Rakkaudesta keilailuun

Keilailu on viittomakielisen kuuron Krista Paloposken elämäntapa.

Lietolainen Krista Paloposki, 27, on harrastanut keilaamista jo viisitoista vuotta. Tosin on vaikea sanoa, missä tarkkaan ottaen kulkee harrastamisen ja elämäntavan ero, sillä viittomakielisen kuuron Kristan elämä limittyy keilaamisen kanssa hyvin kokonaisvaltaisesti.

– Lapsena minulla oli tukihenkilönä kuuro nainen, joka harrasti keilailua. Taisin olla 12-vuotias, kun hän vei minut Kupittaan keilahallille. Silloin koetin keilaamista, ja huomasin, että se on tosi kiinnostava laji. Ryhdyin käymään hallilla hänen kanssaan, ja siitä se lähti.

Aivan alussa Krista mietti, onko laji kovin vaikea ja uskaltaako hän edes yrittää sitä.

– Kokeiltuani kuitenkin totesin heti, että se on täydellisesti oma lajini. Ja kun harjoittelee paljon, tulee tosi hyvä fiilis. Olen kokeillut muitakin lajeja kuten koripalloa ja taitoluistelua, mutta en halunnut jäädä niiden pariin.

Kristan mukaan keilailu tuntui heti alusta saakka suorastaan sydämen asialta.

– Aloittaessani tuntui kuin jotain olisi loksahtanut paikalleen. Voisin kuvitella, että keilaan vielä 80-vuotiaana.

Krista kertoo, että laji sopii kaikenikäisille ja harrastajien skaala on hyvin laaja. Keilaaminen on kova laji, mutta ei silti vaadi fyysistä kuntoa aivan samalla lailla kuin esimerkiksi jääkiekko.

Edistyneelle keilaajalle onnistunut keilapallon valinta on tärkeää.

Nyt laji on edelleen tiiviisti mukana Kristan elämässä. Kristan perhe on aina ollut mukana harrastuksessa, ja esimerkiksi Kristan isä on vuosien ajan kuljettanut Kristaa kilpailuihin autolla niin kotimaassa kuin joskus ulkomaillekin.

– Perheeseeni kuuluvat kaksostyttöni, poikaystävä sekä omat vanhempani ja kolme sisarustani. Omien lapsieni kanssa en ole vielä koettanut keilailua, pitäisi joku päivä yrittää. He ovat tosi liikunnallisia, joten luulen, että he voisivat tykätä lajista.

– Nyt esimerkiksi pikkuveljeni on kiinnostunut keilailusta, ja olen yrittänyt kannustaa häntä. Tulevaisuudessa koetan ottaa häntä mukaan omiinkin harjoituksiin. Mukavaa, että hän on ottaa minusta mallia.

Kristan äiti Sari ja sisko Petra tunnetaan KLVL:n parissa esimerkiksi kansainvälisessä Fepeda-verkostossa tekemästään työstä.

Krista keilasi aiemmin kuurojen keilaseura Valppaassa, mutta vaihtoi jokin aika sitten kuulevien keilaseura TuUL:n jäseneksi. Hän harjoittelee edelleen Kupittaan keilahallilla, eli paikassa, josta kaikki alkoi 15 vuotta sitten.

– Kun olin pieni, kehityin tosi nopeasti. Olin 17-vuotiaana ensimmäistä kertaa mukana kuurojen maajoukkueessa, jolloin matkustimme Taiwaniin kuurojen olympialaisiin. Vaikka pelit eivät menneet kauhean hyvin, oli kisamatka kuitenkin mahtava kokemus.

Välillä maajoukkuetoimintaan tuli taukoja raskauden ja lasten syntymän johdosta. Kuurojen maajoukkueessa on useita jäseniä, mutta ulkomaille suuntautuville kisareissuille mukaan pääsee yleensä vain muutamia keilaajia.

– Elokuussa olin maajoukkueen matkassa jälleen Taiwanissa kisailemassa samassa paikassa kuin kymmenen vuotta sitten, tällä kertaa kyseessä oli kuurojen MM-kisat.

Koulunkäynnin ohjaajaksi vuonna 2016 valmistunut Krista työskentelee kouluohjaajana Hannunniitun koulussa Turussa. Koulu tunnettiin aiemmin C.O. Malmin kouluna ja Turun kuurojen kouluna, jossa Krista itsekin kävi peruskoulun.

