Mitä Pipsa Possu kertoo maailmasta?

Teksti Jukka Vuorio. Tämä juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden numerossa 3/2019.



Lasten animaatiosarja Pipsa Possu on eräs vuosikymmenen suurimmista maailmanlaajuisista tv-hiteistä, joka on nähty Suomessakin jo vuosien ajan.

Pipsa Possu (Peppa Pig) esitettiin ensimmäisen kerran Britanniassa vuonna 2004, nyt saatavilla on kuusi esityskautta, joista viisi on suomennettu. Tuorein kuudes kausi esitettiin Britanniassa kuluvana vuonna.

Koska sarja on Suomessakin erittäin suosittu, ja sitä katsotaan hyvin monissa lapsiperheissä, on syytä tarkastella hieman lähemmin, mitä Pipsa ja hänen eläintoverinsa itse asiassa maailmasta katsojille kertovat.

Pipsa on ihmisenkaltainen possu, jonka perheeseen kuuluvat pikkuveli Jyri sekä Isä Possu ja Äiti Possu. On epäselvää, onko Possu heidän sukunimensä, vai kenties vain tapa ilmaista se, mihin lajiin he kuuluvat. Joka tapauksessa he tekevät hyvin ihmismäisiä asioita kuten pukeutuvat vaatteisiin, pyöräilevät, katsovat televisiota ja nukkuvat sängyissä kuten ihmiset. Possumaisuudesta muistuttaa röhkiminen etenkin possujen ollessa innoissaan ja hyvällä tuulella.

Sarjassa on myös paljon muita ihmisenkaltaisia eläimiä, kuten Pipsan kaverit Susa Seepra, Kerkko Koira, Pedro Poni ja Emilia Elefantti. Kaikki sarjan eläimet eivät ole ihmisenkaltaisia, sillä linnut ja kalat esitetään tavallisina eläiminä. Ihmisenkaltaisuus koskee siis vain nisäkkäitä ja joitakin matelijoita kuten krokotiilejä.

Kaikki eläimet eivät siis ole sarjassa tasa-arvoisessa asemassa.

On omituista, että vuonna 2017 ilmestyneessä Pipsa Possun toisessa elokuvassa Pipsa ja hänen kaverinsa vierailevat eläintarhassa. Siellä lapset katselevat kilpikonnia, pingviinejä ja perhosia. Eläintarhassa olevat eläimet ovat häkeissä ja karsinoissa, kun taas Pipsa luokkakavereineen kuljeskelee eläintarhan häkkien välillä vapaasti ja vapaaehtoisesti. Ehkä tämän on tarkoitus osoittaa, että me ihmisetkin kohtelemme eläimiä eri tavoin riippuen siitä, ovatko eläimet lemmikkejä, tuotantoeläimiä vai villieläimiä.

Eräässä kohdassa lapset luulevat hetken, että kirahvi on eläintarhassa esillä oleva eläin, mutta se onkin töissä eläintarhassa ja itse asiassa erään Pipsan luokkakaverin isä. Pääasiassa eläintarhan esittelystä vastaa leijona, joka tekee pitkin esittelykierrosta hienovaraisia vihjauksia siitä, että hän haluaisi syödä Pipsan opettajan Rouva Gasellin. Jakso on hämmentävä, ja on vaikea sanoa, mikä tämän kaiken monitulkintainen ja varmasti ristiriitaiselta tuntuva viesti katsojille on. Voi olla, että sanomalla vain herätellään aikuisia katsojia pohtimaa omaa eläinsuhdettaan.


Kuva: Ylen Kuvapalvelu

Pipsan perhe elää hyvin keskiluokkaista elämää. He asuvat kaksikerroksisessa omakotitalossa ja heillä on henkilöauto. Tavaroiden ja palveluiden ostaminen ei näytä olevan Pipsan vanhemmille minkäänlainen ongelma. Toisaalta on tavallista, että kuten perhe asioi jollakin kassalla, he saavat ostoksensa ainakin välillä ilman rahaa. Esimerkiksi huvipuistossa he saavat kassalta pääsyliput maksamatta niistä mitään.

Pipsan vanhemmista ainakin isä on työelämässä, ja uusimpien jaksojen perusteella työskentelee arkkitehtinä. Äidin ammatista annettujen vihjeiden perusteella hän voisi olla joko toimittaja, kirjailija tai muu kirjoittaja. Joka tapauksessa vanhemmilla on ohjelman perusteella paljon vapaa-aikaa, tai sitten sarjan tapahtumat sijoittuvat viikonloppuihin, loma-aikoihin tai alkuiltoihin. Töissä vanhemmat ovat harvoin, ja silloin kun ovat, ovat työpäivät lyhyitä ja helppoja.

Eräs toistuva teema läpi kausien on Isä Possun iso maha. Siihen viitataan usein pilkallisesti, ja Pipsa ja muut hahmot epäilevät Isä Possun kyvykkyyttä tehdä erilaisia asioita sen vuoksi, että hänellä on iso maha. Pipsa nauraa isälleen päin naamaa. Maha kieltämättä on iso, mutta ei tässä ainakaan kovin kehopositiivista kuvaa olla levittämässä. Isä Possu onneksi osoittaa aina uudelleen hänen kehoonsa kohdistuneet epäilyt turhiksi, ja on usein niin mainio uimahyppääjä, juoksija kuin koripalloilijakin.

