myllyniemen luentoa lasten harrastuksista. Runsaasti tilastoja sisältävä luento kertoi nuorisobarometrin tuloksista harrastuksen näkökulmasta. Näitä tuloksia ei ollut edes vielä virallisesti julkaistu, joten tutkimustieto oli taatusti tuoretta!

Lapsille oli harrastusrata, jossa päästiin kokeilemaan sormivirkkausta, frisbeenheittoa, valokuvasuunnistusta, leivontaa ja vieläpä sirkustemppuja imatralaisen Sirkuskoulu Soihdun johdolla. Viimeksi mainitussa päästiin kokeilemaan jonglöörausta ja akrobatiaa – ehkäpä sieltä tarttui taitoja näytettäväksi kotonakin. Paikalla vierailivat myös kuulokoirat Miki ja tämän eläkkeelle jäänyt koirakollega Domi. Illalla Imatran kylpylän monipuolinen allasosasto tarjosi virikettä koko perheelle.

Sunnuntaina aikuiset kerääntyivät KLVL:n liittokokoukseen. Lapsille rakennettiin liikuntasaliin temppurata, jossa sai kiipeillä ja tasapainoilla mielin määrin. Perheiden kuulovammaiset lapset pääsivät kertomaan unelmistaan ja haaveistaan Vamlasin eli Vammaisten Lasten ja Nuorten tukisäätiön Lohikäärmeen ystäväkirja –projektissa, jota veti Elina Mäkikunnas. Isoille papereille sai piirtää ja kirjoittaa lempipaikoistaan, tärkeistä ihmisistä ja unelmien päivästään.

Lapsille ja nuorille oli myös järjestetty pieni yllätys: Taivalkosken Vapaapalokunta kävi vierailulla Imatran kylpylän pihassa ja esitteli paloautoa ja muuta kalustoa monille uteliaille silmäpareille. Vapaapalokunnan työntekijät jakoivat lapsille omat kypärät ja tehtäväkirjat.

Näillä kevään perhepäivillä päästiin ajanvietteen lisäksi kohtaamaan ihmisiä oman elämänpiirin ulkopuolelta ja lapset saivat kuulokavereita. Kotiinlähtö ei ollut kaikille helppo, sillä joillakin pienimmillä vaikutti olleen niin hauskaa, että eivät olisi edes halunneet lähteä.

–
Teksti: Elina Ortamo

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Teksti: Jussi Kumpulainen

Ehdin kirjoittaa tätä tekstiä noin kaksi riviä, kun keittiöstä kuului pahaenteinen ääni. Muutaman sekunnin kuluttua kohta kaksivuotias tyttäreni juoksi keittiöstä hämmentynyt ilme kasvoillaan.

”Rikki”, hän huudahti.

Ja näytti samalla kyseisen sanan myös viittomakielellä.

Sillä hetkellä harmitusta aiheutti tieto siitä, että joutuisin kohta siivoamaan ja imuroimaan rikkoutuneen pikkulautasen sirpaleet keittiön lattialta. Mutta enimmäkseen olin iloinen.

Iloinen siitä, että lapseni oli käyttänyt juuri spontaanisti ja oma-aloitteisesti viittomakieltä.

Siitä on puolitoista vuotta, kun viimeksi kirjoitin samasta aiheesta: kuinka kasvattaa kuulevan perheen kuuleva lapsi niin, että hän oppisi viittomakielen. Tyttäreni oli tuolloin puolivuotias.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen huomannut, että viittomakielen opettaminen on vaikeaa, jos sitä ei luonnostaan käytetä ympärillä. Välillä menee päiviä, ettei talossa käytetä yhtään viittomaa. Se harmittaa, sillä kaksi päivää on kaksivuotiaan mittakaavassa ikuisuus. Onneksi kerran opitut viittomat eivät heti unohdu.

Olen onnistunut tavoitteessani sikäli, että tyttäreni osaa varmasti kolminumeroisen määrän eri viittomia. Sanaston opettaminen ei ole vaikeaa, sen olen huomannut nopeasti. Lapsi yllättää kerta toisensa jälkeen kaivamalla jostain viikkojen takaa kerran hänelle näytetyn viittoman. Pienen ihmisen muisti on ihmeellinen.

Mutta se, että lapsi käyttäisi viittomakieltä oma-aloitteisesti, on harvinaista. Sen takia olinkin riemuissani, kun lapsi ilmoitti lautasen rikkoutumisesta myös viittomakielellä.

Ylipäätään olen huomannut, että lapsi viittoo spontaanisti silloin, kun pelissä on vahvoja tunteita: itkua, naurua tai uhmaikäisen tahtoa.

Hän käyttää viittomakieltä ikään kuin vahvistaakseen viestejään, jotka yleensä ovat vaatimuksia:

Kauppaan! Ulos! Nukkumaan! Syömään!

Tai sitten on tilanteita, joissa lautanen putoaa, ja lapsi hämmentyy eikä ensin saa sanaa suustaan. Viittomakielestä on tullut meillä vahvojen tunteiden kieli. Jos viesti ei muuten mene perille, otetaan toinen kieli tueksi.

Miksi tämä kaikki sitten on tärkeää?

Ensinnäkin toki siksi, että veljeni, siis lapseni setä on syntyperäinen kuuro. Ne ovat hienoja hetkiä, kun lapsi viittoo sedälleen sanan tai pari. Eihän siinä isoja viestejä välity, mutta merkitykseltään nekin viittomat ovat valtavia.

Yhteinen kieli on iso asia. Sen huomaa silloin, jos se puuttuu. En halua, että niin käy.

Ehkä kyse on myös lapsen tutustuttamisesta uuteen maailmaan ja kulttuuriin. Usein sanotaan, että se mitä ei tunneta, sitä pelätään. Tai vähintään vierastetaan. En halua, että niinkään käy.

Olkoon viittomakielen ensiaskeleiden opetteleminen ikään kuin kurkistusikkuna uuteen, viittomakieliseen kulttuuriin. Sitä paitsi kaksikielisyys itsessään on rikkaus.

Paljon puhutaan myös siitä, kuinka viittomakieli edesauttaa lapsen puheen oppimista. En tiedä, onko väitteellä perää. Mutta tämän yhden lapsen kokemuksella voin sanoa, että ei siitä haittaakaan ole ollut, että lapsi oppi jo hyvin varhaisessa vaiheessa ilmaisemaan itseään ymmärrettävästi.

–
Kirjoittaja on syntyperäisen kuuron kuuleva pikkuveli, joka yrittää opettaa kuulevalle lapselleen viittomakieltä.

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

(Tämä teksti on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden 2/2018 pääkirjoituksena)

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Kuva: Valokuvaamo Lehtinen

Lapsi on aina lapsi

Teksti Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Kun tapaan lapsia, en tapaa vammaisia, maahanmuuttaja, koululaisia, päiväkotilaisia – tapaan alleviivatusti lapsia.

Tämän ymmärtäminen on tärkeää, jotta tulemme aikuisina ajatelleeksi, että jokaisella lapsella on samat perustarpeet riippumatta mistään muusta hänen yksilöön liittyvästä piirteestä tai tekijästä. Muutoin me aikuiset antaudumme olettamiin: tämä lapsi on tuollainen, koska hän on tällainen. Teemme helposti omia päätelmiämme ihmisen tuntemisen sijaan.

Samaan aikaan annan arvoa tutkimukselle, joka nostaa erityiskysymyksiä tarkasteluun. Suomessa joka toinen vuosi tehtävä Kouluterveyskysely selvittää toimintarajoitteistenkin lasten ja nuorten hyvinvointia. Kouluterveyskyselyssä toimintarajoitteet liittyvät seuraaviin: näkeminen, kuuleminen ja liikkuminen sekä kognitiiviset tiedonkäsittelyyn liittyvät toiminnot (muistaminen, oppiminen ja keskittyminen). Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn aineistossa 8. ja 9. luokan oppilaista vaikeuksia kuulla on 1,5 prosentilla oppilaista.

Toimintarajoitteisilla lapsilla ja nuorilla on muita enemmän syrjinnän kokemuksia ja tyytyväisyys omaan elämään on heikompaa kuin muilla nuorilla. Toimintarajoitteisista 8. ja 9. luokan oppilaista ja toisen asteen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista elämäänsä tyytyväisiä oli noin puolet, kun muista nuorista tämä luku oli noin 80 prosenttia. Ero tyttöjen ja poikien välillä on voimakas tyttöjen heikomman hyvinvoinnin kokemuksen puolelle sekä toimintarajoitteisissa että kaikissa vastaajissa.