Työn, perheen ja harrastuksen yhdistäminen on aina haastavaa. Töiden jälkeen Kristalla on tavallista lapsiperhearkea, eli ruuanlaittoa lapsille ja heidän viemistään harrastuksiin.

Myös Krista joutuu miettimään tarkkaan ja aikatauluttamaan menojaan löytääkseen aikaa keilaamiselle.

– Onneksi minulla on tosi hyvä tukiverkosto. Esimerkiksi vanhempani hoitavat mielellään lapsiani, että pääsen treenaamaan. Yritän päästä noin 1-3 kertaa viikossa harjoittelemaan, ja siihen vielä tietysti kilpailut päälle. Erilaisia kilpailuja, sekä paikallisia että valtakunnallisia, olisi tarjolla aika paljon, mutta voin itse päättää, mihin niistä osallistun. Käyn sekä kuurojen että kuulevien kisoissa.

Keilailu on liikunnan lisäksi myös erittäin sosiaalinen harrastus. Krista kertoo saaneensa keilailun kautta paljon hyviä kavereita.

– Olen tutustunut moniin kuuleviin ihmisiin ja sulautunut kuulevien maailmaan. Olen vieläkin yhteyksissä niihin kuuleviin, joiden kanssa olen keilannut monta vuotta sitten. Pystymme kommunikoimaan hyvin, vaikka paikalla ei olisikaan tulkkia. Kännykkää voi käyttää apuna kommunikaatiossa monin tavoin.

Palkintojen lisäksi Krista on saanut keilailusta kavereita ja elämänkokemusta.

Lajin pariin pääsee helposti, alussa omia varusteita tai palloja ei tarvita, vaan kaiken voi vuokrata keilahallista. Aivan alkuun riittävät hallin vuokrakengät ja -pallo.

Jos laji alkaa tosissaan kiinnostaa, hankkii harrastaja tosin monenlaista asiaankuuluvaa varustetta.

Niihin kuuluvat esimerkiksi keilakassi, kilpailuvaatteet, omat pallot, erilaisia teippejä sormia varten, pallojen peukalotapit ja osalla myös rannetuki, eli onhan niitä loppujen lopuksi monenlaisia. Kilpatasolla ei yleensä pidetä myöskään monta vuotta samoja palloja, itsekin vaihtelen palloja. Keilahalleilla työskentelevät ihmiset ovat yleensä parhaita asiantuntijoita kertomaan, että minkälainen pallo kenellekin sopii.

Krista kannustaa kaikkia ja kaikenikäisiä Napin lukijoita keilaamisen pariin.

– Rohkeasti vain kokeilemaan, laji on tosi kiva. Etukäteen ei kannata jännittää, ja yleensä pian huomaa, ettei se olekaan niin vaikeaa. Suosittelen keilaamista lämpimästi kaikille

Keilailu

  • Suosituimmassa keilailumuodossa keiloja on kymmenen kappaletta ja ne sijaitsevat 18,3 metrin mittaisen keilaradan päässä, symmetrisessä kolmiossa keilapöydällä.
  • Kullakin pelaajalla on kaksi heittoyritystä kaataa keilapatteri keilapallolla. Tarkoitus on oikeakätisellä keilaajalla osua hieman kärkikeilan oikealle puolelle niin sanottuun taskuun, jonka muodostavat keilat yksi ja kolme. Vasenkätisellä vastaavat keilat ovat yksi ja kaksi.
  • Mikäli ensimmäisellä yrityksellä pelaaja kaataa kaikki kymmenen keilaa, hän tekee kaadon.
  • Maksimipistemäärä kymmenen keilan keilailussa on 300 pistettä, joka voidaan saavuttaa heittämällä 12 kaatoa yhteen sarjaan.

Teksti Jukka Vuorio | Kuvat Elina Penninkangas. Tämä juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden numerossa 3/2019.

(Tämä teksti on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden 2/2018 pääkirjoituksena)

 

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Kuva: Valokuvaamo Lehtinen

Lapsi on aina lapsi

Teksti Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

 

Kun tapaan lapsia, en tapaa vammaisia, maahanmuuttaja, koululaisia, päiväkotilaisia – tapaan alleviivatusti lapsia.

Tämän ymmärtäminen on tärkeää, jotta tulemme aikuisina ajatelleeksi, että jokaisella lapsella on samat perustarpeet riippumatta mistään muusta hänen yksilöön liittyvästä piirteestä tai tekijästä. Muutoin me aikuiset antaudumme olettamiin: tämä lapsi on tuollainen, koska hän on tällainen. Teemme helposti omia päätelmiämme ihmisen tuntemisen sijaan.