Kun Pipsa tai hänen pikkuveljensä Jyri sairastuvat, on perheellä varaa pyytää lääkäri kotikäynnille, joka tuleekin vielä saman päivän aikana.

Sarjassa syödään usein lounasta tai retkieväitä. Niihin kuuluvat usein suklaakakku, spagetti, pitsa, leivät kuten patonki, juustot ja salaatti. Toistaiseksi en ole huomannut Pipsan perheen syövän liharuokia, tai jos pitsassa lihaa onkin, sitä ei ole mainittu suoraan. Saattaa olla, että Pipsa Possun perhe ja kenties laajempikin joukko maailman hahmoja on kasvissyöjiä.

Vuosina 2015 ja 2016 brittiläiset ja amerikkalaiset lehdet kirjoittivat useampia juttuja siitä, että monet lapset ovat kieltäytyneet syömästä sianlihaa, koska ”he eivät halua syödä Pipsaa”.

Osa Pipsa Possun jaksoista on tehty osittain uudelleen, koska alkuperäisissä jaksoissa Possujen perhe ei autoillessa käyttänyt turvavöitä ja Pipsa ja kaverit eivät pyöräillessään käyttäneet pyöräilykypäriä. Kun näistä aiheista nousi kritiikkiä, päättivät sarjan tekijät lisätä jaksoihin pyöräilykypärät ja turvavyöt.

Huhtikuussa Pipsa Possun virallisella Twitter-tilillä kerrottiin lyhyen animaatiopätkän kera, että uusimmalla tuotantokaudella sarjaan tuodaan mukaan pyörätuolia käyttävä hiirihahmo, englanninkieliseltä nimeltään Mandy Mouse. Hän on ensimmäinen sarjan liikuntavammainen hahmo. Muilla hahmoilla ei tiettävästi ole sarjassa aiemmin ollut liikunta-, kehitys- tai aistivammoja.

Sarjan kehittäjä Mark Baker sanoi Teen Voguen haastattelussa, että Mandy Mouse tuotiin sarjaan, koska Pipsa Possu ”perustuu lasten todellisiin kokemuksiin, ja vammaisuus on eräs niistä”.

Somessa ilmoitus uudesta hahmosta kirvoitti heti ristiriitaisen vastaanoton. Moni uutista kommentoinut henkilö kiitti Pipsa Possun tekijöitä siitä, että sarjaan saadaan vihdoin liikuntavammainen hahmo. Osa puolestaan kritisoi sarjan tekijöitä siitä, että Mandy Mousen käyttämä pyörätuolimalli oli hyvin vanhanaikainen, eikä edustanut nykyisiä helppokäyttöisiä ja käteviä pyörätuoleja, joiden avulla käyttäjä voi liikkua hyvin itsenäisesti.

Koska Mandy Mousen myötä ovi erilaisille vähemmistöryhmille on nyt avattu, ehkä sarjassa voidaan joskus nähdä myös viittomakielinen tai kuulokojetta tai implanttia käyttävä hahmo.

Pipsa Possua voi seurata muun muassa Pikku Kakkosesta, Yle Areenasta, Netflixistä ja Youtubesta.

Keilailu on viittomakielisen kuuron Krista Paloposken elämäntapa.

Lietolainen Krista Paloposki, 27, on harrastanut keilaamista jo viisitoista vuotta. Tosin on vaikea sanoa, missä tarkkaan ottaen kulkee harrastamisen ja elämäntavan ero, sillä viittomakielisen kuuron Kristan elämä limittyy keilaamisen kanssa hyvin kokonaisvaltaisesti.

– Lapsena minulla oli tukihenkilönä kuuro nainen, joka harrasti keilailua. Taisin olla 12-vuotias, kun hän vei minut Kupittaan keilahallille. Silloin koetin keilaamista, ja huomasin, että se on tosi kiinnostava laji. Ryhdyin käymään hallilla hänen kanssaan, ja siitä se lähti.

Aivan alussa Krista mietti, onko laji kovin vaikea ja uskaltaako hän edes yrittää sitä.

– Kokeiltuani kuitenkin totesin heti, että se on täydellisesti oma lajini. Ja kun harjoittelee paljon, tulee tosi hyvä fiilis. Olen kokeillut muitakin lajeja kuten koripalloa ja taitoluistelua, mutta en halunnut jäädä niiden pariin.

Kristan mukaan keilailu tuntui heti alusta saakka suorastaan sydämen asialta.

– Aloittaessani tuntui kuin jotain olisi loksahtanut paikalleen. Voisin kuvitella, että keilaan vielä 80-vuotiaana.

Krista kertoo, että laji sopii kaikenikäisille ja harrastajien skaala on hyvin laaja. Keilaaminen on kova laji, mutta ei silti vaadi fyysistä kuntoa aivan samalla lailla kuin esimerkiksi jääkiekko.