Toimintarajoitteiset lapset ja nuoret kokevat muita huomattavasti useammin syrjivää kiusaamista – todennäköisyys on lähes kolminkertainen. Kolmannes toimintarajoitteisista pojista (32 %) ja tytöistä (34 %) oli kohdannut syrjivää kiusaamista, muiden osalta pojista 15 ja tytöistä 17 prosenttia. ´

Lapsiasiavaltuutettuna joudun toteamaan, että olemme alkutaipaleella, jotta lasten ja nuorten kokemukset otetaan tosissaan. Tämä vaatii uutta ajattelua niin kodeilta, varhaiskasvatukselta ja perusopetukselta, toiseen asteen koulutukselta kuin lapsilta ja nuorilta itseltäänkin. Toivon, että lasten ja nuorten kanssa käydään aina läpi osana yhteisöllistä oppilas- ja opiskelijahuoltoa Kouluterveyskyselyn tuloksia. Meidän on ymmärrettävä syvällisemmin lasten ja nuorten aina yksilöllisiä kokemuksia, joissa on yleisempiäkin piirteitä ja ilmiöitä.

Lapsi on aina lapsi. Lapsella on oikeus kieleen ja kulttuuriin. Siksi toimintarajoitteisten lasten ja nuorten kokemuksia on kunnioitettava. Annettava niille tilaa ja arvoa, toimittava kielteisten kokemusten ja ilmiöiden poistamiseksi. Yhä enemmän yhteiskunnan on puolustettava lapsen monikielisyyttäkin – esimerkiksi viittomakieli ja sisäkorvaistute eivät saisi olla toisiaan pois sulkevia.

Yksi huomio vielä keskusteluista lasten ja nuorten kanssa. He tarvitsevat puolustajia, puolesta puhujia. Tämä vaatii herkkyyttä, sillä ylipuhujia he eivät tarvitse. Erityislasten sisarusten kuulemisessa viime vuonna nämä lapset kertoivat tilanteista, joissa vanhemmat puolustivat monissa tilanteissa vammaista sisarusta. Pyrkimys oli hyvä. Lapsista tilanne näytti kuitenkin siltä, että me vanhemmat saatoimme vain korostaa tiettyä erityisyyttä. Pidetään mielessä.

Lapsella on oikeus olla lapsi, ei tietyn erityisryhmän edustaja.

Lähde: Kanste, Outi; Sainio, Päivi; Halme, Nina; Nurmi-Koikkalainen, Päivi (2017): Toimintarajoitteisten nuorten hyvinvointi ja avun saaminen – Toteutuuko yhdenvertaisuus? Kouluterveyskyselyn tuloksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017.

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Pelikulttuuri on osa nykyistä lapsuutta, sanoo pelikasvattaja.

Teksti Jukka Vuorio

Kuvitus Elina Penninkangas

Kuva Emilia Lounela

Pelikasvattaja Mikko Meriläinen puhuu pelaamisen puolesta ja haluaa vanhempien tutustuvan lastensa pelien maailmaan. Meriläisen mukaan pelit kuuluvat nyky-yhteiskunnassa lasten kulttuuriin.

Kasvatustieteilijä Mikko Meriläinen työskentelee parhaillaan tutkijana Tampereen yliopistolla. Samaan aikaan hän viimeistelee väitöskirjaa Helsingin yliopistoon, väitöskirjan aiheina ovat pelaaminen, pelihaitat ja pelikasvatus.

Koulutukseltaan Meriläinen on opettaja ja hän on työskennellyt myös Ehkäisevän päihdetyön Ehyt ry:llä pelihaittojen ehkäisytyössä.

Ehkä keskeisin kysymys lasten pelaamiseen liittyen on, täytyykö pelaamista ylipäätään rajoittaa. Meriläisen mukaan perheet, lapset, vanhemmat ja tilanteet ovat hyvin yksilöllisiä, ja yleistäminen on vaikeaa.

– Rajoittamisen tarpeellisuus riippuu monesta tekijästä. Jos vanhemmat katsovat rajoittamisen tarpeelliseksi, silloin voi rajoittaa. Jotkut lapsethan eivät pelaa muutenkaan kovin paljon, jolloin rajoittamisellekaan ei ole suurta tarvetta. Mutta mitä pienempiä lapsia ajatellaan, niin heidän pelien- ja mediankäyttöään ylipäätään on syytä pitää silmällä.

Nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa eletään tilanteessa, jossa lähes kaikki lapset ja nuoret enemmän tai vähemmän pelaavat. Onko lapsella siis jonkinlainen oikeus pelaamiseen, että hän pysyisi mukana siinä, mitä hänen ympärillään tapahtuu?

– Se on hyvä kysymys. Ehkä voisi sanoa, että jonkinlainen oikeus pelaamiseen on. Lapsella on oikeus elää omaa lapsuuttaan, eikä vanhempiensa lapsuutta tai vanhempiensa käsitystä siitä, minkälainen lapsuuden tulisi olla. Tämän päivän yhteiskuntaan ja lapsuuteen pelit ja digitaalinen media kuuluvat. Jos lapsi haluaa niitä käyttää, ja pelit eivät ole haitallisia tai vaarallisia, pitäisi vanhemmalla silloin olla hyvin voimakkaat perusteet pelien poisrajaamiselle.

Meriläinen muistuttaa, että lähtökohtaisesti pelit eivät ole lapsille haitallisia tai vaarallisia.

– Nimenomaan näin. Pelaaminen itsessään ei ole haitallista, mutta siihen voi liittyä haittapuolia. Eräs haitta esimerkiksi on, että jos pelien äärellä istuu kauan, niin istuminen ei tee fyysiselle terveydelle hyvää. Tai jos lapsi saa epäsopivasta pelistä painajaisia, sekin on tietenkin selkeä haitta.

– Pelaamisesta käytetään mediassa usein päihderinnastuksia, ja sitä kyllä karsastan. Ei pelaaminen kuitenkaan aiheuta sellaisia negatiivisia fyysisiä vaikutuksia, kuin mitä päihteet voivat aiheuttaa.

Meriläisen mukaan on tärkeää, että lapsilla on paljon muutakin tekemistä kuin pelien ja median kuluttaminen.

Pelaamisen rajoittaminen tuntiin päivässä tai tuntiin viikossa voi toimia joissain tapauksissa, mutta Meriläinen varoo tekemästä yleisluontoisia ohjeistuksia.

– Meillä on puhuttu pitkään kahden tunnin ruutuaikasuosituksesta, mutta viime vuosina asiantuntijat Suomessa ja maailmalla ovat siirtyneet siihen suuntaan, että puhutaan mieluummin tapauskohtaisuudesta kuin yleistyksistä. Kaikki lapset ovat kuitenkin erilaisia, ja myös pelit ovat keskenään hyvin erilaisia.

– Hyvin selkeät ohjeet olisivat tietysti helppoja vanhemmille, mutta mielestäni siinä tyydytään liian helposti vain tottelemaan ohjeita, eikä perehdytä asiaan.

Tietokonepelejä pelattiin runsaasti jo Meriläisen omassa lapsuudessa 1980-luvulla. Pelikasvattajan mukaan pelien haitoista on puhuttu periaatteessa yhtä kauan, kun pelaaminen on ollut yleistä.

– Sinänsä haitoista puhuminen tai peleistä huolestuminen ei ole mikään uusi ilmiö. Pelien väkivaltaisuudesta on puhuttu 1970-luvulta saakka. Kun videopelihallit olivat vielä suosittuja, kirjoiteltiin lehdissä huolestuneeseen sävyyn siitä, viettävätkö lapset niissä liikaa aikaa. Samalla on tietenkin totta, että pelaaminen on voimakkaasti kasvanut ja yleistynyt tällä vuosikymmenellä entisestään.

– Pelaaminen ei ole enää mikään marginaalijuttu, vaan erittäin yleistä. Samalla kulttuurinkäyttötavat ovat teknologisoituneet ja media digitalisoitunut. Älypuhelimien myötä pelata voi nyt missä tahansa.

Meriläinen on kiinnostunut tietokonepelien kehityksestä ja trendeistä, ja pelaa aktiivisesti edelleen.

– Oma pelihistoriani taisi alkaa viisivuotiaana, kun pelasin yhdessä isoveljieni kanssa. Siitä se on jatkunut tähän päivään saakka, eli 30 vuotta. Tietokonepelien lisäksi olen aina ollut kiinnostunut myös erilaisista roolipeleistä ja lautapeleistä.