Samaan aikaan annan arvoa tutkimukselle, joka nostaa erityiskysymyksiä tarkasteluun. Suomessa joka toinen vuosi tehtävä Kouluterveyskysely selvittää toimintarajoitteistenkin lasten ja nuorten hyvinvointia. Kouluterveyskyselyssä toimintarajoitteet liittyvät seuraaviin: näkeminen, kuuleminen ja liikkuminen sekä kognitiiviset tiedonkäsittelyyn liittyvät toiminnot (muistaminen, oppiminen ja keskittyminen). Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn aineistossa 8. ja 9. luokan oppilaista vaikeuksia kuulla on 1,5 prosentilla oppilaista.

Toimintarajoitteisilla lapsilla ja nuorilla on muita enemmän syrjinnän kokemuksia ja tyytyväisyys omaan elämään on heikompaa kuin muilla nuorilla. Toimintarajoitteisista 8. ja 9. luokan oppilaista ja toisen asteen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista elämäänsä tyytyväisiä oli noin puolet, kun muista nuorista tämä luku oli noin 80 prosenttia. Ero tyttöjen ja poikien välillä on voimakas tyttöjen heikomman hyvinvoinnin kokemuksen puolelle sekä toimintarajoitteisissa että kaikissa vastaajissa.

Toimintarajoitteiset lapset ja nuoret kokevat muita huomattavasti useammin syrjivää kiusaamista – todennäköisyys on lähes kolminkertainen. Kolmannes toimintarajoitteisista pojista (32 %) ja tytöistä (34 %) oli kohdannut syrjivää kiusaamista, muiden osalta pojista 15 ja tytöistä 17 prosenttia. ´

Lapsiasiavaltuutettuna joudun toteamaan, että olemme alkutaipaleella, jotta lasten ja nuorten kokemukset otetaan tosissaan. Tämä vaatii uutta ajattelua niin kodeilta, varhaiskasvatukselta ja perusopetukselta, toiseen asteen koulutukselta kuin lapsilta ja nuorilta itseltäänkin. Toivon, että lasten ja nuorten kanssa käydään aina läpi osana yhteisöllistä oppilas- ja opiskelijahuoltoa Kouluterveyskyselyn tuloksia. Meidän on ymmärrettävä syvällisemmin lasten ja nuorten aina yksilöllisiä kokemuksia, joissa on yleisempiäkin piirteitä ja ilmiöitä.

Lapsi on aina lapsi. Lapsella on oikeus kieleen ja kulttuuriin. Siksi toimintarajoitteisten lasten ja nuorten kokemuksia on kunnioitettava. Annettava niille tilaa ja arvoa, toimittava kielteisten kokemusten ja ilmiöiden poistamiseksi. Yhä enemmän yhteiskunnan on puolustettava lapsen monikielisyyttäkin – esimerkiksi viittomakieli ja sisäkorvaistute eivät saisi olla toisiaan pois sulkevia.

Yksi huomio vielä keskusteluista lasten ja nuorten kanssa. He tarvitsevat puolustajia, puolesta puhujia. Tämä vaatii herkkyyttä, sillä ylipuhujia he eivät tarvitse. Erityislasten sisarusten kuulemisessa viime vuonna nämä lapset kertoivat tilanteista, joissa vanhemmat puolustivat monissa tilanteissa vammaista sisarusta. Pyrkimys oli hyvä. Lapsista tilanne näytti kuitenkin siltä, että me vanhemmat saatoimme vain korostaa tiettyä erityisyyttä. Pidetään mielessä.

Lapsella on oikeus olla lapsi, ei tietyn erityisryhmän edustaja.

 

Lähde: Kanste, Outi; Sainio, Päivi; Halme, Nina; Nurmi-Koikkalainen, Päivi (2017): Toimintarajoitteisten nuorten hyvinvointi ja avun saaminen – Toteutuuko yhdenvertaisuus? Kouluterveyskyselyn tuloksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017.

 

Pelikulttuuri on osa nykyistä lapsuutta, sanoo pelikasvattaja.
Pelikulttuuri on osa nykyistä lapsuutta, sanoo pelikasvattaja.