Edistyneelle keilaajalle onnistunut keilapallon valinta on tärkeää.

Nyt laji on edelleen tiiviisti mukana Kristan elämässä. Kristan perhe on aina ollut mukana harrastuksessa, ja esimerkiksi Kristan isä on vuosien ajan kuljettanut Kristaa kilpailuihin autolla niin kotimaassa kuin joskus ulkomaillekin.

– Perheeseeni kuuluvat kaksostyttöni, poikaystävä sekä omat vanhempani ja kolme sisarustani. Omien lapsieni kanssa en ole vielä koettanut keilailua, pitäisi joku päivä yrittää. He ovat tosi liikunnallisia, joten luulen, että he voisivat tykätä lajista.

– Nyt esimerkiksi pikkuveljeni on kiinnostunut keilailusta, ja olen yrittänyt kannustaa häntä. Tulevaisuudessa koetan ottaa häntä mukaan omiinkin harjoituksiin. Mukavaa, että hän on ottaa minusta mallia.

Kristan äiti Sari ja sisko Petra tunnetaan KLVL:n parissa esimerkiksi kansainvälisessä Fepeda-verkostossa tekemästään työstä.

Krista keilasi aiemmin kuurojen keilaseura Valppaassa, mutta vaihtoi jokin aika sitten kuulevien keilaseura TuUL:n jäseneksi. Hän harjoittelee edelleen Kupittaan keilahallilla, eli paikassa, josta kaikki alkoi 15 vuotta sitten.

– Kun olin pieni, kehityin tosi nopeasti. Olin 17-vuotiaana ensimmäistä kertaa mukana kuurojen maajoukkueessa, jolloin matkustimme Taiwaniin kuurojen olympialaisiin. Vaikka pelit eivät menneet kauhean hyvin, oli kisamatka kuitenkin mahtava kokemus.

Välillä maajoukkuetoimintaan tuli taukoja raskauden ja lasten syntymän johdosta. Kuurojen maajoukkueessa on useita jäseniä, mutta ulkomaille suuntautuville kisareissuille mukaan pääsee yleensä vain muutamia keilaajia.

– Elokuussa olin maajoukkueen matkassa jälleen Taiwanissa kisailemassa samassa paikassa kuin kymmenen vuotta sitten, tällä kertaa kyseessä oli kuurojen MM-kisat.

Koulunkäynnin ohjaajaksi vuonna 2016 valmistunut Krista työskentelee kouluohjaajana Hannunniitun koulussa Turussa. Koulu tunnettiin aiemmin C.O. Malmin kouluna ja Turun kuurojen kouluna, jossa Krista itsekin kävi peruskoulun.

Työn, perheen ja harrastuksen yhdistäminen on aina haastavaa. Töiden jälkeen Kristalla on tavallista lapsiperhearkea, eli ruuanlaittoa lapsille ja heidän viemistään harrastuksiin.

Myös Krista joutuu miettimään tarkkaan ja aikatauluttamaan menojaan löytääkseen aikaa keilaamiselle.

– Onneksi minulla on tosi hyvä tukiverkosto. Esimerkiksi vanhempani hoitavat mielellään lapsiani, että pääsen treenaamaan. Yritän päästä noin 1-3 kertaa viikossa harjoittelemaan, ja siihen vielä tietysti kilpailut päälle. Erilaisia kilpailuja, sekä paikallisia että valtakunnallisia, olisi tarjolla aika paljon, mutta voin itse päättää, mihin niistä osallistun. Käyn sekä kuurojen että kuulevien kisoissa.

Keilailu on liikunnan lisäksi myös erittäin sosiaalinen harrastus. Krista kertoo saaneensa keilailun kautta paljon hyviä kavereita.

– Olen tutustunut moniin kuuleviin ihmisiin ja sulautunut kuulevien maailmaan. Olen vieläkin yhteyksissä niihin kuuleviin, joiden kanssa olen keilannut monta vuotta sitten. Pystymme kommunikoimaan hyvin, vaikka paikalla ei olisikaan tulkkia. Kännykkää voi käyttää apuna kommunikaatiossa monin tavoin.

Palkintojen lisäksi Krista on saanut keilailusta kavereita ja elämänkokemusta.

Lajin pariin pääsee helposti, alussa omia varusteita tai palloja ei tarvita, vaan kaiken voi vuokrata keilahallista. Aivan alkuun riittävät hallin vuokrakengät ja -pallo.

Jos laji alkaa tosissaan kiinnostaa, hankkii harrastaja tosin monenlaista asiaankuuluvaa varustetta.

Niihin kuuluvat esimerkiksi keilakassi, kilpailuvaatteet, omat pallot, erilaisia teippejä sormia varten, pallojen peukalotapit ja osalla myös rannetuki, eli onhan niitä loppujen lopuksi monenlaisia. Kilpatasolla ei yleensä pidetä myöskään monta vuotta samoja palloja, itsekin vaihtelen palloja. Keilahalleilla työskentelevät ihmiset ovat yleensä parhaita asiantuntijoita kertomaan, että minkälainen pallo kenellekin sopii.