Tietokonepeleissä on ikärajamerkintä, joka kertoo pelin sopivuudesta eri ikäryhmille. Joskus voi käydä niin, että peli olisi ikärajan mukaan lapselle sopiva, mutta syystä tai toisesta peli saattaa silti epäilyttää vanhempaa. Silloin vanhemman on syytä käyttää omaa harkintaa yli ikärajamerkinnän.

– Vanhemman kasvatusvastuu ja -valta ovat aina merkityksellisempiä kuin peleihin merkitty ikäraja. Kannattaa toki miettiä, että miksi peliä ei katsota sopivaksi. Jos peli on vaikka niin jännä, ettei lapsi uskalla sitä pelata, tai näkee pelin vuoksi painajaisia, on vanhemman tietenkin huolehdittava siitä, ettei peliä pelata.

Meriläisen mukaan Pokémon Go:n kaltaiset pelit, jotka edellyttävät käyttäjältään fyysistä liikuntaa, ovat mukavia sivuvaikutuksia, mutta eivät määrittele sitä, onko peli hyvä tai huono.

– Hyödyllisyys on eri asia kuin se, onko joku peli hyvä tai huono. Emmehän me arvioi esimerkiksi elokuviakaan sen perusteella, että opimmeko niistä jotakin uutta tietoa.

Mikko Meriläinen. (Kuva: Emilia Lounela)

Jotkut pelit voivat lisätä myös sosiaalisen vuorovaikutuksen määrää.

– Itsekin pelasin jossain vaiheessa Pokémon Go:ta aika paljon. Läheisessä puistossa oli samaa peliä pelaavia 10-12-vuotiaita lapsia, joiden kanssa jäin puolisoni kanssa keskustelemaan pelin tapahtumista. Kun pelasin sitä peliä, puhuin niinä aikoina ventovieraille ihmisille enemmän kuin koskaan ennen. Se oli aika virkistävää, ei täällä Helsingin arjessa nyt kovin usein muuten tule puhuttua ihmisille, joita ei tunne.

Mikä sitten voisi olla hyvän pelin tunnusmerkki?

– Yksi tunnusmerkki hyvälle pelille on se, että lapsi tykkää pelistä. Lapsen oma mielipide kannattaa aina huomioida tarkasti. Kannattaa miettiä, että mitkä ovat ne kriteerit, jotka tekevät pelistä hyvän. Minun on todella vaikea antaa niitä kriteerejä, koska taas tullaan siihen, että lapset ja perheet ovat niin yksilöllisiä. Jonkun lapsen mielestä joku simppeli klikkailupeli voi olla maailman paras, mutta aikuisen mielestä typerä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi huono.

– Minecraftia on kehuttu valtavan paljon siitä, että se antaa mahdollisuuksia omatoimiseen rakenteluun ja suunnitteluun.

Varsinaiset opetuspelit ovat aina kärsineet siitä, että lapsia on usein vaikeampi saada pitkäaikaisesti kiinnostumaan niistä verrattuna muihin peleihin.

– Tämä on ikuinen haaste. Tietysti tässäkin asiassa kehitystä on tapahtunut, mutta edelleen moni opetuspeli kamppailee kiinnostavuuden kanssa. Lähtökohtaisesti pelaaminen on vapaaehtoista ja hauskuuteen pyrkivää, ja sitä on usein vaikea yhteensovittaa oppimisen kanssa. Opetuspelejä myös tehdään paljon pienemmillä budjetilla kuin kaupallisia pelejä. Toisaalta nykyään opetuspeleinä käytetään myös sellaisia pelejä, joita ei alkujaan ole siihen tarkoitettu.

Entä mitä pelikasvattajan mukaan pitäisi ajatella siitä, jos lapsi saa raivokohtauksen, jos peliaika tulee täyteen ja peliohjain otetaan pois tai laitteesta katkaistaan virta?

– Jos pelit ovat vanhemmille kovin vieraita, voi näitä tilanteita ja niihin johtaneita syitä olla vaikeampi tulkita. Toisaalta raivarit jossain määrin kuuluvat lapsuuteen, lapsihan voi hermostua kovasti mistä vain. Eihän lapsi hallitse tunteitaan siinä määrin kuin aikuiset. On toki niin, että jos lapsi on pelannut pitkän pätkän vaikka jotakin tiukkatunnelmaista räiskintäpeliä, on sen jälkeen vähän aikaa varmasti ylikierroksilla. Raivarit ovat varmasti vanhemmille epämiellyttävä tilanne, mutta eivät sinänsä välttämättä kovin ihmeellinen reaktio.

– Vaikka vanhempi hoitaisi kaikki pelikasvattajan vastuunsa täydellisesti, sekään ei vielä takaa, ettei pelaamisesta tulisi koskaan lapsen kanssa mitään konfliktia.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Nappi-lehden numerossa 2/2018.

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Asiointia Kelassa. Kuva Annika Söderblom / Kela.

Tässä verkkojutussa käsitellään Kelan vammaistukea, alle 16-vuotiaan vammaistukea sekä Kelan vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelua.

KLVL ry:n toimittajan Jukka Vuorion kysymyksiin vastaavat yhteistuumin Kelan asiantuntijat Elina Kontio ja Hanna Hyytiäinen-Sederholm.

Jos tukihakemuksen tekeminen tuntuu vaikealta tai askarruttaa muuten, auttaako Kelan toimipiste hakemuksen tekemisessä? Tarvitseeko viittomakielinen silloin paikalle tulkin?

”Vammaistukihakemus voidaan täyttää yhdessä Kelan palveluneuvojan kanssa. Aika hakemuksen täyttämistä varten kannattaa varata etukäteen, sen voi varata joko toimistoon tai puhelinpalveluun. Ajan voi varata verkossa, puhelimitse tai toimistossa. Ohjeita löytyy Kelan verkkosivuilta osoitteesta http://www.kela.fi/ajanvaraus.
Jos asiakas tarvitsee viittomakielen tulkin, hän voi itse tilata tulkin Kelan toimistoon. Asiakas voi myös ottaa yhteyttä Kelan vammaisten tulkkauspalvelun etäpalveluun ja hoitaa asian etätulkkausta hyödyntäen.
Asiakas voi hakea Kelasta oikeutta vammaisen henkilön tulkkauspalveluun. Kelan vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelujen sivuilta löytyy lisää tietoa muun muassa siitä, miten tulkkauspalvelu järjestetään.”

Jokainen vammaistuen päätös tehdään tapauskohtaisesti. Jättääkö se siis jokaiseen tapaukseen Kelan virkailijalle paljon tulkinnanvaraa, jolloin esimerkiksi kahden lapsen päätökset eivät keskenään ole vertailukelpoisia?

”Alle 16-vuotiaan vammaistuen myöntäminen edellyttää, että lapsella on asianmukaisesti todettu sairaus tai vamma, joka aiheuttaa tavanomaista suurempaa rasitusta ja sidonnaisuutta vähintään puolen vuoden ajan. Diagnoosi ei yksin ratkaise oikeutta vammaistukeen. Tarkempaa tietoa alle 16-vuotiaan vammaistuesta saa Kelan verkkosivuilta osoitteesta http://www.kela.fi/vammaistuki-lapselle.
Oikeus vammaistukeen arvioidaan hakemustietojen ja lääkärinlausunnon perusteella. Siksi on tärkeää, että lapsen tilanne esitellään hakemuksessa ja lääkärinlausunnossa kattavasti ja hyvin.
Vammaisetuuksien yhdenmukaista ratkaisukäytäntöä varmistetaan Kelan yhtenäisellä etuusohjeistuksella sekä valtakunnallisilla koulutuksilla Kelan asiantuntijalääkäreille ja ratkaisutyötä tekeville.”

Voiko vammaistuen päätöksistä valittaa? Miten? Mitkä ovat valitusten käsittelyajat? Mitä valituksessa tulisi huomioida?