Teksti Jukka Vuorio

Kuvitus Elina Penninkangas

Kuva Emilia Lounela

 

Pelikasvattaja Mikko Meriläinen puhuu pelaamisen puolesta ja haluaa vanhempien tutustuvan lastensa pelien maailmaan. Meriläisen mukaan pelit kuuluvat nyky-yhteiskunnassa lasten kulttuuriin.

 

Kasvatustieteilijä Mikko Meriläinen työskentelee parhaillaan tutkijana Tampereen yliopistolla. Samaan aikaan hän viimeistelee väitöskirjaa Helsingin yliopistoon, väitöskirjan aiheina ovat pelaaminen, pelihaitat ja pelikasvatus.

Koulutukseltaan Meriläinen on opettaja ja hän on työskennellyt myös Ehkäisevän päihdetyön Ehyt ry:llä pelihaittojen ehkäisytyössä.

Ehkä keskeisin kysymys lasten pelaamiseen liittyen on, täytyykö pelaamista ylipäätään rajoittaa. Meriläisen mukaan perheet, lapset, vanhemmat ja tilanteet ovat hyvin yksilöllisiä, ja yleistäminen on vaikeaa.

– Rajoittamisen tarpeellisuus riippuu monesta tekijästä. Jos vanhemmat katsovat rajoittamisen tarpeelliseksi, silloin voi rajoittaa. Jotkut lapsethan eivät pelaa muutenkaan kovin paljon, jolloin rajoittamisellekaan ei ole suurta tarvetta. Mutta mitä pienempiä lapsia ajatellaan, niin heidän pelien- ja mediankäyttöään ylipäätään on syytä pitää silmällä.

Nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa eletään tilanteessa, jossa lähes kaikki lapset ja nuoret enemmän tai vähemmän pelaavat. Onko lapsella siis jonkinlainen oikeus pelaamiseen, että hän pysyisi mukana siinä, mitä hänen ympärillään tapahtuu?

– Se on hyvä kysymys. Ehkä voisi sanoa, että jonkinlainen oikeus pelaamiseen on. Lapsella on oikeus elää omaa lapsuuttaan, eikä vanhempiensa lapsuutta tai vanhempiensa käsitystä siitä, minkälainen lapsuuden tulisi olla. Tämän päivän yhteiskuntaan ja lapsuuteen pelit ja digitaalinen media kuuluvat. Jos lapsi haluaa niitä käyttää, ja pelit eivät ole haitallisia tai vaarallisia, pitäisi vanhemmalla silloin olla hyvin voimakkaat perusteet pelien poisrajaamiselle.

Meriläinen muistuttaa, että lähtökohtaisesti pelit eivät ole lapsille haitallisia tai vaarallisia.

– Nimenomaan näin. Pelaaminen itsessään ei ole haitallista, mutta siihen voi liittyä haittapuolia. Eräs haitta esimerkiksi on, että jos pelien äärellä istuu kauan, niin istuminen ei tee fyysiselle terveydelle hyvää. Tai jos lapsi saa epäsopivasta pelistä painajaisia, sekin on tietenkin selkeä haitta.

– Pelaamisesta käytetään mediassa usein päihderinnastuksia, ja sitä kyllä karsastan. Ei pelaaminen kuitenkaan aiheuta sellaisia negatiivisia fyysisiä vaikutuksia, kuin mitä päihteet voivat aiheuttaa.

Meriläisen mukaan on tärkeää, että lapsilla on paljon muutakin tekemistä kuin pelien ja median kuluttaminen.

Pelaamisen rajoittaminen tuntiin päivässä tai tuntiin viikossa voi toimia joissain tapauksissa, mutta Meriläinen varoo tekemästä yleisluontoisia ohjeistuksia.

– Meillä on puhuttu pitkään kahden tunnin ruutuaikasuosituksesta, mutta viime vuosina asiantuntijat Suomessa ja maailmalla ovat siirtyneet siihen suuntaan, että puhutaan mieluummin tapauskohtaisuudesta kuin yleistyksistä. Kaikki lapset ovat kuitenkin erilaisia, ja myös pelit ovat keskenään hyvin erilaisia.

– Hyvin selkeät ohjeet olisivat tietysti helppoja vanhemmille, mutta mielestäni siinä tyydytään liian helposti vain tottelemaan ohjeita, eikä perehdytä asiaan.

Tietokonepelejä pelattiin runsaasti jo Meriläisen omassa lapsuudessa 1980-luvulla. Pelikasvattajan mukaan pelien haitoista on puhuttu periaatteessa yhtä kauan, kun pelaaminen on ollut yleistä.