Krista kannustaa kaikkia ja kaikenikäisiä Napin lukijoita keilaamisen pariin.

– Rohkeasti vain kokeilemaan, laji on tosi kiva. Etukäteen ei kannata jännittää, ja yleensä pian huomaa, ettei se olekaan niin vaikeaa. Suosittelen keilaamista lämpimästi kaikille

Keilailu

  • Suosituimmassa keilailumuodossa keiloja on kymmenen kappaletta ja ne sijaitsevat 18,3 metrin mittaisen keilaradan päässä, symmetrisessä kolmiossa keilapöydällä.
  • Kullakin pelaajalla on kaksi heittoyritystä kaataa keilapatteri keilapallolla. Tarkoitus on oikeakätisellä keilaajalla osua hieman kärkikeilan oikealle puolelle niin sanottuun taskuun, jonka muodostavat keilat yksi ja kolme. Vasenkätisellä vastaavat keilat ovat yksi ja kaksi.
  • Mikäli ensimmäisellä yrityksellä pelaaja kaataa kaikki kymmenen keilaa, hän tekee kaadon.
  • Maksimipistemäärä kymmenen keilan keilailussa on 300 pistettä, joka voidaan saavuttaa heittämällä 12 kaatoa yhteen sarjaan.

Teksti Jukka Vuorio | Kuvat Elina Penninkangas. Tämä juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Nappi-lehden numerossa 3/2019.

Hakemalla Instagramista kuvia ja videoita aihetunnisteella #viittomakieli moni meistä on nopeasti törmännyt Ida Hellstenin videoihin, joissa hän viittoo suomalaisia musiikkikappaleita suomalaiselle viittomakielelle.

Nappi-lehti otti yhteyttä Idaan, ja pyysi Instassa tunnetuksi tullutta ahkeraa viittojaa haastatteluun. Selvisi muun muassa, että Ida on perheenäiti, viittomakielen ohjaaja ja innokas bloggaaja.

Instagramissa on useita viittomiasi lauluja. Miten idea tähän syntyi?

– Meillä kuului aikoinaan opintoihin kurssi, jossa meidän piti kääntää valitsemamme laulu viittomakielelle ja se sitten nauhoitettiin. Innostuimme ystäväni kanssa tästä niin, että myöhemmin esiinnyimme lauluja viittoen koulun juhlissa, ja kerran meidät kutsuttiin myös viittomakielisten kokoukseen. Äitini yritti saada meitä osallistumaan myös Talent –kilpailuun, mutta olen niin kova jännittämään, että se jäi tekemättä.

– Laulujen julkinen viittominen oli monta vuotta tauolla, kunnes Haloo Helsingiltä tuli Hulluuden Highway-kappale. Huomasin viittovani sitä yksikseni ja lopulta päätin kuvata sen yksityiselle insta-sivulleni. Ystäväni innostuivat videosta niin, että päätin kuvata lisää ja lopulta minun oli perustettava julkinen tili videoilleni.

Miten valitset viittomasi laulut? Ovatko jotkut tietyt esiintyjät sinulle erityisen tärkeitä?

– Tykkään kotimaisista artisteista. Monesti viitotuksi päätyy laulu, joka on jäänyt päähäni pyörimään ja jota alan automaattisesti kääntää viittomakielelle. Joskus viiton myös seuraajieni pyytämiä kappaleita. Muun muassa Ellinooralta on tullut viitottua useampikin kappale. Cheekin tuotanto houkuttelee, mutta räppi on niin käsittämättömän nopeaa, että sen viittominen on jäänyt vähän vähemmälle, vaikka sitäkin löytyy!

Harjoitteletko paljon ennen videon nauhoittamista ja sen Instagramiin laittamista?

– Yleensä valitsemani biisi soi minulla taustalla muutaman päivän, jotta opin sen ulkoa. Etsin myöskin sanat netistä, jotta kaikki tulee varmasti oikein. Ja koska video vaatii yhtenäisen suorituksen, niin harvoin se ihan ensimmäisellä kuvaamisella menee putkeen. Hehe!

Minkälaista palautetta olet saanut? Keneltä sitä tulee? Mitä se sinulle merkitsee?

– Palautetta on aina mukava saada. Tämä on minulle harrastus, asia, jonka tekemisestä nautin, mutta on aina mukava kuulla muidenkin pitävän aikaansaannoksistani. On ollut myös kiva kuulla, että opettajat ovat näyttäneet videoitani kouluissa ja muun muassa puheterapeutti on näyttänyt niitä lapsille. Videoillani on merkitystä muille ja se tuntuu tietysti hyvältä. Viittomakieli tulee tutuksi myös heille, jotka eivät sitä ole koskaan käyttäneet ja olen yksi esimerkki siitä, mihin viittomakielellä pystyy.

Olet viittomakielen ohjaaja? Työskenteletkö siis tässä ammatissa? Minkälaista se on?