”Jos asiakas on tyytymätön saamaansa vammaistukipäätökseen, hän voi valittaa siitä. Alle 16-vuotiaan vammaistuessa valitus tehdään kirjallisesti ja valituksen laatimisessa apuna voi käyttää Kelan lomakepohjaa. Valituksen voi myös tehdä vapaamuotoisesti, jolloin ohjeet valituksen laatimiseen kannattaa katsoa Kelan verkkosivuilta. Valituksen tekeminen verkossa ei ole mahdollista alle 16-vuotiaan vammaistuessa.
Valitus tulee toimittaa Kelaan 37 päivän sisällä päätöksen postituspäivästä. Postituspäivä näkyy päätöksessä. Jos päätös on virheellinen, Kela oikaisee päätöksen. Jos päätöstä ei Kelan mielestä voida oikaista asiakkaan haluamalla tavalla, Kela lähettää valituksen edelleen sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Muutoksenhakulautakunnan päätöksestä voi valittaa vakuutusoikeuteen, joka on ylin valitusaste. Muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus antavat asiasta kirjalliset päätökset. Muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus eivät peri asian käsittelystä maksuja.
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta ilmoittaa sivuillaan, että muutoksenhakulautakunnan keskimääräinen käsittelyaika joulukuussa 2017 oli noin 10 kuukautta. Yksittäisen muutoksenhaluasian käsittelyaika saattaa kuitenkin poiketa keskimääräisestä käsittelyajasta.
Vakuutusoikeus puolestaan ilmoittaa sivuillaan, että asiat käsitellään pääsääntöisesti niiden saapumisjärjestyksessä ja uusien vireille tulevien asioiden osalta odotettavissa oleva käsittelyaika on 10-15 kuukautta. Huomioitava on, että yksittäisen asian käsittelyaika voi poiketa edellä mainitusta.
Lisää tietoa etuuspäätöksestä valittamisesta saa Kelan verkkosivuilta osoitteesta http://www.kela.fi/paatoksesta-valittaminen.”

Miksi alle 16-vuotiaan vammaistuen hakemusta ei voi tehdä verkossa?

”Toisen puolesta asiointia verkossa keitetään Kelassa, mikä on edellytys esimerkiksi alle 16-vuotiaan vammaistuen verkkohakemiselle. Hakemispalveluja uudistetaan lähivuosina asteittain ja samalla on tarkoitus mahdollistaa verkkohakeminen niihin etuuksiin, joissa se ei vielä ole mahdollista. Tavoitteena on siis mahdollistaa myös alle 16-vuotiaan vammaistuen hakeminen verkossa tulevina vuosina.”

Vammaisen henkilön tulkkauspalvelua voi käyttää ”asiointiin, harrastamiseen ja virkistykseen”. Eikö tämä ole tulkittavissa hyvin laaja-alaisesti? Kuka tekee tulkinnan siitä, mikä on ”asiointia, harrastamista ja virkistymistä”, ja mikä ei?

”Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelun tarkoituksena on edistää puhevammaisten, kuulovammaisten ja kuulonäkövammaisten henkilöiden mahdollisuuksia toimia yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Näin ollen tulkkauspalvelua järjestetään laaja-alaisesti asiakkaan tavanomaiseen elämään liittyviin toimiin. Asiakas itse määrittelee, millä elämän alueella hän tulkkauspalvelua haluaa käyttää. Tulkkauspalvelua järjestetään sellaisiin asiakkaan tiedossa oleviin vuorovaikutustilanteisiin, joissa asiakas vammansa vuoksi tarvitsee tulkkausta. Lisätietoa tulkkauspalvelun järjestämisestä ja muun muassa siitä, mikä ei tulkkauspalveluun kuulu, voi lukea Kelan vammaisten tulkkauspalvelun verkkosivuilta.”

Tulkkitilaus pitäisi tehdä ”hyvissä ajoin”, mielellään jo viikkoja etukäteen. Mutta elämähän ei useinkaan ole tällä lailla ennakoitavissa. Kuinka spontaania tulkkia tarvitsevan ihmisen elämä voi olla?

”Asiakkaiden tulkkaustilausten tekemiselle ei ole asetettu aikarajaa. Tulkkeja etsitään tilauksiin lyhyelläkin varoitusajalla, tavoitteena mahdollistaa myös spontaanit tulkkaustarpeet. VATU-keskuksen aukioloajat toki rajoittavat sitä, milloin tulkkeja etsitään. VATU-keskus palvelee asiakkaita arkisin klo 7.30-20 ja lauantaisin klo 8-15 välillä. Vuoden 2018 alusta sunnuntain palveluajasta luovuttiin, koska sille oli vain vähän kysyntää.
Tulkkaustilaus on aina hyvä tehdä heti, kun asiakas tietää tarvitsevansa tulkkausta. Erityisesti useamman päivän kestoisiin yhtäjaksoisiin tilauksiin, kuten ulkomaanmatkoille tai leireille, tulkkaustilaus on tarpeen tehdä ajoissa. Näin tulkin saatavuus voidaan varmistaa koko ajalle ja myös tulkin mahdollisten matkajärjestelyjen tekemiselle jää riittävästi aikaa. Lisätietoja tulkin tilaamisesta saa kela.fi –sivuilta.
Sopivan tulkin löytymiseen asiakkaan tilaukseen vaikuttaa myös, miten Kelan sopimuskumppaneiden tulkkeja on saatavilla asiakkaan tarvitsemana ajankohtana. Jos asiakkaan tilaus tulee kovin lyhyellä varoitusajalla, ei tilaukseen välttämättä löydy enää vapaata tulkkia. Kela seuraa sopimuskumppaneiden tulkkien ajallista saatavuutta ja pyrkii varmistamaan asiakkaiden palvelun.
Vuonna 2017 kuulovammaisten asiakkaiden tilauksista 97%:iin löytyi tulkki. Puhevammaisten tilauksista 88 %:iin ja kuulonäkövammaisten tilauksista 98%:iin löytyi tulkki. Tarkempia tilastotietoja tilausten välityksestä löytyy Kelan tiedotteesta.”

Kelan sivuilta poimittua hyödyllistä lisätietoa:

Mistä tietää, onko lapsella oikeus vammaistukeen?

Nämä huoltajalle tarkoitetut Kelan esimerkkikysymykset voivat auttaa selvittämään, voisiko lapsi saada alle 16-vuotiaan vammaistukea:

-Onko lapsella diagnosoitu vamma tai sairaus?
-Käykö lapsi säännöllisesti lääkärissä?
-Tarvitseeko lapsi ikäistään enemmän apua tai valvontaa

*päivittäisissä toimissa, kuten ruokailussa, pukeutumisessa tai peseytymisessä

*liikkumisessa

*näkemisessä, kuulemisessa tai puhumisessa

*sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kuten itsensä ilmaisussa, leikkimisessä tai suhteissa muihin ihmisiin?

*sairautensa hoidossa, kuten lääkkeiden ottamisessa tai verensokerin mittaamisessa?

-Onko lapsella päivähoidossa tai koulussa erityisjärjestelyitä tai tukitoimia, kuten henkilökohtainen avustaja tai erityisopetusta?
-Saako lapsi kuntoutusta, kuten fysioterapiaa, psykoterapiaa, puheterapiaa tai toimintaterapiaa?

Jos vastasit kolmeen tai useampaan kohtaan kyllä, lapsella voi olla mahdollisuus saada alle 16-vuotiaan vammaistukea. Jokainen vammaistuen päätös tehdään kuitenkin aina tapauskohtaisesti, joten nämä Kelan esimerkkikysymykset ovat vain suuntaa antavia.

Kun päätät hakea alle 16-vuotiaan vammaistukea, hakemusta ei voi tehdä verkossa, vaan hakemus ja liitteet tulee lähettää postitse tai viedä Kelan toimipisteeseen.

Tulostettava hakemus löytyy osoitteesta http://www.kela.fi/documents/10192/3861304/EV258.pdf ja hakemuslomakkeen voi myös noutaa Kelan toimipisteestä.

Liitä hakemukseen lääkärinlausunto C, joka ei saa olla vanhempi kuin 6 kuukautta. Jos sinulla ei ole lääkärinlausunto C:tä, tai se on yli 6 kk vanha, käy lääkärissä pyytämässä lausunto.

Hakemuksen oikean postitusosoitteen löydät täältä http://www.kela.fi/postiosoitteet

Alle 16-vuotiaan vammaistuki on porrastettu kolmeen tasoon.

*Perusvammaistuki on 92,14 e/kk. Sitä voi saada, jos lapsen vammasta tai sairaudesta aiheutuva hoidontarve on viikoittaista.

* Korotettu vammaistuki on 215 e/kk. Sitä voi saada, jos lapsen vammasta tai sairaudesta aiheutuva hoidontarve on vaativaa tai päivittäin aikaa vievää.

* Ylin vammaistuki on 416,91 e/kk. Sitä voi saada, jos lapsen vammasta tai sairaudesta aiheutuva hoito on ympärivuorokautista.