– Sinänsä haitoista puhuminen tai peleistä huolestuminen ei ole mikään uusi ilmiö. Pelien väkivaltaisuudesta on puhuttu 1970-luvulta saakka. Kun videopelihallit olivat vielä suosittuja, kirjoiteltiin lehdissä huolestuneeseen sävyyn siitä, viettävätkö lapset niissä liikaa aikaa. Samalla on tietenkin totta, että pelaaminen on voimakkaasti kasvanut ja yleistynyt tällä vuosikymmenellä entisestään.

– Pelaaminen ei ole enää mikään marginaalijuttu, vaan erittäin yleistä. Samalla kulttuurinkäyttötavat ovat teknologisoituneet ja media digitalisoitunut. Älypuhelimien myötä pelata voi nyt missä tahansa.

Meriläinen on kiinnostunut tietokonepelien kehityksestä ja trendeistä, ja pelaa aktiivisesti edelleen.

– Oma pelihistoriani taisi alkaa viisivuotiaana, kun pelasin yhdessä isoveljieni kanssa. Siitä se on jatkunut tähän päivään saakka, eli 30 vuotta. Tietokonepelien lisäksi olen aina ollut kiinnostunut myös erilaisista roolipeleistä ja lautapeleistä.

Tietokonepeleissä on ikärajamerkintä, joka kertoo pelin sopivuudesta eri ikäryhmille. Joskus voi käydä niin, että peli olisi ikärajan mukaan lapselle sopiva, mutta syystä tai toisesta peli saattaa silti epäilyttää vanhempaa. Silloin vanhemman on syytä käyttää omaa harkintaa yli ikärajamerkinnän.

– Vanhemman kasvatusvastuu ja -valta ovat aina merkityksellisempiä kuin peleihin merkitty ikäraja. Kannattaa toki miettiä, että miksi peliä ei katsota sopivaksi. Jos peli on vaikka niin jännä, ettei lapsi uskalla sitä pelata, tai näkee pelin vuoksi painajaisia, on vanhemman tietenkin huolehdittava siitä, ettei peliä pelata.

Meriläisen mukaan Pokémon Go:n kaltaiset pelit, jotka edellyttävät käyttäjältään fyysistä liikuntaa, ovat mukavia sivuvaikutuksia, mutta eivät määrittele sitä, onko peli hyvä tai huono.

– Hyödyllisyys on eri asia kuin se, onko joku peli hyvä tai huono. Emmehän me arvioi esimerkiksi elokuviakaan sen perusteella, että opimmeko niistä jotakin uutta tietoa.

Mikko Meriläinen. (Kuva: Emilia Lounela)
Mikko Meriläinen. (Kuva: Emilia Lounela)

Jotkut pelit voivat lisätä myös sosiaalisen vuorovaikutuksen määrää.

– Itsekin pelasin jossain vaiheessa Pokémon Go:ta aika paljon. Läheisessä puistossa oli samaa peliä pelaavia 10-12-vuotiaita lapsia, joiden kanssa jäin puolisoni kanssa keskustelemaan pelin tapahtumista. Kun pelasin sitä peliä, puhuin niinä aikoina ventovieraille ihmisille enemmän kuin koskaan ennen. Se oli aika virkistävää, ei täällä Helsingin arjessa nyt kovin usein muuten tule puhuttua ihmisille, joita ei tunne.

Mikä sitten voisi olla hyvän pelin tunnusmerkki?

– Yksi tunnusmerkki hyvälle pelille on se, että lapsi tykkää pelistä. Lapsen oma mielipide kannattaa aina huomioida tarkasti. Kannattaa miettiä, että mitkä ovat ne kriteerit, jotka tekevät pelistä hyvän. Minun on todella vaikea antaa niitä kriteerejä, koska taas tullaan siihen, että lapset ja perheet ovat niin yksilöllisiä. Jonkun lapsen mielestä joku simppeli klikkailupeli voi olla maailman paras, mutta aikuisen mielestä typerä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi huono.

– Minecraftia on kehuttu valtavan paljon siitä, että se antaa mahdollisuuksia omatoimiseen rakenteluun ja suunnitteluun.

Varsinaiset opetuspelit ovat aina kärsineet siitä, että lapsia on usein vaikeampi saada pitkäaikaisesti kiinnostumaan niistä verrattuna muihin peleihin.