– Olen vuonna 2005 opintonsa aloittanut viittomakielen ohjaaja ja valmistuin 2008. Olen 10 vuoden aikana työskennellyt yksityishenkilöllä kotona avustajana/hoitajana, ollut C.O. Malmin koululla pari vuotta koulunkäyntiavustajana ja lisäksi useammassakin päiväkodissa niin ryhmä-, kuin henkilökohtaisenakin avustajana. Joskus työhöni on kuulunut viittomakielen käyttöä, joskus ei. Työ on siis vaihtelevaa, ja olen itse keskittynyt eri ikäisten lasten kanssa työskentelyyn.

Mistä on syntynyt intohimo viittomakieleen? Mitä viittomakieli sinulle merkitsee?

– Päädyin opiskelemaan viittomakieltä melkeinpä vahingossa. Äitini näki lehdessä ilmoituksen, jossa ilmoitettiin lisähausta viittomakielisen ohjauksen perustutkintoon. Minun piti alun perin mennä lukioon, mutta päätin hakea Turun kristilliselle opistolle. Hakutilaisuus kesti kokonaisen päivän, ja jo seuraavana päivänä sain ilmoituksen kouluun pääsystä.

– Viittomakieli oli alusta asti minulle helppo kieli oppia. En ole koskaan erityisemmin loistanut englannissa tai ruotsissa, mutta viittomakieli on ihan oma juttunsa. Se on visuaalinen kieli ja siinä on mielestäni helposti ymmärrettävä logiikka!

– Tutustuin opintojeni aikana rohkeasti viittomakielisiin nuoriin ja kiitän heitä suuresti! He ottivat meidät vasta viittomakieltä opettelevat ennakkoluulottomasti joukkoonsa ja vaikuttivat paljon ainakin omaan osaamiseeni. Toki koulutuksen osaltakin viittomakielen opetus oli laaja-alaista ja sen lisäksi meillä oli kursseja erilaisista kommunikaatiomenetelmistä. Yksi opettajistani totesi minun olleen edellisessä elämässäni varmasti kuurosokea, koska taktiiliviittominen sujui minulta niin hyvin.

– Viittomakieli merkitsee minulle paljon muutakin kuin yhtä kieltä. Se on tuonut elämääni ihania ihmisiä, uuden kulttuurin ja uuden tavan ilmaista itseäni. Olen ylpeä viittomakielen osaamisestani. Jokaisen tulisi olla!


Ida Hellsten ja kissa

Kirjoitat myös blogia? Kerro siitä. Mistä tykkäät kirjoittaa? Kenelle kirjoitat?

– Olen kirjoittanut blogeja jo yli kuusi vuotta. Nykyistä Näissä neliöissä- blogiani olen kirjoittanut parisen vuotta ja vuoden verran se on ollut oman nimensä alla, poissa suuresta blogiyhteisöstä. Blogissa kirjoitan kaikesta maan ja taivaan välillä. Perhe-elämästä, yhteiskunnan asioista, höpsötyksistä. Olen ollut avoin myös omasta ahdistuneisuushäiriöstäni ja saanut siitä paljon kiitosta. Se on aihe, josta saan eniten yhteydenottoja ja olen neuvonut muita, sekä ollut vertaistukena.

Kerrot blogissasi, että perheeseenne kuuluu lisäksesi mies, kaksi lasta ja kissa. Mitä voit kertoa lukijoillemme perheestänne?

– Olemme mieheni kanssa olleet pian yhdessä 10 vuotta ja siitä naimisissa 8 vuotta. Meillä on 4- ja 7-vuotiaat tytöt, sekä 10 vuotta täyttävä maatiaiskissa. Olen hyvin perhekeskeinen ihminen, ja minulla perhe menee aina kaiken muun edelle. Asumme tällä hetkellä maaseudulla, Turun lähellä.

– Lapsemme osaavat viittomia ja ovat innokkaita oppimaan. He kyselevät sanoille viittomia ja minä sitten näytän aina pyydetyn viittoman. Esikoisemme oppi aikoinaan maito-viittoman ennen kuin oppi puhumaan. Välillä harmittelen sitä, etten lastemme vauva-aikoina ottanut enempää viittomia käyttöön.

https://www.instagram.com/ida_viittoo/
https://naissanelioissa.wordpress.com/



Teksti Jukka Vuorio | Kuvat Ida Hellsten. Tämä juttu on ilmestynyt ensimmäisen kerran KLVL ry:n julkaisemassa Nappi-lehdessä keväällä 2019.

Kaikki sai alkunsa yhdestä nopeasti someen heitetystä kuvasta.

Porista kotoisin oleva, nykyään Hämeenlinnassa asuva Jenni Ahtiainen oli vain vähän aiemmin saanut ensimmäiset kuulokojeensa, joita suunnittelijana ja yrittäjänä työskentelevä nainen päätti hieman tuunata.

– Sain maanantaina kuulokojeet ja lauantaina tein niihin ensimmäiset korut. Heitin kuvaan Facebookiin juuri ennen saunaa, enkä ajatellut siitä seuraavan mitään erikoista. En yrittänyt myydä tai markkinoida mitään, lähinnä halusin kertoa asiakkaille ja tutuille, että minulla on nyt kojeet. Ja että halusin tehdä niistä enemmän itseni näköiset.