Kun lapsi täyttää 16 vuotta, oikeus alle 16-vuotiaan vammaistukeen päättyy. Sen jälkeen voi hakea nuorelle ja aikuiselle tarkoitettua vammaistukea. Lisäksi 16 vuotta täyttäneelle voi hakea nuoren kuntoutusrahaa http://www.kela.fi/kuntoutusraha.

Kelan vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu

Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu uudistui vuoden 2018 alussa.

Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu edistää kuulovammaisen, kuulonäkövammaisen tai puhevammaisen henkilön mahdollisuuksia toimia yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Tulkkauspalvelu on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee vammansa vuoksi tulkkausta.

Tulkkausta saa suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Sitä saa myös suomalaisella tai suomenruotsalaisella viittomakielellä.

Kuulo- tai puhevammaisella henkilöllä on oikeus saada tulkkausta 180 tuntia vuodessa ja kuulonäkövammaisella henkilöllä 360 tuntia vuodessa. Jos tarvitset enemmän tulkkausta, voit hakea lisätunteja.

Tulkkauspalvelua voi käyttää

*työssä käymiseen

*opiskeluun perusopintojen jälkeen

*asiointiin

*yhteiskunnalliseen osallistumiseen

*harrastamiseen tai virkistykseen.

Tulkkauspalvelun käyttö ei maksa mitään.

Katso lisää tuista ja niiden hakemisesta osoitteesta http://www.kela.fi/vammaistuet-pikaopas

Kela kokoaa ajankohtaisia uutisia tulkkauspalveluun liittyen osoitteeseen http://www.kela.fi/vammaisten-tulkkauspalvelu-ajankohtaista

Asiantuntijoiden haastattelut: Jukka Vuorio / KLVL ry

Tekstin faktatiedon lähde: www.kela.fi

Jutun linkkien toimivuus tarkistettu 28.3.2018

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Suomen Viittomakielen Tulkit ry:n puheenjohtaja Emilia Norppa.

(Juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden numerossa 3/2017)

Teksti Jukka Vuorio

Kuva Elina Penninkangas

Suomen Viittomakielen Tulkit ry:n puheenjohtaja Emilia Norppa kertoo Suomessa olevan noin 700 ammattitutkinnon suorittanutta tulkkia, joista tällä hetkellä tulkkina työskentelee 450 ammattilaista. Tulkkausala on varsin naisvaltainen, Norppa arvioi SVT:n noin 600 jäsenestä noin 20:n olevan miehiä.

”Osa tulkeista opiskelee itselleen uutta ammattia. Se on ollut viime vuosina kasvava trendi. Se ei johdu pelkästään tästä uusimmasta kilpailutuksesta, vaan 2000-luvulla olleista kilpailutuksista. Työehdot ovat huonontuneet koko ajan.”

Moni tulkeista kokee työehtojen muuttuneen niin paljon, että jotkut kokevat jo toimeentulonsa vaarantuneeksi.

”Kyselyssämme selvisi, että alle 30 prosenttia tulkeista ei ollut suunnitellut alan vaihtoa.”

Ongelmista huolimatta vuosittain valmistuu noin 40 uutta viittomakielen tulkkia. Emilia Norpan mielestä siinä on ainakin puolet liikaa.

”Kaksikymmentäkin tuntuu olevan tällä hetkellä liikaa. Onneksi määrää on hieman laskettu, ja esimerkiksi Humak ei tänä syksynä perusta Kuopioon uutta tulkkiluokkaa.”

Norppa sanoo kuitenkin, ettei tilanteesta voi syyttää oppilaitoksia.

”Oppilaitosten on vaikea tehdä muutoksia nopealla aikataululla, eikä tilanne tietenkään ole opiskelijoidenkaan syytä. Se nyt kuitenkin on selvää, että uusia opiskelijoita ei tulisi houkutella tulkkipulalla ja varmalla työpaikalla, kuten joskus menneisyydessä on tehty.”

Tulkki kohtaa työssään sekä aikuisia että lapsia.

”Lasta voi jännittää, tai voi olla, ettei hän muuten jaksa keskittyä tulkkaukseen. Kyse on kontaktin saamisesta.”

Maahanmuuton ja kansainvälistymisen lisääntyminen näkyy myös tulkkien työssä, etenkin pääkaupunkiseudulla. Nyt yleistyvä tilanteet, joissa suomalaisen viittomakielen osaaminen ei välttämättä riitä.

”Nykyään tulkit kohtaavat työssään entistä useammin muualta kuin Suomesta kotoisin olevia, kielettömiä asiakkaita. Näissä tilanteissa olisi eduksi kaksi tulkkia, joista toinen olisi kuuro, siis natiivi viittomakielen puhuja.”

Eri maiden viittomakielet poikkeavat toisistaan siinä missä eri maiden puhututkin kielet.

“Erilaisissa kulttuureissa eleissäkin on eroja, joten viittomissa on vielä suurempia eroja. Sama viittoma voi eri kielissä tarkoittaa aivan eri asioita. Väärinymmärrysten mahdollisuus on valitettavasti todella suuri.”

Kesällä 2017 kuuloalan järjestöjen keskuudessa kuohutti Kelan päätös kilpailuttaa järjestämänsä tulkkauspalvelut.

Kesäkuussa 2017 KLVL ry, Kuuloliitto ry, Kuurojen Liitto ry, Suomen Viittomakielen Tulkit ry, Kuurojen Palvelusäätiö sr, Suomen Kuurosokeat ry, Svenska Hörselförbundet rf ja Viittomakielialan Tulkkauspalvelun Tuottajat ry jättivät yhteisen vetoomuksen Kelan tulkkauspalveluiden kilpailuttamisen keskeyttämiseksi.

Vetoomuksessaan järjestöt toteavat tulkkauspalvelun tuottamista koskevan hankinnan olevan monin tavoin epäonnistunut. Mahdollisella neljän vuoden sopimuskaudella nähdään yhteiskunnallisesti merkittävää vaikutusta kyseisten palveluiden laadun kehittymisen, palveluita tarjoavan ammattikunnan sekä kyseisiä palveluita hyödyntävien asiakkaiden kannalta.

Nykyisessä kilpailutuksessa markkinat lukitaan tietyille palveluntuottajille, jonka seurauksena monet muut saman ammattikunnan edustajat saattavat jäädä ilman oman alan töitä jopa neljäksi vuodeksi. Lisäksi sekä hankintalaki että laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta velvoittavat ottamaan huomioon käyttäjien erityistarpeet ja kuulemisen. Järjestöjen vetoomus toteaa olevan selvää, ettei palvelunkäyttäjien kuulemista ole otettu huomioon lain edellyttämällä tavalla.

”Järjestöt ovat olleet yhteydessä Kelaan sekä yhdessä että yksittäin. Kelan näkemyksen mukaan lähitulevaisuudessa tarvittaisiin useampi sata kokoaikaista tulkkia vähemmän kuin nykyään. Kelan laskelmat eivät voi olla realistisia.”

Suomen Viittomakielen Tulkit ry:n verkkosivuilta löydät lisätietoa yhdistyksen toiminnasta.

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Hanna Niutanen-Di Renzo ja Atpinya Bunserm.

Teksti Jukka Vuorio

Kuva Elina Penninkangas

(Juttu on ensimmäisen kerran ilmestynyt Nappi-lehden numerossa 3/2017)

Helsingin Valkealla talolla sijaitseva Kuurojen kansanopisto on viittomakielinen oppilaitos, jossa opiskelee kuuroja, huonokuuloisia ja kuulevia opiskelijoita useista eri maista.

Kuurojen kansanopisto on Suomen ainoa oppilaitos, joka tarjoaa maahanmuuttajille opetusta viittomakielellä. Koulun arki on varsin kansainvälistä ja koulupäivien aikana useat kulttuurit kohtaavat päivittäin.

Syksyllä 2017 alkoi maahanmuuttajakoulutus kuuroille. Koulutuksen tarkoitus on on edistää yleisiä kotoutumista ja jatko-opintokelpoisuutta parantavia taitoja. Koulun maahanmuuttajakoulutuksessa on yli 30 opiskelijaa.

Thaimaalainen Atpinya Bunserm opiskelee toista vuotta Kuurojen kansanopistossa. Hän käyttää sisäkorvaistutetta ja keskustelee suomalaisella viittomakielellä.