– Tämä on ikuinen haaste. Tietysti tässäkin asiassa kehitystä on tapahtunut, mutta edelleen moni opetuspeli kamppailee kiinnostavuuden kanssa. Lähtökohtaisesti pelaaminen on vapaaehtoista ja hauskuuteen pyrkivää, ja sitä on usein vaikea yhteensovittaa oppimisen kanssa. Opetuspelejä myös tehdään paljon pienemmillä budjetilla kuin kaupallisia pelejä. Toisaalta nykyään opetuspeleinä käytetään myös sellaisia pelejä, joita ei alkujaan ole siihen tarkoitettu.

Entä mitä pelikasvattajan mukaan pitäisi ajatella siitä, jos lapsi saa raivokohtauksen, jos peliaika tulee täyteen ja peliohjain otetaan pois tai laitteesta katkaistaan virta?

– Jos pelit ovat vanhemmille kovin vieraita, voi näitä tilanteita ja niihin johtaneita syitä olla vaikeampi tulkita. Toisaalta raivarit jossain määrin kuuluvat lapsuuteen, lapsihan voi hermostua kovasti mistä vain. Eihän lapsi hallitse tunteitaan siinä määrin kuin aikuiset. On toki niin, että jos lapsi on pelannut pitkän pätkän vaikka jotakin tiukkatunnelmaista räiskintäpeliä, on sen jälkeen vähän aikaa varmasti ylikierroksilla. Raivarit ovat varmasti vanhemmille epämiellyttävä tilanne, mutta eivät sinänsä välttämättä kovin ihmeellinen reaktio.

– Vaikka vanhempi hoitaisi kaikki pelikasvattajan vastuunsa täydellisesti, sekään ei vielä takaa, ettei pelaamisesta tulisi koskaan lapsen kanssa mitään konfliktia.

 

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Nappi-lehden numerossa 2/2018.

Suomen Viittomakielen Tulkit ry:n puheenjohtaja Emilia Norppa.

(Juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden numerossa 3/2017)

Teksti Jukka Vuorio

Kuva Elina Penninkangas

Suomen Viittomakielen Tulkit ry:n puheenjohtaja Emilia Norppa kertoo Suomessa olevan noin 700 ammattitutkinnon suorittanutta tulkkia, joista tällä hetkellä tulkkina työskentelee 450 ammattilaista. Tulkkausala on varsin naisvaltainen, Norppa arvioi SVT:n noin 600 jäsenestä noin 20:n olevan miehiä.

”Osa tulkeista opiskelee itselleen uutta ammattia. Se on ollut viime vuosina kasvava trendi. Se ei johdu pelkästään tästä uusimmasta kilpailutuksesta, vaan 2000-luvulla olleista kilpailutuksista. Työehdot ovat huonontuneet koko ajan.”

Moni tulkeista kokee työehtojen muuttuneen niin paljon, että jotkut kokevat jo toimeentulonsa vaarantuneeksi.

”Kyselyssämme selvisi, että alle 30 prosenttia tulkeista ei ollut suunnitellut alan vaihtoa.”

Ongelmista huolimatta vuosittain valmistuu noin 40 uutta viittomakielen tulkkia. Emilia Norpan mielestä siinä on ainakin puolet liikaa.

”Kaksikymmentäkin tuntuu olevan tällä hetkellä liikaa. Onneksi määrää on hieman laskettu, ja esimerkiksi Humak ei tänä syksynä perusta Kuopioon uutta tulkkiluokkaa.”

Norppa sanoo kuitenkin, ettei tilanteesta voi syyttää oppilaitoksia.

”Oppilaitosten on vaikea tehdä muutoksia nopealla aikataululla, eikä tilanne tietenkään ole opiskelijoidenkaan syytä. Se nyt kuitenkin on selvää, että uusia opiskelijoita ei tulisi houkutella tulkkipulalla ja varmalla työpaikalla, kuten joskus menneisyydessä on tehty.”

Tulkki kohtaa työssään sekä aikuisia että lapsia.

”Lasta voi jännittää, tai voi olla, ettei hän muuten jaksa keskittyä tulkkaukseen. Kyse on kontaktin saamisesta.”

 

Maahanmuuton ja kansainvälistymisen lisääntyminen näkyy myös tulkkien työssä, etenkin pääkaupunkiseudulla. Nyt yleistyvä tilanteet, joissa suomalaisen viittomakielen osaaminen ei välttämättä riitä.