Kuvaan tuli kaikkiaan 220 000 tykkäystä tai jakoa.

Somehuomio tarkoitti, että lyhyessä ajassa Ahtiainen sai runsaasti yhteydenottoja.

Kyselyjä ja kommentteja tuli etenkin kuulovammaisilta. Ensimmäinen toimittaja laittoi viestiä jo samana iltana.

– Yksi tyttö laittoi minulle viestiä, kun oli kävelemässä kuulopolilta ensimmäistä kertaa kuulokojeiden kanssa. Hän kirjoitti minulle, että tuntuu kuin kaikki tuijottaisivat, ja haluan että tehdään näille laitteille jotain.

– Toinen tyttö kirjoitti minulle, että hänkin haluaisi ajaa tukan sivuilta pois, mutta häpeää jotenkin kuulokojeitaan. Vastasin hänelle, että tule tänne niin teen sinulle korut ja ajan samaan hintaan tukankin. Tehdään sinusta sinun itsesi näköinen. Niin tehtiin ja sovittiin tapaaminen.

Deafmetaliksi nimetty kuulokojemallisto oli syntynyt.


Jenni Ahtiaisen suunnittelemaa Deafmetal-kuulokojemallistoa.

Vaate- ja korusuunnittelijana työskentelevä Ahtiainen on vaatettanut useita linnanjuhlien vieraita sekä lisäksi monia kotimaisia ja ulkomaisia rocktähtiä. Mustanpuhuvaa ja nahkansävyttämää tyyliä hän suosii myös omassa pukeutumisessaan.

Deafmetalin myötä hänellä on yhtäkkiä aivan uusi ja kansainvälinen asiakaskunta.

– Se on ammatillisesti mahtavaa ja suunnittelijana koen tekeväni nyt merkityksellisempää työtä kuin koskaan. Tietenkin se tuntuu hyvältä.

Vaikka Ahtiainen on koulutukseltaan suunnittelija, hän sanoo olevansa sielultaan enemmän ”porilainen hitsari” ja käsityöläinen. Muotimaailman kekkereihin Ahtiainen kertoo olevansa kyllästynyt, ja että kuulokojekorut ovat huomattavasti enemmän häntä omaa itseään.

– Olen touhunnut reilut kymmenen vuotta muotimaailman mukana. Se maailma on niin täynnä pinnallisuutta, jolla ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa. Ei mitään. Siksi tämä on niin paljon merkityksellisempää.


Jenni Ahtiainen

Eräs yhteydenottajista oli Kuuloliitto, jonka kanssa syntyi nopeasti Mitä?-kampanja.

Kampanjassa haastetaan kaikki osallistumaan sosiaalisessa mediassa ja jakamaan oma kuva tai video, jossa kuulon merkitys korostuu. Ahtiaisen kautta mukaan kampanjaan lähtivät myös muusikot Michael Monroe, Tomi Joutsen (Amorphis) ja Esa Kuloniemi (Honey B & the T-Bones).

Kampanja korostaa, miten tärkeää on välttää liiallista melualtistusta ja hakeutua kuulontutkimuksiin riittävän ajoissa. Kampanjan tarkoituksena on myös vähentää ennakkoluuloja kuulokojeita ja kuulovammaa kohtaan.

Deafmetal lähti käyntiin niin yllättäen, että Ahtiainen kärsii nyt kroonisesta aikapulasta. Kalenteria on täytynyt suunnitella uudelleen ja työtehtäviä priorisoida, sillä menestyksestään huolimatta Deafmetal ei ole Ahtiaisen ainoa työ. Viime aikoina hän on muun muassa suunnitellut valaisimia.

– Tekisi mieli suunnitella lisää kuulokojemalleja, mutta heti kun teet yhden uuden, siitä tulee taas uusia tilauksia. Ja pitäisi saada ensin vanhatkin tilaukset valmiiksi.

Marraskuussa 2018 Deafmetal palkittiin Suomen Kädentaidot –messujen vuoden uutuustuotteena.

Käsityöläiset voivat valloittaa uusia alueita ja tämä tuotemallisto on siitä erinomainen esimerkki. Mallistossa on hyvin todistettu se, että kuulokoje voi olla myös koru, ja tuote on kohderyhmälle hyvin mietitty. Tuote voi myös madaltaa kynnystä hankkia kuulokoje ja ottaa se ylpeästi käyttöön, kuvaa raadin edustaja, valitsijaraati kuvasi perusteluissaan.



Huonoon kuuloon Ahtiainen on tottunut jo hyvin nuoresta saakka.

– Minulla on lapsesta saakka ollut toisessa korvassa huono kuulo. Oikeassa korvassani kuuloluu ei ole kunnolla kehittynyt. Ongelmat alkoivat oikeastaan vasta vuonna 2014 tai 2015, kun toinen korvani puhkesi keskellä yötä aivastaessani.

Puhjennut korva vuosi verta, mikä tietysti herätti epäilykset siitä, olisiko kyseessä joku vakavampikin asia.