–Etenkin koulun ensimmäinen vuosi oli todella mukava. Minusta on mukavaa, että koulupäivien aikana voi kohdata erilaisia kulttuureista tulevia nuoria, Atpinya sanoo.

19-vuotias Atpinya osasi ennen Suomeen saapumistaan thaimaalaista viittomakieltä, ja on nyt opetellut suomalaista viittomakieltä niin hyvin, että se sujuu jo melko sujuvasti.

Opiskelijat ovat täysi-ikäisiä, ja ikähaarukka vaihtelee kahdeksantoista ja noin viidenkymmenen ikävuoden välillä. Koulutuksen kesto on opiskelijan taustasta ja osaamistasosta riippuen yleensä kahdesta kolmeen vuotta.

Koulupäivien aikana opiskellaan muun muassa tietokoneen käyttöä, suomalaista viittomakieltä ja työelämään liittyvää suomenkieltä. Erityisesti opiskelussa huomioidaan yleisesti työelämään, yhteiskuntaan ja arkitaitoihin liittyviä seikkoja.

–Monet maahanmuuttajalinjan opiskelijoista jatkavat opintojaan ammattikoulussa, muutamat etenevät suoraan työelämään, kertoo Kuurojen kansanopiston opettaja Hanna Niutanen-Di Renzo.

–Joskus osa on vain vuodenkin, ja pääsee sitten töihin.

Vaikka viralliset tahot kuten TE-toimistot, Kela ja muut virastot yrittävät kertoa Kuurojen kansanopistosta kuuroille maahanmuuttajille, Niutanen-Di Renzon mukaan parhaiten tietoa koulusta leviää niin sanotun puskaradion kautta, kun opiskelijat kertovat koulusta omille tutuilleen.

–Koulu tunnetaan vaihtelevasti. Helsingissä koulu tunnetaan hyvin, mutta muualla Suomessa ei vielä niin hyvin, Niutanen-Di Renzo sanoo.

Haastatteluhetkellä elokuun loppupuolella koulun syyslukukausi on ollut käynnissä noin viikon.

–Kesälomalla jotakin ensimmäisen kouluvuoden aikana opittua ehti vähän unohtua, mutta nyt kaikki palaa jälleen mieleen. Varsinaisen opiskelun lisäksi mukavaa on myös se, että täällä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa kavereita, Atpinya sanoo.

Kuluvana syksynä Kuurojen kansanopistolla on suomalaisten lisäksi opiskelijoita Lähi-Idästä, Aasian maista ja Afrikasta.

–Näiltä alueilta tulee suurin osa opiskelijoistamme. Jonkin verran on lisäksi myös Euroopasta, mutta ei monta. Suurin osa opiskelijoista on turvapaikanhakijoita tai pakolaisia, Niutanen-Di Renzo sanoo.

–Osa opiskelijoista on tullut muista syistä, kuten avioliiton tai muun syyn vuoksi.

Koska koulupäivien aikana niin useat kulttuurit kohtaavat, se aiheuttaa välillä myös yhteentörmäyksiä.

–Välillä joudutaan keskustelemaan siitä kuinka Suomessa toimitaan. Totuttelu vaatii aina vähän aikaa, Niutanen-Di Renzo kertoo.

Atpinya tuli Kuurojen kansanopistolle opiskelemaan, koska haluaa tulevaisuudessa työllistyä ravintola-alalle.

–Haluaisin työskennellä kokkina, mieluiten thaimaalaisen ruuan parissa. Myös tietokoneet kiinnostavat minua. Joka tapauksessa haluaisin tehdä työtä ravintolassa.

Kuurojen kansanopisto

*Sijaitsee Valkeassa talossa Helsingin Pohjois-Haagassa.

*Koulu on viittomakielinen ja monikulttuurinen ja siksi ainutlaatuinen.

*Koulu juhlii tänä vuonna 30. toimintavuottaan. Juhlat ja niihin liittyvät tapahtumat järjestetään Valkeassa talossa 2.-3. marraskuuta.

*Koulun opintolinjoja ovat viittomakielen linja, täydennyskoulutus viittomakielisille, maahanmuuttajakoulutus kuuroille sekä intensiivikurssit.

*Viittomakielen linjalla opiskelee kuulevia opiskelijoita, jotka haluavat oppia viittomakieltä.

*Koulutuslinjat ovat maksullisia. Opintoihin voi hakea Kelan opintotukea, ammatillista kuntoutusta tai opintoseteliavustusta.

*Kuurojen kansanopistossa on myös asuntola, jossa on mahdollista majoittua 1-3 hengen huoneissa.

www.kuurojenliitto.fi/fi/kuurojenkansanopisto

www.facebook.com/kuurojenkansanopisto

www.twitter.com/KKO_opisto

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Eduskunnan viittomakielten verkoston puheenjohtaja, Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja Mikaela Nylander puhuu yli kolmentoista vuoden kansanedustajakokemuksella kaikkien lasten yhtäläisten oikeuksien puolesta.

Teksti Jukka Vuorio

(Juttu on julkaistu Nappi-lehden numerossa 2/2016)

Keväisenä arkipäivänä Mikaela Nylander ottaa Nappi-lehden vastaan eduskunnan lisärakennuksen kahvilassa. Kansanedustajat viettävät nyt ison osan ajastaan lisärakennuksen tiloissa, sillä päärakennus on pitkään kestävässä remontissa.

Eduskunnan uudelleenrakennus ja remontointi eivät kuitenkaan estä työskentelyä, ja Nylanderin ajatuksissa ovatkin ajankohtaiset politiikan suuret linjat.

Nyt kokeneen kansanedustajan mielessä on, kuinka suomalaiseen yhteiskuntaan saadaan integroitua ne ihmiset, jotka tulevat tänne hakemaan apua.

–Maahanmuutto on koko ajan tosi iso asia. Ja työllisyyteen ja koulutukseen liittyvät linjaukset ovat myös todella tärkeitä. Kun eduskuntaryhmä kokoontuu, niin nämä asiat ovat sellaisia, joista eniten puhumme.

Koko maata etenkin netissä puhuttavan maahanmuuton lisäksi Nylander pohtii ja käsittelee valiokuntatyön kautta jatkuvasti myös varhaiskasvatuksen asioita. Päivähoidon valtakunnallinen laatu ja toiminnan puitteet määräytyvät pitkälti sivistysvaltiokunnan työssä.

–Istun sivistysvaliokunnassa, joten kaikki kysymykset, jotka liittyvät koulutukseen, kulttuuriin ja nuorisoon tulevat käsittelyyn sinne. Tähän kuuluvat myös varhaiskasvatuksen asiat. Ja ne ovat puhuttaneet paljon, sillä juuri tällä hetkellä käsitellään esimerkiksi asiakasmaksulakia, jossa nyt ehdotetaan, että kunta voisi periä isompaa maksua varhaiskasvatuksesta.

Jotta poliitikot voisivat vaikuttaa asioihin, he tarvitsevat usein konkreettisia tutkimuksia, joiden tuloksiin vedota. Se on uskottavaa sekä poliitikon itsensä että edistettävän asian kannalta. Siksi Nylander pitää tärkeänä, että viime vuosina on valmistunut opetukseen liittyviä tutkimuksia.

–On aivan loistavaa, että on tehty tutkimuksia, muistaakseni vuonna 2014 opetushallituksen tutkimus koululaisista ja siitä, minkälaista tukea he tarvitsevat. Ja nyt Karvi (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus) teki tutkimuksen siitä miten kielelliset ja sosiaaliset oikeudet toteutuvat opetussuunnitelmassa. Tutkimusten ansiosta me tiedämme, että tilanne ei ole hyvä. Monien lasten kohdalla tilanne ei ole edes tyydyttävällä tasolla. Jos viranomaiset itse toteavat, että varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja päiväkodeissa on puutteita, niin asialle on saatava tehtyä jotakin.

Heikentääkö hallitus päiväkotejakin?

Kuluvalla hallituskaudella Suomessa on totuteltu lähes kaikkia aloja ja sektoreita koskeneisiin leikkauksiin. Höylä on osunut myös sosiaali- ja terveyspuolelle ja etenkin opetukseen. Voidaanko päiväkodeiltakin lähitulevaisuudessa leikata?