”Nykyään tulkit kohtaavat työssään entistä useammin muualta kuin Suomesta kotoisin olevia, kielettömiä asiakkaita. Näissä tilanteissa olisi eduksi kaksi tulkkia, joista toinen olisi kuuro, siis natiivi viittomakielen puhuja.”

Eri maiden viittomakielet poikkeavat toisistaan siinä missä eri maiden puhututkin kielet.

“Erilaisissa kulttuureissa eleissäkin on eroja, joten viittomissa on vielä suurempia eroja. Sama viittoma voi eri kielissä tarkoittaa aivan eri asioita. Väärinymmärrysten mahdollisuus on valitettavasti todella suuri.”

 

Kesällä 2017 kuuloalan järjestöjen keskuudessa kuohutti Kelan päätös kilpailuttaa järjestämänsä tulkkauspalvelut.

Kesäkuussa 2017 KLVL ry, Kuuloliitto ry, Kuurojen Liitto ry, Suomen Viittomakielen Tulkit ry, Kuurojen Palvelusäätiö sr, Suomen Kuurosokeat ry, Svenska Hörselförbundet rf ja Viittomakielialan Tulkkauspalvelun Tuottajat ry jättivät yhteisen vetoomuksen Kelan tulkkauspalveluiden kilpailuttamisen keskeyttämiseksi.

Vetoomuksessaan järjestöt toteavat tulkkauspalvelun tuottamista koskevan hankinnan olevan monin tavoin epäonnistunut. Mahdollisella neljän vuoden sopimuskaudella nähdään yhteiskunnallisesti merkittävää vaikutusta kyseisten palveluiden laadun kehittymisen, palveluita tarjoavan ammattikunnan sekä kyseisiä palveluita hyödyntävien asiakkaiden kannalta.

Nykyisessä kilpailutuksessa markkinat lukitaan tietyille palveluntuottajille, jonka seurauksena monet muut saman ammattikunnan edustajat saattavat jäädä ilman oman alan töitä jopa neljäksi vuodeksi. Lisäksi sekä hankintalaki että laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta velvoittavat ottamaan huomioon käyttäjien erityistarpeet ja kuulemisen. Järjestöjen vetoomus toteaa olevan selvää, ettei palvelunkäyttäjien kuulemista ole otettu huomioon lain edellyttämällä tavalla.

”Järjestöt ovat olleet yhteydessä Kelaan sekä yhdessä että yksittäin. Kelan näkemyksen mukaan lähitulevaisuudessa tarvittaisiin useampi sata kokoaikaista tulkkia vähemmän kuin nykyään. Kelan laskelmat eivät voi olla realistisia.”

 

Suomen Viittomakielen Tulkit ry:n verkkosivuilta löydät lisätietoa yhdistyksen toiminnasta.

Hanna Niutanen-Di Renzo ja Atpinya Bunserm.

Teksti Jukka Vuorio

Kuva Elina Penninkangas

 

(Juttu on ensimmäisen kerran ilmestynyt Nappi-lehden numerossa 3/2017)

Helsingin Valkealla talolla sijaitseva Kuurojen kansanopisto on viittomakielinen oppilaitos, jossa opiskelee kuuroja, huonokuuloisia ja kuulevia opiskelijoita useista eri maista.

Kuurojen kansanopisto on Suomen ainoa oppilaitos, joka tarjoaa maahanmuuttajille opetusta viittomakielellä. Koulun arki on varsin kansainvälistä ja koulupäivien aikana useat kulttuurit kohtaavat päivittäin.

Syksyllä 2017 alkoi maahanmuuttajakoulutus kuuroille. Koulutuksen tarkoitus on on edistää yleisiä kotoutumista ja jatko-opintokelpoisuutta parantavia taitoja. Koulun maahanmuuttajakoulutuksessa on yli 30 opiskelijaa.

Thaimaalainen Atpinya Bunserm opiskelee toista vuotta Kuurojen kansanopistossa. Hän käyttää sisäkorvaistutetta ja keskustelee suomalaisella viittomakielellä.

–Etenkin koulun ensimmäinen vuosi oli todella mukava. Minusta on mukavaa, että koulupäivien aikana voi kohdata erilaisia kulttuureista tulevia nuoria, Atpinya sanoo.

19-vuotias Atpinya osasi ennen Suomeen saapumistaan thaimaalaista viittomakieltä, ja on nyt opetellut suomalaista viittomakieltä niin hyvin, että se sujuu jo melko sujuvasti.