– Olin jo menossa leikkaukseen, jossa tärykalvo piti rakentaa uusiksi. Sitten viimeisessä tsekkauksessa näkyikin, että korva voisikin parantua itsekseen, vaikka oli reikäinen.

Ahtiainen jäi odottamaan paranemista, jota ei koskaan tapahtunut. Samalla toisenkin korvan kuulo huononi.

– Sitten kuuloni meni sellaiseksi, että pienessäkin hälyssä oli vaikea saada toisen puheesta selvää, etenkin jos ei nähnyt puhujan suuta. Tuntui jo nololta mennä aina ihmisten eteen kysymään, että mitä sinä sanoit.

– Olen aina ollut sosiaalinen ihminen, joka mielellään ottaa osaa keskusteluihin ja argumentoi. Mutta se ei enää ollutkaan mahdollista, kun en saanut toisten puheesta selvää. Harmitti ajautua ulkopuoliseksi.

Kun lääkäri keväällä 2018 sanoi Ahtiaiselle tämän tarvitsevan kuulokojeet, se ei enää tullut yllätyksenä.

– Isoäidilläni on huono kuulo ja äidilläni on kuulokoje, ja tiesin korvieni ongelmista. Mutta silti kun joku lääkäri sanoo sen sinulle asian jonka tavallaan jo tiedät, niin silloin se asia vasta konkretisoituu. Jouduin käymään omassa päässäni läpi sen asian, että elämäni tulee olemaan riippuvainen apuvälineistä.

Aluksi Ahtiainen ei edes ajatellut kuulokojeiden koristelua.

– Se tuli aivan hetken mielijohteesta. En missään nimessä ajatellut, että nytpä rupean suunnittelemaan tämmöistä mallistoa.



Sosiaalinen media on Ahtiaiselle luonnollisin tapa ja paikka kertoa tarinoita tuotteidensa synnystä sekä markkinoida tuotteitaan.

– Facebook, Instagram ja Youtube, siinä ne ovat. Olisihan niitä muitakin kanavia, mutta nuo riittävät ainakin nyt minulle. Perinteinen sanomalehti-ilmoittelu ei ole minua tai tuotteitani varten.

Kun Ahtiainen kertoi Facebookissa saavansa kuulokojeet, yllättävän moni tuttava kysyi häneltä neuvoja, että minne voisi mennä tutkituttamaan oman kuulonsa.

– Selvisi, että monella tuttavalla oli jotain ongelmia kuulonsa kanssa. Nämä ovat vain sellaisia asioita, jotka yleensä eivät kuulevien parissa tule puheeksi, vaan niistä puhutaan ehkä vain omien perheenjäsenten kanssa.

Nyt Ahtiainen haluaakin tehdä tunnetuksi ajatusta siitä, ettei kuulokoje ole sen kummallisempi apuväline kuin vaikkapa silmälasit. Kuulosta voi ja kannattaa puhua avoimesti kaikkien kanssa.

Ahtiainen järjestää aikuisille ja lapsille Deafmetal-kuulokojekorupajoja. Niissä suunnitellaan ja tehdään omiin kuulokojeisiin sopivat korut yhdessä toisten kuulokojeita käyttävien kanssa. Pajoissa tapaa uusia ihmisiä, saa jakaa omia ideoitaan ja voi inspiroitua muiden tekemistä malleista. Tavoite on kertoa myös, miten omia kuulolaitteitaan voi tuunata itsenäisesti. Ahtiainen lupaa tarvittaessa järjestää pajoja yhteistyössä kiinnostuneiden järjestöjen ja paikallisyhdistysten kanssa.

Katso lisää Jenni Ahtiaisen Deafmetal-kuulokojemallistosta tästä linkistä.


Teksti Jukka Vuorio | Kuvat Elina Penninkangas | Tuotekuvat Jenni Ahtiainen. Tämä juttu on ensimmäisen kerran julkaistu KLVL ry:n julkaisemassa Nappi-lehdessä 1/2019.

Teksti: Jussi Kumpulainen

Ehdin kirjoittaa tätä tekstiä noin kaksi riviä, kun keittiöstä kuului pahaenteinen ääni. Muutaman sekunnin kuluttua kohta kaksivuotias tyttäreni juoksi keittiöstä hämmentynyt ilme kasvoillaan.

”Rikki”, hän huudahti.

Ja näytti samalla kyseisen sanan myös viittomakielellä.

Sillä hetkellä harmitusta aiheutti tieto siitä, että joutuisin kohta siivoamaan ja imuroimaan rikkoutuneen pikkulautasen sirpaleet keittiön lattialta. Mutta enimmäkseen olin iloinen.

Iloinen siitä, että lapseni oli käyttänyt juuri spontaanisti ja oma-aloitteisesti viittomakieltä.

Siitä on puolitoista vuotta, kun viimeksi kirjoitin samasta aiheesta: kuinka kasvattaa kuulevan perheen kuuleva lapsi niin, että hän oppisi viittomakielen. Tyttäreni oli tuolloin puolivuotias.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen huomannut, että viittomakielen opettaminen on vaikeaa, jos sitä ei luonnostaan käytetä ympärillä. Välillä menee päiviä, ettei talossa käytetä yhtään viittomaa. Se harmittaa, sillä kaksi päivää on kaksivuotiaan mittakaavassa ikuisuus. Onneksi kerran opitut viittomat eivät heti unohdu.