–Tälläkin hetkellä sitä tapahtuu. Hallitus mahdollisti, että voidaan suurentaa ryhmäkokoja. Se ei ole suora leikkaus, mutta on selvä heikennys laatuun. Kun näitä heikennyksiä tehdään, ne aina eniten kärsivät ne lapset, jotka tarvitsevat eniten tukea. Ja jos asiakasmaksuja nyt korotetaan, niin se tuo kunnille lisää tuloja, mutta on käänteisesti pois lasten vanhemmilta. Minusta oli myös väärin, että hallitus avasi kunnille mahdollisuuden kajota subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, eli että lapsi saisi vain 20 tuntia viikossa päivähoitoa. Koko ajan tehdään monenlaisia heikennyksiä.

Nylander on kotoisin Porvoosta ja on Porvoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Hänen tietoonsa ei ole kantautunut akuutteja ongelmia Porvoon kuulovammaisten lasten päiväkotipaikkojen suhteen. Yhteyksiä Porvoon kuuroihin hän pitää säännöllisesti tapaamalla alueen kuuroja aikuisia.

–Porvoon tilanne kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten osalta ei ole parempi eikä huonompi kuin muissa Suomen kunnissa. En tunne erityisen hyvin Porvoon päiväkotien tilannetta, mutta voisin kuvitella, että ei siellä olla sen edistyksellisempiä kuin muissakaan kunnissa. Toisaalta en ole kuullut myöskään mistään akuutista tilanteesta Porvoossa. Tapaan säännöllisesti viittomakielisiä porvoolaisia aikuisia ja heidän kanssaan puhumme kyllä monenlaisista asioista, kuten esimerkiksi pulmat terveyskeskuksen ajanvarauksen kanssa.

Vuodesta 2003 saakka kansanedustajana toiminut Nylander kertoo, että kuulovammaisten lasten vanhempien yhteydenotot ovat selvästi lisääntyneet kevään 2014 jälkeen, jolloin Eduskunnan viittomakielten verkosto perustettiin.

–Viittomakielten verkoston myötä yhteydenottojen määrä on lisääntynyt huomattavasti. Moni on huolestunut esimerkiksi viittomakielestä äidinkielen asemassa ja viittomakielen opetuksen vähyydestä. Yleisesti koulunkäynnistä kysytään ja kerrotaan paljon, samoin oppimateriaalien puutteellisuutta arvostellaan. Ja ymmärrän nämä huolet hyvin. Minulle tulevissa yhteydenotoissa ollaan muuten harvoin huolissaan sosiaali- ja terveyspuolesta, vaan kyllä ne usein liittyvät juuri opetukseen ja sen puutteisiin.

Ylelle enemmän viittomakielistä ohjelmaa

Myös Yleisradion hallintoneuvoston jäsenenä istuva Nylander on tyytyväinen siitä, että Ylen viittomakielisten ohjelmien näkyvyys etenkin lastenohjelmien osalta on pienessä nousussa. Esimerkiksi Pikku Kakkonen on aloittanut tarjoamaan ohjelmia myös viitottuna. Lisäksi haluttaisiin edelleen kehitystä Ylen viittomakieliseen uutis- ja ajankohtaistoimintaan.

–Se on äärimmäisen tärkeätä. Yle on määrätietoisesti kehittänyt viitotun ohjelman määrää. Ja sitä on kehitettävä vielä edelleen. Kulttuuritarjonta on osa viittomakielisen identiteettiä ja ehdottoman tärkeätä.

Nylanderin puheenjohtamassa Eduskunnan viittomakielten verkostossa on jäseniä kaikista puolueista, niin hallituksesta kuin oppositiostakin. Vaikka osapuolet ovat monessa asiassa napit vastakkain, Nylanderin mukaan hallituksen ja opposition välistä tavallista vastakkainasettelua ei kuitenkaan verkoston työssä tule esiin.

–Todella harvoin on mitään kiistelyn suuntaista, ei oikeastaan ollenkaan. Kuurojen liitto on aina läsnä, kun meillä on kokouksia. Olemme täysin riippuvaisia heidän asiantuntemuksestaan. Verkostomme yrittää yhdessä Kuurojen liiton kanssa ajaa asioita. Esimerkiksi keväällä tapasimme peruspalveluministeri Juha Rehulan, ja puhuimme sote-uudistuksesta ja miten viittomakielisten oikeudet huomioidaan siinä. Nyt viittomakielen kannalta tärkeitä ovat juuri sote-uudistus ja Ylen tulevaisuutta pohtiva työryhmä.

Nylanderin kolmentoista kansanedustajavuoden aikana kuulovammaisten asiat ovat Suomessa kehittyneet. Kansanedustajan näkemyksen mukaan kuulovammaisten asiat ovat läsnä politiikassa huomattavasti paremmalla tasolla kuin esimerkiksi reilut kymmenen vuotta sitten.

–Nyt asioista puhutaan ja asiat otetaan vakavasti. Oikeuksien toteutumisesta ja oppimateriaalien kehittämistä keskustellaan. Tässä auttoi myös edellisellä hallituskaudella säädetty viittomakielilaki. Ja nyt puhutaan jo, että kuinka nämä asiat huomioidaan sote-uudistuksessa. Yleisesti ottaen asenteet ovat menossa hyvään suuntaan.

Nylander on rkp:n eli Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja. Hänen mukaansa rkp tuntee tietynlaista sielujen sympatiaa viittomakielisiä kohtaan, koska kummatkin ovat kielivähemmistöjä.

–Me ymmärrämme mitä tarkoittaa olla kielivähemmistö. On järkyttävää, kun kielellisiä oikeuksia ei huomioida. Ruotsinkielisen vähemmistöjen edustajana tiedän, kuinka tärkeää vahva äidinkieli on. Koen, että on helppo samaistua siihen asemaan ja tunteeseen, missä monet viittomakieliset varmasti ovat.

Tämän lehden ilmestyessä kansanedustajien kesäloma on juuri alkamassa. Kesälomallaan kiireinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja aikoo keskittyä perheensä parissa olemiseen.

”Toivon, että saan olla perheeni kanssa saaristossa koko heinäkuun. Nautin eniten siitä, että kalenteri on tyhjä ja lasten ja perheen kanssa on vain vapaata yhdessäoloa.”

Mikaela Nylander

*s. 27.3.1970 Porvoo

*RKP:n kansanedustajana vuodesta 2003

*Eduskunnan viittomakielten verkoston puheenjohtaja

*Sivistysvaliokunnan jäsen

*Ylen hallintoneuvoston jäsen

*Porvoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Eduskunnan viittomakielten verkosto

*Perustettiin toukokuussa 2014

*Jäseniä kaikista eduskuntapuolueista

*Työskentelee tiiviissä yhteistyössä Kuurojen Liiton kanssa

*Tarkoituksena on lisätä tietoa viittomakielistä ja niiden käytöstä, parantaa viittomakieltä käyttävien asemaa yhteiskunnassa sekä edistää viittomakieliä koskevaa lainsäädäntöä ja välittää tätä koskevaa tietoa.

Nylanderin kirjallinen kysymys viittomakielestä opetus- ja kulttuuriministeriöön

Mikaela Nylander jätti toukokuussa 2016 opetus- ja kulttuuriministeriöön kirjallisen kysymyksen viittomakielestä.

Kysymys kuuluu kokonaisuudessaan näin:

Miten ministeriö aikoo varmistaa, että viittomakieliset oppilaat saavat tarvittavan opetuksen ja millaisia panostuksia tullaan tekemään opetuksen kehittämiseksi viittomakielen ja kirjallisuuden oppimäärässä perusopetuksessa ja siten varmistamaan viittomakielisten riittävä oman kielensä osaaminen?

Kysymys perusteluineen ja viittauksineen löytyy kokonaan osoitteesta https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KK_260+2016.pdf

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Teksti Jukka Vuorio

Kuvitus Elina Penninkangas

(Juttu on julkaistu Napin numerossa 2/2016)

Kun lapsi aloittaa päiväkodin, tarvitaan linkkihenkilöä eri tahojen välille. Juuri sellainen on kuntoutusohjaaja. Hän välittää tietoa sekä ohjaa, opastaa ja konsultoi esimerkiksi perhettä, sairaalaa, koulua, päiväkotia ja kuntaa ja ymmärtää eri tahojen näkökulmat.

Oulun yliopistollisen sairaalan kuntoutusohjaaja Anneli Spets vastaa puhelimeen työpaikallaan. Hän kertoo mielellään työstään ja näkemyksistään alle kouluikäisten kuulovammaisten lasten kuntoutusohjaajana.