Opiskelijat ovat täysi-ikäisiä, ja ikähaarukka vaihtelee kahdeksantoista ja noin viidenkymmenen ikävuoden välillä. Koulutuksen kesto on opiskelijan taustasta ja osaamistasosta riippuen yleensä kahdesta kolmeen vuotta.

Koulupäivien aikana opiskellaan muun muassa tietokoneen käyttöä, suomalaista viittomakieltä ja työelämään liittyvää suomenkieltä. Erityisesti opiskelussa huomioidaan yleisesti työelämään, yhteiskuntaan ja arkitaitoihin liittyviä seikkoja.

–Monet maahanmuuttajalinjan opiskelijoista jatkavat opintojaan ammattikoulussa, muutamat etenevät suoraan työelämään, kertoo Kuurojen kansanopiston opettaja Hanna Niutanen-Di Renzo.

–Joskus osa on vain vuodenkin, ja pääsee sitten töihin.

Vaikka viralliset tahot kuten TE-toimistot, Kela ja muut virastot yrittävät kertoa Kuurojen kansanopistosta kuuroille maahanmuuttajille, Niutanen-Di Renzon mukaan parhaiten tietoa koulusta leviää niin sanotun puskaradion kautta, kun opiskelijat kertovat koulusta omille tutuilleen.

–Koulu tunnetaan vaihtelevasti. Helsingissä koulu tunnetaan hyvin, mutta muualla Suomessa ei vielä niin hyvin, Niutanen-Di Renzo sanoo.

 

Haastatteluhetkellä elokuun loppupuolella koulun syyslukukausi on ollut käynnissä noin viikon.

–Kesälomalla jotakin ensimmäisen kouluvuoden aikana opittua ehti vähän unohtua, mutta nyt kaikki palaa jälleen mieleen. Varsinaisen opiskelun lisäksi mukavaa on myös se, että täällä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa kavereita, Atpinya sanoo.

Kuluvana syksynä Kuurojen kansanopistolla on suomalaisten lisäksi opiskelijoita Lähi-Idästä, Aasian maista ja Afrikasta.

–Näiltä alueilta tulee suurin osa opiskelijoistamme. Jonkin verran on lisäksi myös Euroopasta, mutta ei monta. Suurin osa opiskelijoista on turvapaikanhakijoita tai pakolaisia, Niutanen-Di Renzo sanoo.

–Osa opiskelijoista on tullut muista syistä, kuten avioliiton tai muun syyn vuoksi.

Koska koulupäivien aikana niin useat kulttuurit kohtaavat, se aiheuttaa välillä myös yhteentörmäyksiä.

–Välillä joudutaan keskustelemaan siitä kuinka Suomessa toimitaan. Totuttelu vaatii aina vähän aikaa, Niutanen-Di Renzo kertoo.

Atpinya tuli Kuurojen kansanopistolle opiskelemaan, koska haluaa tulevaisuudessa työllistyä ravintola-alalle.

–Haluaisin työskennellä kokkina, mieluiten thaimaalaisen ruuan parissa. Myös tietokoneet kiinnostavat minua. Joka tapauksessa haluaisin tehdä työtä ravintolassa.

 

Kuurojen kansanopisto

*Sijaitsee Valkeassa talossa Helsingin Pohjois-Haagassa.

*Koulu on viittomakielinen ja monikulttuurinen ja siksi ainutlaatuinen.

*Koulu juhlii tänä vuonna 30. toimintavuottaan. Juhlat ja niihin liittyvät tapahtumat järjestetään Valkeassa talossa 2.-3. marraskuuta.

*Koulun opintolinjoja ovat viittomakielen linja, täydennyskoulutus viittomakielisille, maahanmuuttajakoulutus kuuroille sekä intensiivikurssit.

*Viittomakielen linjalla opiskelee kuulevia opiskelijoita, jotka haluavat oppia viittomakieltä.

*Koulutuslinjat ovat maksullisia. Opintoihin voi hakea Kelan opintotukea, ammatillista kuntoutusta tai opintoseteliavustusta.

*Kuurojen kansanopistossa on myös asuntola, jossa on mahdollista majoittua 1-3 hengen huoneissa.

 

www.kuurojenliitto.fi/fi/kuurojenkansanopisto

www.facebook.com/kuurojenkansanopisto

www.twitter.com/KKO_opisto