Olen onnistunut tavoitteessani sikäli, että tyttäreni osaa varmasti kolminumeroisen määrän eri viittomia. Sanaston opettaminen ei ole vaikeaa, sen olen huomannut nopeasti. Lapsi yllättää kerta toisensa jälkeen kaivamalla jostain viikkojen takaa kerran hänelle näytetyn viittoman. Pienen ihmisen muisti on ihmeellinen.

Mutta se, että lapsi käyttäisi viittomakieltä oma-aloitteisesti, on harvinaista. Sen takia olinkin riemuissani, kun lapsi ilmoitti lautasen rikkoutumisesta myös viittomakielellä.

Ylipäätään olen huomannut, että lapsi viittoo spontaanisti silloin, kun pelissä on vahvoja tunteita: itkua, naurua tai uhmaikäisen tahtoa.

Hän käyttää viittomakieltä ikään kuin vahvistaakseen viestejään, jotka yleensä ovat vaatimuksia:

Kauppaan! Ulos! Nukkumaan! Syömään!

Tai sitten on tilanteita, joissa lautanen putoaa, ja lapsi hämmentyy eikä ensin saa sanaa suustaan. Viittomakielestä on tullut meillä vahvojen tunteiden kieli. Jos viesti ei muuten mene perille, otetaan toinen kieli tueksi.

Miksi tämä kaikki sitten on tärkeää?

Ensinnäkin toki siksi, että veljeni, siis lapseni setä on syntyperäinen kuuro. Ne ovat hienoja hetkiä, kun lapsi viittoo sedälleen sanan tai pari. Eihän siinä isoja viestejä välity, mutta merkitykseltään nekin viittomat ovat valtavia.

Yhteinen kieli on iso asia. Sen huomaa silloin, jos se puuttuu. En halua, että niin käy.

Ehkä kyse on myös lapsen tutustuttamisesta uuteen maailmaan ja kulttuuriin. Usein sanotaan, että se mitä ei tunneta, sitä pelätään. Tai vähintään vierastetaan. En halua, että niinkään käy.

Olkoon viittomakielen ensiaskeleiden opetteleminen ikään kuin kurkistusikkuna uuteen, viittomakieliseen kulttuuriin. Sitä paitsi kaksikielisyys itsessään on rikkaus.

Paljon puhutaan myös siitä, kuinka viittomakieli edesauttaa lapsen puheen oppimista. En tiedä, onko väitteellä perää. Mutta tämän yhden lapsen kokemuksella voin sanoa, että ei siitä haittaakaan ole ollut, että lapsi oppi jo hyvin varhaisessa vaiheessa ilmaisemaan itseään ymmärrettävästi.


Kirjoittaja on syntyperäisen kuuron kuuleva pikkuveli, joka yrittää opettaa kuulevalle lapselleen viittomakieltä.

Odotettu ja toivottu KLVL ry:n julkaisema lasten tehtäväkirja on nyt saatavilla!

Juuri kirjapainosta saapunut 32-sivuinen Muskotin puuhakirja on noin 4-8-vuotiaille lapsille suunnattu tarinallinen tehtäväkirja, jonka pääosassa seikkailee kuulokojetta käyttävä Muskotti-kissa.

Tehtäväkirjan tarinassa Muskotti ratkaisee yhdessä eläinystäviensä kanssa pesästä pudonneen pöllönpoikasen ongelman. Tehtäväkirjan tarinan arvoja ovat ilo, vertaisuus, yhteistyö ja ystävyys.

Värityskuvien lisäksi puuhakirjassa on hoksaamistaitoja vaativia tehtäväsivuja.
Muskotti on reilu kaveri, tutustu häneen nyt!

Virallisesti tehtäväkirja esitellään KLVL:n jäsenperheille 25.-26. marraskuussa Turussa järjestettävillä syysperhepäivillä. Muskotin puuhakirjasta tulee osa KLVL:n uusille jäsenperheille lähetettävää tervetuliaispakettia.

Puuhakirjan ovat laatineet graafinen suunnittelija Elina Penninkangas ja toimittaja Jukka Vuorio.

Muskotin puuhakirjaa voi tilata KLVL ry:n toimistolta sähköpostitse osoitteesta toimisto@klvl.fi. Puuhakirjan hinta on 5 euroa + 2 euroa postikuluja.

KLVL ry:n ja LapCI ry:n yhteinen Kuuloavain.fi -sivusto jatkaa toimintaansa muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen, kun sivustolle saatiin uusi työntekijä Erika Keppola.

Itse hanke ei saanut Raha-automaattiyhdistykseltä jatkorahoitusta, mutta viime vuodelta jääneen avustuksen turvin projektin kehittäminen ja viestintä jatkuvat tämän vuoden loppuun asti.

Vuoden 2016 alusta lähtien Kuuloavaimen sivusto pyritään pitämään ajan tasalla vanhojen työntekijöiden voimin.

Katso lisää