–Kuntoutusohjaustyö on ihmissuhdetyötä, jossa on monta ulottuvuutta. Kuntoutusohjaajan rooli on monipuolinen. Työsuhde kestää perheen kanssa usein vuosien ajan ja lasta ja perhettä näiden vuosien aikana tavataan useita kertoja. Tapaamiset sijoittuvat sairaalaan ja perheiden koteihin ja erilaisiin palavereihin, kuten päivähoitopalavereihin. Tapaamisia on myös esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa, kuten sairaalaan järjestämillä ensitietopäivillä. Lisäksi nähdään kursseilla, joten monipuolisuutta todella on.

Lapsen meneminen päiväkotiin on todella tärkeä nivelvaihe.

–Siinä vaiheessa ohjaus ja neuvonta ovat suuressa roolissa. Esimerkiksi lapsen kuulokäyrä avataan päivähoidon henkilöstölle, sehän on todella tärkeää, että henkilökunta ymmärtää kuulonaleneman vaikeusasteen.

Henkilökunnan pitää myös olla selvillä siitä, mitä lapsi kuulee esimerkiksi ilman kuulokojeita ja kuinka paljon kuulokojeella saatu kuulo auttaa.

–Kuulokojeiden lisäksi voi tietenkin olla myös monenlaisia muita apuvälineitä, kuntoutusohjaaja antaa niiden käyttöön neuvoja ja vinkkejä. Tilojen akustiikkaa ja lapselle suotuisia istumapaikkoja käydään myös läpi. Monia asioita käydään läpi ihan kirjaimellisesti kädestä pitäen.

Vanhempia saattavat askarruttaa tai jopa huolettaa monenlaiset aiheet, kun oma lapsi on aloittamassa päiväkodin. Spetsin mukaan huolenaiheet ovat vanhemmilla hyvin yhteneväisiä.

–Mietitään, että pärjääkö lapsi ryhmässä. Aiheutuuko heikentyneestä kuulosta ongelmia? Entä oppiiko lapsi yhtä lailla kuulevien kaverien kanssa? Sosiaalinen kehitys on myös monella mielessä, eli onnistuvatko leikit ja kaverisuhteet? Kiusataanko kuuloviasta tai kuulokojeiden käytöstä?

Lasten vanhemmat eivät kuitenkaan ole ainoita, joita päiväkodin aloittaminen mietityttää. Päiväkotien henkilökunta on myös uuden asian parissa jokaisen lapsen kohdalla.

–Hekin miettivät lapsen pärjäämistä ryhmässä, että miten lapsi kuulonvaraisesti siellä pärjää. Samoin pohdinnan aiheena on oma tietotaito, että onko se varmasti riittävällä tasolla, että voi auttaa lasta siinä ryhmässä. Lisäksi mietitään ihan tämmöistä perustason asiaa, että osataanko laittaa laite korvaan ja esimerkiksi vaihtaa siihen paristot. Koulutusta ja kuntoutusohjaajan käyntejä on toki saatavilla ja mielessä kannattaa myös pitää, että vanhemmathan ne ovat parhaat asiantuntijat lapsestaan kertomaan.

Valtaosa lapsista on päiväkotiryhmässä ainoana kuulovammaisena.

–Toisten kuulovammaisten, esimerkiksi kuulokojeita käyttävien tapaaminen on vertaiskokemuksen kannalta tärkeää ja suotavaa, mutta näitä tapaamisia voi tietysti järjestää muulloinkin kun päiväkodissa. Lasten vertaistapaamisiin eli niin sanottujen kuulokavereiden tapaamiseen hyvä paikka ovat esimerkiksi KLVL ry:n paikallisyhdistysten ja muiden alan järjestöjen järjestämät tapaamiset, tempaukset, retket ja leirit.

Suomen 313 kuntaa ovat keskenään hyvin erikokoisia ja muutenkin toisistaan poikkeavia palveluiden saatavuuden suhteen. Vaikuttavatko alueelliset erot päiväkotien laatuun?

–Eroja voi olla jonkin verran, mutta lapsen lakisääteiset oikeudet toteutuvat varmasti kaikissa kunnissa, vaikka resurssit ovat toisinaan hyvinkin niukkoja. Ainakin oma kokemukseni näiden työvuosien ajalta on se, että asiat pyritään järjestämään joka paikassa parhain päin.

Lapsiryhmän aikaansaama melu ja häly voi nousta varsin kakofoniseksi. Silloin normaalikuuloisella aikuisellakin on vaikeuksia kuulemisen kanssa, kuulovammainen lapsi puolestaan joutuu pinnistelemään aivan äärirajoilla.

–Onhan se iso ongelma, häly vaikuttaa meihin kaikkiin ja erityisesti silloin jos on kuulemisen pulmia. Isojen ryhmien häly lisää väärinkuulemisen riskiä ja keskittyminen vaikeutuu. Ja kun joutuu pinnistelemään kuulemisen kanssa, väsyy helpommin. Onneksi päiväkodissa on myös rauhallisia hetkiä.

Spetsin mukaan kuulovammaista lasta ja melun määrää huomioidaan yleensä päiväkotiryhmässä hyvin.

–Ryhmäjakoihin onneksi kiinnitetään huomiota ja toiminnassa tavoitellaan rauhallista toimintamallia. Kuulovammaiselle lapselle järjestetään optimaallista akustiikkaa ja istumapaikkaa. Selkopuhe ja toistot auttavat myös, ja mikä tärkeintä, varmistetaan, että lapsi on kuullut ja ymmärtänyt ohjeet. Lapsen auttamisessa voidaan tehdä itseasiassa aika paljon.

Päivähoitomuoto on aina perheen valinta ja sitä kunnioitetaan.

–Vaihtoehtoja on, ja perhe valitsee niistä sen perheelle ja lapselle sopivimman. Sanoisin, että pienet lapset hyötyvät pienistä kodinomaisista hoitoympäristöistä. Iän myötä kaverisuhteiden ja sosiaalisen ympäristön merkitys korostuu. Eli jo ennen esiopetusvuottakin on ihan hyvä miettiä vähän isompaan ryhmään tai päiväkotiryhmään menemistä. Niissä saa ennen esiopetuksen ja koulun aloittamista kokemuksia isommassa ryhmästä toimimisesta.

Lapsen kulkeminen kodin ja päiväkodin välillä aiheuttaa omat mietintänsä. Useimmiten kuljettaminen kuuluu vanhempien arkirutiineihin, mutta osa lapsista kulkee päiväkotiin muilla tavoin.

–Normaalisti vanhemmat kuljettavat lapsen päiväkotiin. Mutta jos kuljetusta tarvitaan, niin kunta järjestää päivähoitokuljetuksen. Se voi olla taksi tai pikkubussi, joka kokoaa matkan varrelta useampia lapsia. Lapsi saatetaan kyytiin kädestä käteen, eli aikuinen saattaa hänet autoon ja toisessa päässä aikuinen ottaa hänet vastaan taksinkuljettajan huomasta. Useimmat lapset sopeutuvat kuljetuksiin nopeasti ja heidän mielestään kuljetus nivoutuu päiväkotipäivään ihan luontevasti.

Vaikka kuntoutusohjaaja käy päiväkodissa puhumassa esimerkiksi kuuloapuvälineistä, hän ei todennäköisesti ole paikalla juuri sinä päivänä, kun lapsi aloittaa päiväkodin. Siksikin alkuohjaus on tiukasti vanhempien vastuulla.

–Rohkaisisin vanhempia kertomaan lapsestaan päiväkodin henkilökunnalle mahdollisimman tarkasti. Ensimmäisinä päivinä on hyvä varata aikaa sille, että kerrotaan kuuloapuvälineistä ja niiden toiminnasta. Mutta ei puhuta henkilökunnan kanssa pelkästään kuuloasioista, vaan lapsen tavoista, tottumuksista, luonteesta, temperamentista, leikeistä ja kaikista arkeen liittyvistä asioista, kuten omatoimisuustaidoista. Ja tietenkin jos lapsella on sairauksia tai lääkityksiä, niin niistä on hyvin tärkeää kertoa. Ja itsestään selvää on kertoa ruokavaliot, allergiat ja muut vastaavat asiat.

Keskustelun ja kommunikaation merkitystä Spets painottaa muutenkin.

–Yhteistyö, kommunikaatio ja luottamus ovat ne oleellisimmat asiat. Kun ne toimivat kodin ja päiväkodin ja muiden tahojen välillä, kaikki muu tulee siinä samassa. Silloin ollaan turvallisella mielellä puolin ja toisin.

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »

Deafmetal koristelee kuulokojeet

Kategoria: Nappi-lehti